Olemme oppineet reilun vuoden aikana paljon itsestämme, toisistamme ja toisin toimimisen mahdollisuuksista. Kun nyt elättelemme toivetta koronapandemian taltuttamisesta ja paluusta normaaliin tai siirtymisestä uuteen normaaliin, on hyvä arvioida, mitä opittua ja millaisia muutoksia voimme nyt kantaa mukanamme. Ja mitä meidän on tarpeen kehittää eteenpäin.
Jos aiemmin oli joissain työyhteisöissä pohdittu, missä määrin uskalletaan siirtyä kohti monipaikkaista työtä tai etätyötä kohden, pandemia pakotti opettelemaan ennen kaikkea keskinäistä luottamusta työyhteisöissä. Olemme joutuneet opettelemaan uudenlaisia ohjelmia ja viestinnän tekniikoita sekä pitkäjänteisempää yhteistä suunnittelua ja sopimista, mutta merkittävin muutos on tapahtunut asenteissa. Olemme tehneet eräänlaisen yhteiskunnallisen luottamustestin ja tulokset näyttävät varsin hyviltä. Kaikki eivät tässä valtakunnallisessa etätyökokeilussa toki ole olleet mukana, ja monenlaisia haasteita on ollut esimerkiksi työhyvinvoinnin tukemisessa. Vaadittavien uusien työelämätaitojen oppimisessa olemme päässeet kuitenkin hyvään alkuun (ks. linkki).
Resursseja osattiin kohdentaa niissä tilanteissa, kun osalla työntekijöistä työtehtävät vähenivät radikaalisti ja osalla taas ne kasvoivat kriisin myötä.
Kun kriisistä tuli yhteinen, sijaa sai – ainakin hetkeksi – yhteinen välittäminen ja vastuunkanto. Kriisi paljasti myös sen, miten haavoittuvassa asemassa osa on. Kun julkisia palveluita jouduttiin lopettamaan tai rajaamaan, havaittiin, miten tärkeitä ne ovat monelle. Kuten esimerkiksi vaikkapa kirjastojen tarjoamat asiakastietokoneet asioiden hoitamiseen.
Korona avasi silmiä digisyrjäytymiselle, sille, ettei osalla ole käytettävissään laitteita eikä yhteyksiä ja osa ei puolestaan osaa käyttää laitteita tai digitaalisia palveluita. Oli tarpeen turvautua puhelimeen, jopa kirjeisiin.
Samalla kun jouduttiin luopumaan kasvokkaisista lähikohtaamisista, jouduttiin kehittämään digitaalisia yhteen tulemisen ja vuorovaikutuksen muotoja (ks. esim. linkki). Samalla myös lisääntyi ymmärrys, että osa ihmisistä on pysyvästi lähikohtaamisten tavoittamattomissa ja että tarvitsemme heitä varten uudenlaisia palveluita (ks. esim. linkki).
Digiloikka on saattanut merkitä kirkon piirissä toisinaan lähinnä yksisuuntaista viestintää, esimerkiksi jumalanpalvelusten striimauksia. Mutta on hyvä muistaa, unohtamatta digi-yhteisölllisyyden ja -vuorovaikutuksen tavoitetta, että tämäkin vastaa jo joidenkin tarpeisiin.
Vapaaehtoistoiminnan merkityksellisyys kaikessa laajuudessaan tuli esiin, kun toimintaa jouduttiin rajoittamaan turvallisuussyistä. Samalla kriisi kutsui ihmisiä kantamaan vastuuta yhdessä uusin ja turvallisin keinoin.
On tärkeää, ettemme nyt koronapandemian mahdollisesti ja toivottavasti väistyessä vajoa takaisin menneisiin asenteisiin tai toimintatapoihin. Entistä enemmän työyhteisöissä tulee lujittaa luottamusta työntekijöihin ja tukea tavoitteellisesti nk. itse- ja yhteisöohjautuvuutta (ks. esim. linkki). On tuettava pitkäjänteisesti digipalvelujen kehittämistä ja sitä, että ne ovat helposti saavutettavat ja käytettävät. Kasvokkaisen kohtaamisen ja vapaaehtoistoiminnan tarve on kasautunut ja näille on hyvä löytää purkautumiskanavia.
Koronan varjo on todennäköisesti pitkä, ja ihmiset tarvitsevat monenlaista tukea toipumiseen. Esimerkiksi nuorten ahdistuneisuus ja yksinäisyys on lisääntynyt korona-aikana. Kriisipuhelimiin tarvitaan lisää päivystäjiä kasvaneiden yhteydenottojen vuoksi. Hoitotyötä tekevien kasvanutta kuormaa, myös henkistä, tulisi saada kevennettyä. Toisten hätää ja huolia vastaanottavat ja kantavat ovat joutuneet pandemian aikana koville. Aiheesta pelätään kuormittuneiden työntekijöiden hakeutumista muille aloille.
Uusi normaali haastaa kirkossa edelleen kohdentamaan resursseja, kehittämään toimintaa ja ennen kaikkea kantamaan hyvinvoinnin edistämisen vastuuta yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tuore kysely osoittaa, että ihmisillä on varsin vahva odotus diakonisesta kirkosta: seurakuntien toivotaan eritoten pitävän huolta vanhuksista, huolehtivan vähäosaisista ja tukevan ihmisiä elämän kriiseissä (ks. linkki Kirkon tutkimuskeskuksen kyselyyn).
* * * * * *
Uutiset (ks. linkki) erittäin herkästi leviävän nk. deltamuunnoksen leviämisestä ovat herättäneet keskusteluja mahdollisesta neljännestä korona-aallosta (ks. linkki) sekä uusien rajoitustoimien välttämättömyydestä. Rajoitusten vapauttamisen on osa ihmisistä valitettavasti tulkinnut henkilökohtaisesta vastuusta vapauttamiseksi. Ikäihmisten ja riskiryhmiin kuuluvien kannalta huojentava uutinen on, että kaksi rokoteannosta antaa hyvän suojan myös tätä uutta muunnosta vastaan (ks. linkki).
