Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta nk. Nälkäryhmän kannanotosta. Nälkäryhmä edellytti, että eduskuntavaalien jälkeen asetettava hallitus edistää toimia, joilla ehkäistään ja vähennetään vakavia köyhyysongelmia, syrjäytymistä ja huono-osaisuuden kasautumista. Vaade on edelleen ajankohtainen.
Tuon kannanoton jälkeen kirkko on esittänyt ohjelmakohtia ja linjausehdotuksia hallitusohjelmiin yksin ja yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Köyhyyskysymys on ollut toistuvasti kirkon kannanottojen agendalla. Viimeksi arkkipiispa Kari Mäkisen johtaman Köyhyysryhmän esityksessä vaadittiin, että hallitusohjelmassa huomio tulee kiinnittää niiden hyvinvointiin, jotka ovat joutuneet tai uhkaavat joutua hyvinvointiyhteiskunnan katveisiin: ”Sosiaalisesti ja eettisesti kestävässä yhteiskunnassa hyvinvointia ja yhteiskunnan tilaa arvioidaan vaikeimmassa tilanteessa olevien näkökulmasta”. Taloudellisen kestävyysvajeen hoitaminen ei saisi synnyttää inhimillistä kestävyysvajetta.
Viimeaikaista yhteiskunnallista päätöksentekoa on kuitenkin kritisoitu juuri tästä käsin; näyttää siltä, että päätösten vaikuttavuusarvioita ei ole tehty etenkään heikoimmassa asemassa olevien näkökulmasta. Hyvä tahto on kuihtunut hyviksi aikomuksiksi.
Tutkijat puhuvat tässä yhteydessä empatiavajeesta ja -kuiluista. Ilmiötä voisi kutsua myös empatia-anemiaksi, myötätunnon puutetilaksi. Kun kokemusmaailmamme erkaantuvat riittävästi, emme tunnista ja ymmärrä toisenlaisessa elämäntilanteessa elävien todellisuutta ja jokapäiväisiä haasteita. Vaarallisinta ja tuhoisinta tämä ymmärtämättömyys on silloin, kun sen varassa tehdään yhteiskunnallisia päätöksiä. Tai kun se valjastetaan vaikuttamisen välineeksi, kuten esimerkiksi nk. sosiaalipummikeskustelussa ja vihapuheessa on tehty. Karkeilla yleistyksillä, ihmisen arvokkuutta ja toimijuutta mitätöivällä puheella muokataan yleistä mielipidettä.
Monet kertovat kokevansa, kun he ovat joutuneet työttömiksi ja sosiaaliturvan varaan, että he ovat menettäneet ihmisarvonsa – heihin suhtaudutaan kuin he olisivat yhteiskunnan syöpäläisiä. Näyttää siltä, että empatia-anemiaan liittyy toisinaan myös hyväosaisuusharha. Hyväosaisuuden kasautuessa ihmisen harhaisuus omien ansioiden merkityksestä kasvaa. Ymmärrys ihmiselämän sattumanvaraisuutta kohtaan vähenee, vaikka kenelle tahansa voi tapahtua mitä tahansa ja milloin tahansa.
Ymmärryksen ja myötätunnon herättäminen elämän haavoittavuutta ja haavoitettuja kohtaan on tehtävä, joka kuuluu myös ja erityisesti kirkolle. Meidän tulee varoa, ettemme ajaudu hyväntekeväisyysyhteiskuntaan. Meidän tulee edellyttää kaikkien hyvinvointia ja ihmisarvoista elämää edistävää yhteiskuntaa, jossa kenenkään ei tarvitse mennä leipäjonoon odottamaan armo- tai ylijäämäpaloja.
Kirkko muistuttaa tänä vuonna mm. Yhteisvastuukeräyksen kautta, että perusturvamme on luvattoman ja hävyttömän huonossa kunnossa. Useat eri tahot, myös kansainvälisesti (Euroopan neuvosto, YK), ovat edellyttäneet, että Suomen tulee nostaa perusturvan tasoa. THL:n arvioiden mukaan Suomessa elää 471 000 ihmistä, joiden tulot eivät riitä arjen perustarpeisiin, kuten asumiseen, ruokaan ja terveyden hoitamiseen. Pyrkimys ymmärtää tätä elämäntodellisuutta on ensimmäinen askel parempaan poliittisessa päätöksenteossa. Medialla on ratkaiseva rooli empatia-anemian parantamisessa.
Kalle Kuusimäki, johtaja, diakonia ja sielunhoito, kirkkohallitus
(kuva: Marjut Hentunen)
