Matkaopas moniääniseen ja rosoiseen Raamattuun

Viime aikoina on käyty jälleen kiintoisaa keskustelua akateemisen raamatuntutkimuksen tuloksista. Keskustelua ovat osaltaan siivittäneet Ville Mäkipelto ja Paavo Huotari mainiosti kirjoitetulla teoksellaan Sensuroitu – Raamatun muutosten vaiettu historia (Otava 2023). Siinä eksegeettisen tutkimuksen hallitsevat kirjoittajat välittävät sutjakkaalla tavalla tämänhetkistä tietoa siitä, miten Raamattu on syntynyt, miten sen kirjoitusten eri käsikirjoitusversiot ja käännökset ovat eläneet ja muotoutuneet, miten sen moninainen sisältö on ollut eettisesti, uskonnollisesti ja poliittisesti haaste jo varhain.

Eräässä kirjaa käsitelleessä some-keskustelussa jotkut keskustelijat halusivat tyrmätä teoksen (ja sen kirjoittajat) lukematta sitä. Saattaa olla, että joku pelkää, mitä seuraa siitä, jos hyväksyy Raamatun monimuotoisuuden ja inhimillisyyden, myös sen teologisesti ja etenkin hengellisesti ongelmalliset kohdat ja jännitteet. Rohkaisen myös tällaista lukijaa tarttumaan teokseen. Kristinuskon ydintä kuitenkin kun on pyrkimys totuudellisuuteen. Voisin kuvitella, että juurikin Raamatun tekstien rosoisuuden ja inhimillisyyden tunnistaminen ja tunnustaminen on monelle vapauttavaa.

Teologiakoulutettu lukija saa Mäkipellon ja Huotarin kirjan avulla sekä hyvän pikakertauksen että tuoreuttavan päivityksen. Kun kirjoittajat tuovat näkyviin myös omat kipuilunsa ja muutoksensa (Epilogi), omaa henkilökohtaista suhdettaan Raamattuun ja kristinuskoon tutkiva lukija saa kaksikosta erinomaiset oppaat kristinuskon ja juutalaisuuden kiehtovaan kirjalliseen historiaan.

Seurakunnissa kannattaa järjestää vaikkapa pienimuotoisia “kirjakerhoja” tämän teoksen äärelle. Voisin kuvitella, että ikään ja seurakuntaharrastuneisuuteen katsomatta tietoperustainen tapa lähestyä ja tutkia Raamattua herättää myös kestävämpää kiinnostusta ja keskustelua.

Kirjan lopussa on koottuna tutkimuskirjallisuutta, jonka varaan kirja perustuu. Jos ja toivottavasti kun kirjasta otetaan uusintapainos, suosittaisin, että siinä olisi tällöin mukana ala- tai loppuviitteet. Lukija, jota ei kiinnosta sukeltaa lähteille, voi huoleti ohittaa nootit. Kustantajan ei kannata pelätä, että nootitus karkottaisi potentiaalisia lukijoita.

Kalle Kuusimäki