PUDASJÄRVELLÄ KEPPIJUMPATAAN YHTEISVASTUUKERÄYKSEN HYVÄKSI

Kuva: Värikkäitä neuleella päällystettyjä jumppakeppejä / Pudasjärven seurakunta

Tänä vuonna Pudasjärven seurakunta on ollut entistäkin innovatiivisempi ja suunnitellut laajan kokonaisuuden Yhteisvastuun merkeissä. Ennakkoluulottomuus, yhteinen tekeminen ja sitoutuminen tavoitteeseen ovat asioita, joiden avulla Pudasjärvellä vuonna 2021 tehdään Yhteisvastuukeräystä.

Perinteisiä keräystapoja pidetään yllä poikkeustilanteessakin

Perinteistä ei pidä luopua haastavinakaan aikoina. Seurakuntatalolla on laskiaistiistaina perinteiseen tapaan myytävänä hernekeittoa ja laskiaispullia, joita voi käydä ostamassa seurakuntakodin aulasta valmiina noutoannoksina. Lippaiden kanssa ei päästä keräämään kauppojen ja liikenneasemien oville ja tuulikaappeihin, mutta olemme saaneet jokaiselta pikkukaupunkimme kaupalta ja liikenneasemalta luvan laittaa keräyslippaita kassoille. Keräyslippaat ovat ketjulla kiinni korttiautomaatin tangossa ja odottavat kolikon kilahduksia ja setelin kahahduksia.

Silminnäkijähavaintojen mukaan jo kahden päivän jälkeen ainakin yhdessä lippaassa oli jo kolikoita ja jopa seteleitä.

Yhteisvastuu -jumppakeppi luo yhteisöllisyyttä, yhteisvastuullisuutta ja liikunnan iloa

Tämän vuoden varsinainen juttu on Yhteisvastuu-jumppakeppi. Ajatus jumppakepistä lähti itämään seurakunnan Ystävänkammari -toiminnassa, jota on alkuvuoden ajan toteutettu virtuaalisena seurakunnan YouTube -kanavalla. Toista Ystävänkammarin ohjelmaa suunnitellessa päätettiin ohjelmaan sisällyttää keppijumppa, joka on hyvä ja helppo jumppamuoto kaikenikäisille. Jumppavälineeksi riittää harjanvarsi tai pitkä kaulaliina ja jumppaa voi tehdä joko seisten tai istuen. Saimme keppijumppaa vetämään aktiivisen ja innokkaan vapaaehtoisen ja terveys- ja liikunta-alan ammattilaisen Katri Virtasen.

Katri suunnitteli ja ohjasi monipuolisen keppijumpan ja heitti ajatuksen, että josko kesällä jumpattaisiin sadan hengen voimin torilla. Samalla meille tuli mieleen, että voisiko tämä keppijumppa ja jumppakeppi olla osa Yhteisvastuukeräystä..?!

Kaksi päivää myöhemmin diakoniatyön aulassa oli nippu harjanvarsia ja korillinen lankoja. Muutama soitto vapaaehtoisille ja parin päivän päästä meillä oli parikymmentä ”viritettyä” jumppakeppiä valmiina. ”Viritetty” YV-jumppakeppi syntyy näin: vapaaehtoiset käyvät noutamassa diakoniatyöltä itselleen kepin (harjanvarren) ja villalankaa. Langasta kudotaan kepin päälle eräänlainen pitkulainen sukka (kolmella puikolla, kuusi silmukkaa kullakin puikolla ja neljännellä kudotan). Lopuksi sukkaan virkataan tai ommellaan Yhteisvastuun sydän -logo. Valmiita jumppakeppejä myydään Yhteisvastuun hyväksi.

Kuva: Keppijumppaajia, jumppakeppejä ja neulomista / Pudasjärven seurakunta

Entä torikeppijumppa..? Meillä on kunnianhimoisena tavoitteena toteuttaa kesällä koronatilanteen salliessa ”Tavataan torilla” – toritapahtuma Yhteisvastuun hyväksi,  jossa vähintään sata keppijumppaajaa kokoontuu torille YV-jumppakeppien kanssa. Tilaisuudessa tulee olemaan myös elävää musiikkia ja pientä myyntiä, mutta ennen kaikkea mahtavan mukavaa Yhteisvastuumeininkiä.

Megaseisontatörötyskeräysviikko seurakuntatalon pihalla

Keväälle on suunnitteilla Megaseisontatörötyskeräysviikko. Pystytämme seurakuntatalon pihalle kojun ja keräämme varoja turvavälit huomioiden koko viikon ajan vapaaehtoisten ja työntekijöiden voimin. Lahjoituksia voi tehdä käteisellä tai maksupäätteen avulla. Houkuttimena ainakin kahvit ja eiköhän me jotain muuta pientä ohjelmaa keksitä. Kevään suunnitelmissa on Facebook-kirpputori ja streamattavia musiikki-iltoja, joihin etänä osallistuvat voivat lahjoittaa Yhteisvastuukeräykseen nettilahjoituksina.

Hyvät kokemukset rohkaisevat luomaan uutta  

Pudasjärven seurakunnassa haettiin uusia toimintamalleja jo vuoden 2019 Yhteisvastuukeräyksen vauhdittamiseksi. Silloin päätettiin järjestää yksi aamusta iltaan kestävä megalipaskeräyspäivä. Tavoitteena oli saada mahdollisimman paljon lipaskerääjiä liikkeelle yhtä aikaa.

Kertaluontoisella lipaskeräyksellä haettiin sekä näkyvyyttä että hyvää keräystuottoa. Noin 50 vapaaehtoista ja useita seurakunnan työntekijöitä ilmoittautui lipaskerääjäksi.

Jokaiselle kerääjälle oli lyhyen näpäkkä tunnin vuoro kaupan tai liikenneaseman edustalla. Yhden kaupan edessä myimme makkaroita lähes koko keräyspäivän ajan. Megalipaskeräyspäivä toteutetaan tänäkin vuonna kesällä tai loppukesästä, mikäli koronarajoitukset sen sallivat.

Yhteisvastuukeräyksen tavoitemittari

Keräyspäällikkö askarteli seurakuntaamme Yhteisvastuukeräyksen tavoitemittarin. Tämä tavoitemittari on keräyspäällikön neljäs loppuun viety kartonkiaskartelu sitten kouluvuosien.

Aina kun rahaa kertyy, mittarin ”lämpöpallukkaa” nostetaan ylöspäin ja kohti päätavoitetta. Mittarilukeman ”kuumenemista” voi seurata keräyksen aikana seurakuntatalon Yhteisvastuun ”näyteikkunasta” sekä someen välitetyistä videoista.

Kuva: Kaksi ihmistä yhteisvastuuliivit päällä ja kädessä tavoitemittari / Pudasjärven seurakunta

Seurakunnassamme järjestettiin viime syksynä Yhteisvastuun huutokauppa, jonka tuotto nostatti mittarin lähtölukeman lähes 1500 euroon. Tästä on hyvä jatkaa mittarin ”lämmittelyä” kohti tavoitetta. Pudasjärven keräystavoite on ollut kahtena edellisenä vuonna 10 000 euroa. Viime vuonna keräystulos jäi koronan vuoksi tavoitteesta, mutta tänä vuonna olemme rohkeasti pitäneet tavoitteen 10 000 eurossa. Mittari on toiminut hyvä konkreettisena tapana seurata keräystuloksen kertymistä ja samalla se on kannustanut lahjoittajia ja kerääjiä osallistumaan keräykseen.

Tiedottaminen on tärkeä osa Yhteisvastuukeräystä

Paikallislehdet ovat olleet kiitettävästi mukana joka vuosi tiedottamassa Yhteisvastuukeräyksestä. Perinteeksi on muodostunut iso juttu Yhteisvastuun aloituksesta, minkä jälkeen olemme tehneet pieniä juttuja keräyksen edistyessä.

Keräyspäällikkö on käynyt helmikuun alussa esittelemässä Yhteisvastuukeräyksen teemaa kaupungin vanhus- ja vammaisneuvostossa. Kokouksessa pohdittiin, miten omaan seurakuntaan jäävä osuus kohdennettaisiin talousvaikeuksissa oleville vanhuksille.

Keräyspäällikön seuraava vierailu Yhteisvastuuasioiden tiimoilta on Pudasjärven Kyläneuvoston kokouksessa, jossa on mukana eri kylien edustajia. Tavoitteena on haastaa kaikki sivukylät kyläyhdistyksien kautta joko neulomaan YV-jumppakeppejä, ostamaan valmiita tuotteita tai osallistumaan ”Torilla tavataan” – yhteisvastuutapahtumaan. Toki seurakunnan some-kanavat ovat aktiivisessa käytössä tiedon välittämisessä.

Keräyspäällikön loppumietteet

Terve! Olen Väyrysen Marko ja toimin päätöikseni seurakuntamme nuorisotyössä. Olen nyt kolmatta vuotta keräyspäällikkönä ja joka kerta Yhteisvastuukeräyksen alkaessa on mukava kutina vatsanpohjassa. Meillä on hyvä porukka tekemässä Yhteisvastuuta niin työntekijöissä kuin vapaaehtoisissa. Selkeä rahallinen tavoite ja vähintään jonkunlaiset etukäteissuunnitelmat luovat hyvää pohjaa yhdessä tekemiselle.

Matkan varrella toki tulee eteen aina pieniä kuoppia, ruhmuja ja monttuja, mutta ne kuuluvat tällaisiin projektiluonteisiin juttuihin. Näissä tilanteissa keräyspäällikön tehtävänä on pyytää apua, tukea ja neuvoja kanssakulkijoilta. Näin on haastavimmista tilanteista aina selvitty.

Tänä vuonna konkreettista keräysaikaa on alkusyksyyn saakka, mikä helpottaa ja vapauttaa todella paljon suunnittelua. Keräys voidaan aloittaa rauhassa helmikuun alussa ja jatkaa sitä kesän yli ilman kiirehtimistä keräyksen kesäkuun tilityksiin. Itse koen tämän keräysaikamuutoksen todella hyväksi. Olen varma, että tämä muutos näkyy myös keräystuloksessa, etenkin jos koronatilanne helpottuu kesää kohden mentäessä.

Keräyspäällikön näkökulmasta väljempi aikataulu ei aiheuta tiivistä kevättä ja asioiden ruuhkautumista niin työ- kuin yhteisvastuuasioiden parissa. Nyt voi hyvillä ja rauhallisilla mielin valmistella ja tehdä asioita niin työtehtävien kuin yhteisvastuuasioiden suhteen. Toivotan tsemppiä ja keräysiloa kaikille!

Helena Koivukangas, Marko Väyrynen ja Jari Valkonen
ja muut seurakunnan Yhteisvastuukeräyksen työntekijät ja vapaaehtoiset