Käytännöllisen teologian emeritusprofessori Paavo Kettunen jatkaa aktiivisesti ihmisenä olemisen tutkimista. Kirjansa hän jakaa kahteen päälukuun. Ensin esillä ovat ihmisenä olemisen peruslähtökohdat: ihmiskäsitys, itsetuntemus, suhde itseen. Sen jälkeen Kettunen tarjoaa monipuolisen kattauksen vuorovaikutussuhteissa toteutuvaan minuuteen. Suhteessa oleminen, niin suhteessa muihin ihmisiin kuin Jumalaan, on keskiössä. Hän asettaa kirjansa tavoitteiksi esimerkiksi auttaa lukijaa tunnistamaan paremmin oman minuutensa eri puolia ja tulemaan sen myötä enemmän oman elämänsä subjektiksi.
Keskustelukumppaneina pohdinnoille toimivat esimerkiksi pastoraalipsykologian ja pastoraaliteologian, psykologian, uskontopsykologian ja psykoanalyyttisen ajattelun edustajat. Tekstiä elävöittää Eeva-Kaisa Rossin maanläheinen piirroskuvitus.
Kettunen hahmottaa hengellisen minuuden käsitettä minuuden yksityisen, sosiaalisen ja minäihanteen kautta. Hengellinen minuus sisältää Kettusen ajattelussa psyykkisen minäkuvan, mutta ulottuu sen lisäksi jumalasuhteeseen, oman rajallisuuden tunnistamiseen ja kuolemanjälkeisen pohdintaan. Paavo Kettunen on kiinnostunut niin psyykkisen kuin hengellisen minuuden kuvauksissa minuuden kätkössä olevista puolista. Niitä hän lähestyy esimerkiksi itsetuntovajeen tai hengellisen yhteisön tuottaman hengellisen häpeän kautta.
Kettunen väittää, että hengellisen minuuden käsitteestä on melko lailla vaiettu. Tästä olisin mielelläni lukenut hiukan enemmän. Ehkä käsitettä ei näillä sanoilla ole juuri käytetty, toisaalta ihmisen psyykkisen kokemuksen ja hengellisen kokemuksen yhteistä maastoa on tutkittu paljonkin. Hengellisen väkivallan ja yhteisöjen vahingollisten käytäntöjen osalta on helppo nähdä, että ihmisten psyykkistä ja hengellistä minäkuvaa on rikottu tavalla, joka on koko minuutta vaurioittava. Tästä on viime vuosina kirjoitettu entistä avoimemmin.
Henkisyyden ja hengellisyyden ilmenemismuotojen kirjavoituessa koko ajan, on kiinnostava teema, miten hengellisyyden yksityinen luonne ja hengellisyyden sosiaalinen luonne punoutuvat toisiinsa. Hengellisen minäihanteen rakennuspuiden etsinnässä auktoriteetit ovat muuttuneet. Millaisia kuvia hengellisestä minuudesta löytyy tämän kehityksen myötä?
Kettunen tutkii olemassaolon ahdistusta elämään kiinteästi kuuluvana kokemuksena. Tällä matkalla kantavaksi voimaksi kirkastuu armo. ”Vasta armon varassa uskaltaa tunnistaa oman varjonsa”. Keskeneräisyys näyttäytyy vapauttavana, täydellisyyden vaatimus murenee. Rajallisuuden kokemus on tosiasia, joka luo elämään perspektiiviä.
Lukijalle tulee vaikutelma, että on päässyt kirjassa seuraamaan kirjoittajan matkaa niin työn kuin oman elämän tasoilla – ja samalla ihmisyyden jaettua kokemusta. Kettusen mukana kulkevat ne lukemattomat ihmiset ja kohtaamiset, joiden kanssa jaetut hetket tutkijana ja kristittynä ovat erityisellä tavalla opettaneet ja auttaneet matkan teossa. Kirjoittajana hän välittää rohkaisua matkakumppaneille, niin tutuille kuin tuntemattomille.
Sirkku Tukiainen
Sielunhoidon kouluttaja
Kirkon tutkimus ja koulutus
Paavo Kettunen: Kuka minä todella olen? Kätkössä olevaa minuutta etsimässä (Väyläkirjat 2021, 218 s)
