Runoja, rukouksia ja raamatunkohtia kuvien siivittäminä

Kirjan kansi, jossa kukkia ja teksti Sinä olet ilo

Tuula Portin, Sinä olet ilo, Kirjapaja 2021

Sairaalateologi Tuula Portin kuvasi koronakevään ja -kesän aikana luonnonkukkia. Kuvien yhteyteen hän on valinnut raamatuntekstejä, joiden toivoo rohkaisevan ja virvoittavan myös kirjan lukijoita. Portinin Sinä olet ilo -teos ohjaa tarkkamaan sekä luonnosta että Raamatusta löytyviä ilon- ja innoituksenlähteitä. Suomalaista flooraa vähemmän tuntevalle iloa tuottaa, että kirjassa kerrotaan kameralla poimittujen kukkien nimet. Kirjan kanssa voi mennä kevään edetessä luontoon oppimaan ja virvoittumaan.

Anna-Mari Kaskinen ja Minna L. Immonen, Ihmeiden aikaan, Kirjapaja 2021

Kirjan kansi, jossa akvarellimaalaus kukkaseppeleestä, jonka keskellä lukee Ihmeiden aikaan.

Anna-Mari Kaskinen ja Minna L. Immonen ovat työstäneet sana- ja kuvataiteilijatyöparina uuden teoksen, Ihmeiden aikaan, joka johdattaa lukijaa havainnoimaan eritoten luonnon ihmeellisyyttä. Luonnon kiertokulku syksyn ja talven kuolemasta kevään ylösnousemukseen heijastuu runoissa ja akvarelleissa, jotka viestivät elämän ihmeestä:

Kivien altako ihmeitä haetaan?

Katsele vapain ja avoimin silmin.

Kevät on julkaissut uuden filmin.

Ihmeitä lahjaksi jaetaan.

Katsomoita on kaikkialla,

kallion päällä ja kuusien alla,

rantojen kivillä, metsäpolulla.

Kevään koet joka solulla.

Ihmeitä ohjataan näkemään myös sovinnontyössä, hyvyydessä, ystävyydessä, toisen ihmisen turvallisessa, uutta elämää synnyttävässä kohtaamisessa, levossa ja rauhassa. Teos valaa uskoa ihmeeseen myös kivun ja kärsimyksenkin keskellä.

Anna-Mari Kaskinen, Vanhuus on kaunista, Kirjapaja 2021

Kirjan kansi, jossa marjoja ja syysruskan värittämiä lehtiä - kannessa lukee Vanhuus on kaunista - Runoja

Anna-Mari Kaskisen Vanhuus on kaunista -teoksen runoista suurin osa on syntynyt korona-aikana. Esimerkiksi runossa Uuden ajan aamu hän sanoittaa toiveita koronan päättymisestä:

Jospa korona olisi pahaa unta,

ja huomenna koko ihmiskunta

helpottuneena heräisi,

unet säkkiin keräisi,

syvään kaivoon heittäisi

ja unohdukseen peittäisi.

Toisessa korona-ajan runossa Kaskinen kiittää tämän ajan enkeleitä:

Kiitos, naapuri, kun muille

karanteeniin suljetuille

ostokset teet, kassit pakkaat,

ruokaa saavat toisten rakkaat.

Kiitos, hyvä diakoni,

sinulta saa avun moni,

joka muuten yksin jäisi,

tuetta ei selviäisi.

Kaskinen lähestyy runoissaan vanhuutta ja vanhenemista niin vanhenevan ja vanhuutta elävän kuin vanhusta elämäntaipaleen alkupuolelta katsovan näkökulmista. Tilaa saavat yksinäisyyden, kaipuun, kiitollisuuden, luottamuksen ja luopumisen tunteet. Kaskinen sanoittaa nähdyksi ja arvostetuksi tulemisen tarvetta, kauneuden näkemisen taitoa myös siellä, missä elämä on jättänyt vääjäämättömät jälkensä: ”…Kaunis on ihosi ryppyinen pinta, jokainen arpi ja poskien juonne”. Runot henkivät ja ruokkivat vanhenemisen ja vanhuuden – niin oman kuin muiden – arvostusta. Niissä ei tyydytä tuonpuoleisen odottamiseen, vaikka se on samalla läsnä uuden kevään lupauksena.

Tänään olen hengissä.

Ääntäni en säästä.

Laulan muussa jengissä

sadan vuoden päästä.

Tyhjä risti julistaa

hautakiven päällä:

Pimeys ei voittaa saa.

Valo on jo täällä.

Satu Kreivi-Palosaari ja Uuno Palosaari, Siunaa just nyt – Kiitosrukouskirja, Kirjapaja 2021

Kirjan kansi, jossa lukee Siunaa just nyt – Kiitosrukouskirja.

Pappi Satu Kreivi-Palosaaren ja kuvataiteilija Uuno Palosaaren Siunaa just nyt -teos koostuu kirkkovuoden kiertoon ja erilaisiin elämäntilanteisiin liittyvistä rukouksista ja niitä tukevista ja täydentävistä kuvista. Rukoukset ovat puhetta Jumalalle, johon lukija voi liittyä mukaan, ja samalla ohjausta ja tukea muille löytää arjen keskeltä omat kiitosaiheensa.

Rakas Jumala,

opeta löytämään uudelleen

niitä vanhoja teitä,

jotka ovat tuottaneet iloa,

jotka ovat päässeet kiireiden keskellä

heinittymään.

Kiitosrukousten ohella pyydetään esimerkiksi koulunkäyntirauhaa ja voimaa lopettaa kiusaaminen, sopivassa määrin yksinäisiä hetkiä ja voimaa niiden keskelle, iloa myös luopumisen hetkiin. Rukoukset liittyvät arjen erilaisiin tilanteisiin: ”Siunaa jalankulkijoita ja muistuta, että he tajuavat laittaa heijastimen”. Kuvat ja rukoukset muodostavat pieniä hartaushetkiä yksin tai yhdessä vietettäviksi.

Pilkahdus taivasta.

Kiitos Isä,

tänään se riittää.

Aamen.