Jumalan syntyminen köyhiin ja vaatimattomiin oloihin on kertomus, jota mielellään kertaamme.
Kertomuksia ihmisen muodon ottavasta jumalasta on kerrottu myös ennen Kristuksen syntymää ja monissa kulttuureissa. Tunnetut ”myyttien rakastajat”, J. R. R. Tolkien ja C. S. Lewis aikanaan totesivat, ettei tämän tarvitse olla kristitylle mikään ongelma. Joulun kertomus on myytti, todeksi tullut myytti.
Näissä kertomuksissa on osin yhteisiä piirteitä, kuten esimerkiksi se, että ihmisten maailmaan tuleva jumala tekee näin ymmärtääkseen ja auttaakseen, toisinaan myös koetellakseen ihmisiä. Kertomuksissa jumala saattaa myös tehdä uhrauksen ihmiskunnan hyväksi.
Kun kristinuskon historia on täyttynyt erilaisista opillisista kivijaloista ja kiivailijoista, evankeliumien kertomuksellinen luonne on saattanut jäädä taka-alalle. C. S. Lewis, joka tunnetaan myös kristinuskon puolustajana, itse totesi jopa niin, että henkilö, joka ei usko myytin totuuteen, mutta ottaa sen vastaan kertomuksena, on hengellisesti elävämpi kuin se, joka uskoo kertomuksen totuuteen, muttei avaudu sille.
Edelleen varsin laajalti suomalaisessa elämänmenossa kertaamme ja kerromme joulun kertomusta. Valamme siten toisiimme uskoa ja toivoa. Uskoa siihen, että todellisuuden perimmäinen olemus on rakkaus. Toivoa siihen, että tuo rakkaus voi tulla ihmisen osaksi ja yllättää myös keskellä elämän synkintä pimeyttä.
Kirkkona ja kristittyinä missiomme on pohjimmiltaan kovin yksinkertainen: tehtävämme on välittää ihmisille kokemus arjen keskelle tulevasta Jumalasta.
Meidät on kutsuttu ja lähetetty tekemään tätä kertomusta todeksi.
Myyttistä joulunaikaa ja entistä ehompaa vuotta toivottaen
Kalle Kuusimäki, johtaja, Diakonia ja yhteiskunta, toiminnallinen osasto, Kirkkohallitus
