Hallitusohjelma, Vahva ja välittävä Suomi, valmistui pitkällisen väännön tuloksena ja herätti jo ennen julkistamistaan kovaa kritiikkiä. Näyttää siltä, että perustuslakia vasten koetellaan tälläkin kertaa useampia suunniteltuja toimia. Ei ole myöskään varmaa, että suunniteltujen toimenpiteiden yhteisvaikutus tuottaisi esimerkiksi tavoiteltua taloudellista säästöä.
Aiemmat savotat ovat opettaneet, että laadukkaaseen ja kattavaan vaikutusarviointiin kannattaa panostaa varhain. On tarpeen ymmärtää paremmin myös niiden ihmisten elämäntodellisuuksia, joita suunnitellut leikkaustoimenpiteet erityisesti koskevat.
Hallitusohjelmassa on myös paljon hyvää. Hallitus pyrkii esimerkiksi viemään maaliin perusturvan uudistuksen, jossa nk. yleistuki sisältäisi perusosan elämiseen, asumisosan asumiseen ja harkinnanvaraisen osan viimesijaiseksi turvaksi. Tämä auttaisi tukiviidakosta selviytymistä ja tekisi osaltaan työnteosta kannattavampaa. Ilmastotavoitteissa pysytään, vihreää siirtymää tuetaan.
Painopisteen asettaminen työllisyyden edistämiseen on myös hyvä, etenkin jos sitä tuetaan nykyistä paremmilla työllisyyspalveluilla. Nyt esitetty keinovalikko painottuu liikaa leikkauksiin ja jopa tavoitteen kanssa osin ristiriitaisiin toimiin. Tällainen on esimerkiksi työperusteisella oleskeluluvalla olevan poistumisvelvoite, jos työttömäksi jäänyt henkilö ei ole onnistunut saamaan uutta työtä kolmessa kuukaudessa. Hallitusohjelmaa tuntuu värittävän paikoin liikaa epäluottamus joitain ihmisryhmiä kohtaan ja etenkin epäilys järjestelmän laajemmasta hyväksikäytöstä.
Vahva ja välittävä Suomi näyttäytyy tällä hetkellä liian monelle sellaisena, että se välittää huomattavasti enemmän vahvoista ja toimeentulevista, elämässään onnistuneista.
Kirkkona meidän tulee haastaa ja tukea uutta hallitusta rakentamaan Suomea, joka on aidosti välittämisessä vahva. Kultaisen säännön etiikka edellyttää kykyä ja halua asettua toisen asemaan. Se on kestävä arvoperusta, jonka varaan sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää yhteiskuntaa voidaan onnistuneesti rakentaa. Ollakseen kestävää hyvinvointia koskevan vision tulee olla keskinäisriippuvaisessa maailmassa myös globaali.
Näyttää siltä, että entistä enemmän meidän tulee kirkkona kiinnittää huomiota myös siihen, ettemme ole omilla toimillamme edistämässä siirtymää hyvinvointiyhteiskunnasta hyväntekeväisyysyhteiskuntaan. Tässä ajattelen erityisesti 1990-luvun laman avoimeksi jäänyttä haavaa, ruoka-apua. Hallitusohjelmassa ruoka-apu mainitaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamisen otsikon alla. Voisi hyvin ajatella, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus edellyttäisi nimenomaan sitä, että seurakuntien tai järjestöjen ei tarvitsisi jakaa ruoka-apua lainkaan.
Kalle Kuusimäki, johtaja, Diakonia ja yhteiskunta -yksikkö
Diakonia+ toivottaa lukijoilleen hyvää juhannusta ja virkistävää kesää!
