Kuva tämän päivän lapsuudesta on rosoinen ja moninainen. Teemme paluuta sellaiseen Suomeen, josta jo luultiin päästävän pois. Lapsen elämää ja koulutusta määrittelee taas suuresti se, mihin perheeseen ja mille paikkakunnalle hän syntyy, varoittaa Tuomas Kurttila.
Suuri osa Suomen lapsista voi hyvin. Mutta huonosti voivien vähemmistö voi yhä huonommin. Eriarvoistuminen etenee.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on kiinnittänyt huomiota kasvaviin koulukohtaisiin eroihin.
”Koulujen väliset erot ovat vielä pienet, mutta ne ovat kasvussa. Opettajia lomautetaan ja koulun resursseja kavennetaan, kun joissain kunnissa säästetään vimmatusti juustohöylällä.”
Lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäiseviä palveluita leikataan, vaikka 1990-luvun leikkausten laskujakin maksetaan vielä lama-ajan lapsissa, jotka syrjäytyivät.
”Neuvoloissakin on suurta kirjavuutta. Lain tasolla kaikki kansalaiset ovat yhdenvertaisia saamaan palveluita. Tosiasiassa lasten olosuhteiden erot alkavat olla suuria”, lapsiasiavaltuutettu listaa.
Päivähoidosta eniten hyötyä riskilapsille
Hallitus on suunnitellut subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista.
”Kotona olevien vanhempien lasten päivähoito-oikeutta heikennetään, vaikka tutkimusten mukaan juuri näille heikoimmassa asemassa oleville lapsille päivähoidosta on eniten apua. Keskustelua käydään myös siitä, onko työttömien lapsilla oikeutta päivähoidon palveluihin”, Kurttila ihmettelee.
Laadukas varhaiskasvatus vaikuttaa pitkällä tähtäimellä opintopolkuun, työuraan ja koko elämänkaareen.
”Kun tätä asiaa ei nähdä enää lapsen näkökulmasta vaan perheen taustasta käsin, herää suuri huoli siitä, olemmeko kasvattamassa hyvinvointieroja.”
Katalinta on epäluottamuksen ilmapiiri
Hallitus joutuu tekemään tiukkoja säästöjä. Silti olisi viisasta katsoa pitkää kaarta – ei vain tulevaa vaalikautta, vaan kehitystä, joka nähdään vasta vuosikymmenten päässä. Se perspektiivi päättäjiltä puuttuu, kritisoi Tuomas Kurttila.
”Lapsipolitiikka pitäisi nostaa budjetoinnin kärkeen. Valitettavasti monet hallituksen lapsia koskevat päätökset ovat olleet huonoja. Emme saisi tehdä silmät kiinni valintoja, jotka merkitsevät huomispäivän ihmisille suurta velkaa.”
Lapsilisiä ollaan leikkaamassa. Kurttilan mielestä tällaisilla ratkaisuilla luodaan epäluottamuksen ilmapiiriä. Ihmiset eivät voi olla varmoja siitä, uskaltavatko he perustaa perheen.
”Epäluottamuksen iskeminen on katalin asia, josta olen huolissani. Monien jaksaminen on muutenkin kovilla. Heidän on voitava luottaa siihen, etteivät he jää heikolla hetkellä yksin.”
Negatiivinen kierre mitättömyyden kuiluihin
Vanhempien taustat määrittelevät taas entistä enemmän lasten pärjäämistä.
Varattomatkin vanhemmat joutuvat osallistumaan perusopetuksen kustannuksiin: opiskeluvälineisiin, retkiin, leirikouluihin…
Osalla vanhemmista ei ole varaa kustantaa koulukustannuksia tai harrastuksia. Kuorma moninkertaistuu yksinhuoltajaperheissä.
”Tarvitsemme vahvat universaalit palvelut ja sen rinnalle myös positiivista diskriminaatiota: on tuettava erityisesti niitä alueita, joilla on paljon sosiaalisia ongelmia ja toimeentulo-ongelmia.”
”Ellemme tue syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria, heitä tippuu mitättömyyden kuiluihin, ja se on surkeaa nähtävää. Sitten me hoidamme syrjäytymisestä syntynyttä laskua. Ja kun laskun maksamiseen ei ole varaa, syrjäytyneiltä leikataan taas.”
Hyvinvointipalveluiden leikkaukset osuvat kipeimmin niihin, joilla menee muutenkin huonoimmin. Ne lapset, joiden vanhemmat eivät jaksa pitää huolta ja ääntä itsestään tai taistella jälkikasvunsa puolesta, joutuvat helposti sivuraiteelle.
Rankka kysymys hyvinvoivalle keskiluokalle
Vahvojen yhteiskunnassa pärjäävät ne, jotka osaavat hoitaa asiansa. Heikompivoimaiset jäävät kurjistumisen kierteeseen.
”Rankka kysymys hyvinvoivalle keskiluokalle on, koskettaako heikompiosaisten hätä. Hyväksymmekö sen, että osa porukasta putoaa pois hyvinvoinnin kärryiltä? Sallimmeko uuden köyhälistön syntymisen?”, Kurttila haastaa.
”Osa hyvinvoivista kansalaisista kokee, ettei heidän tarvitse osallistua yhteiseen päätöksentekoon ja toimintaan, kun oma elämä sujuu. Tämä asenne on välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä.”
”Jos koko kasvattajien yhteisö saadaan pelaamaan samaan maaliin, aivan erilaisistakin sosiaalisista taustoista tulevat lapset voivat pärjätä häkellyttävän hyvin.”
Kirkko näyttäköön mallia lasten priorisoimisesta
Tuomas Kurttila opiskeli teologiaksi aikuisiällä, oltuaan jo hallintotieteiden maisteri ja työelämässä. Hän kannattaa lämpimästi kirkon työtä.
”Kun kirkko palvelee arjen keskellä ihmisiä, ovat he jäseniä tai eivät, sen viesti kantaa pitkälle. Diakonia on tästä hyvä esimerkki”, hän kehaisee.
Seurakunnat tekevät Kurttilan mielestä erittäin hyvin työnsä, joka liittyy lapsiin ja nuoriin. Niiden ei pidä odottaa, että lapset ja nuoret tulevat jonnekin, vaan niiden täytyy löytää ne ympäristöt, joissa he jo ovat.
”Kirkon on näytettävä muulle yhteiskunnalle mallia siitä, miten lapsivaikutukset arvioidaan kaikessa toiminnassa”, Kurttila painottaa.
Noin joka kymmenes lapsi elää perheessä, jossa on toimeentulo-ongelmia. Diakonian ja köyhyyden kysymykset ovat erittäin akuutteja.
”Kulutustottumusten erot ovat suuret. Lapset vertailevat koulun käytävillä, millainen kännykkä kenelläkin on. Köyhyys on näkyvä asia lasten arjessa, ja siitä voi seurata kiusaamista.”
”Tämä materiaalisten paineiden ilmiö täytyisi tunnistaa, jotta siihen osattaisiin suhtautua. Pikavippikulttuuri näkyy perheissä, joissa vanhemmilla on epätoivoinen paine tarjota lapsilleen loputtomasti kulutustarpeita.”
Satsataanko lapsiin vai säätykiertoon
Lapsiin panostaminen on itseisarvo, mutta sen järkevyyden voi perustella myös taloudellisesti, Tuomas Kurttila painottaa.
Suomella ei ole varaa siihen, että ikäluokasta ehkä jopa viidennes putoaa pois tuottavasta työstä.
”Jos jo peruskoulussa nähdään, että näin iso joukko alkaa piiputtaa, kannattaa tukea hyvissä ajoin koteja ja perheitä.”
Satsaamalla lasten hyvinvointiin voimme vaikuttaa siihen, ettei heistä tule myöhemmin kuluerää.
”Lapsiin investoiminen vaatii sen ymmärtämistä, ettei tulosta tule heti vaan pitkällä tähtäimellä. Kun Suomeen tuli yleinen oppivelvollisuus vuonna 1921, ei voitu arvioida etukäteen, millainen sato siitä päätöksestä tulisi.”
Kurttila pelkää, että olemme palaamassa entisaikojen Suomeen, jossa syntyperäiset sosiaaliset erot määrittivät pitkälti sen, kuinka ihminen saattoi edetä elämässään.
”Minulla on huoli siitä, että Suomi palaa siihen säätykiertoon, missä aikanaan oltiin, ellei nyt tehdä korjausliikettä ”, summaa lapsiasiavaltuutettu.
Janne Villa
(Kuva: Valokuvaamo Lehtinen)
