Diakoniatyön tulokset ja vaikutukset ovat parhaimmillaan hyvin laaja-alaisia. Työllä on vaikutusta yksittäisen asiakkaan hyvinvointiin. Se voi myös vaikuttaa paikallisiin toimintoihin sekä rakenteisin ja sillä voi olla jopa valtakunnallisia, vähäosaisten asemaa parantavia seuraamuksia.
Diakoniatyöntekijöitä ei voi syyttää oman itsensä perusteettomasta korottamisesta. Pikemminkin oman työn tuloksia ja vaikutusta tarpeettomasti vähätellään eikä niistä kovasti huudella. Meidän tulee kuitenkin jatkossa määrätietoisesti, ammattietiikkaa ja asiakkaan yksityisyyden suojaa kunnioittaen, tehdä näkyväksi se hyvä, mitä kirkossa mm. jäsentemme verovaroilla tehdään.
Työssäni Yhteisvastuukeräyksessä olen saanut seurata hyvin monipuolisesti seurakuntien diakoniatyötä ja sen vaikuttavaa tuloksellisuutta.
Monitasoiset vaikutukset
Vuoden 2014 Yhteisvastuukeräyksen kohteena kotimaassa oli saattohoidon kehittäminen. Teemaa pidettiin näkyvästi esillä. Jo kampanjan aikana, ongelmien esiintuomisen seurauksena, useissa sairaanhoitopiireissä käynnistettiin omatoimisesti saattohoidon kehittämishankkeita, joissa myös seurakunnat ovat olleet mukana. Ministeriöt myönsivät lisärahoitusta saattohoidon tehostamiseen ja ammatilliseen koulutukseen. Arkkiatri Risto Pelkonen totesi myöhemmin, että Yhteisvastuu on käynnistänyt käsittämättömän laajan ja sitoutuneen kansanliikkeen saattohoidon edistämiseksi.
Seurakunnissa tehtiin vaikuttavaa ja tuloksekasta työtä muuallakin kuin varainhankinassa. Itse sain kiitokset seurakunnissa tehdystä työstä pari vuotta sitten. Eräs herra soitti kiittääkseen siitä, että hänen kotiseurakuntansa oli tuolloin oman seurakunnan keräystuotto-osuudella sisustanut paikallisen terveyskeskuksen vuodeosastolle saattohoitohuoneen. Tämä oli mahdollistanut sen, että kyseinen herra saattoi viettää saattohoidossa olleen vaimonsa vierellä tämän viimeiset elinpäivät.
Tuloksia kumppanuuksien avulla.
Yhteisvastuulla on vuosittain kotimainen järjestökumppani, jonka kautta keräystuotto ohjataan auttamistoimintaan. Näiden kumppanuuksien kautta on saatu aikaan tuloksia, joilla on suurta vaikuttavuutta diakonian asiakkaiden hyvinvointiin. Kahdesti kumppanina olleen Takuusäätiön kanssa on helpotettu ylivelkaantuneiden ihmisten elämää jopa lainsäädännöllisin uudistuksin.
Osana kampanjaamme toisen asteen opintojen maksuttomuudesta, laadittiin yhdessä valtakunnallisten lapsi- ja nuorisojärjestöjen kanssa vetoomus eduskunnalle. Vetoomuksen sisältö otettiin jopa nykyisen hallituksen ohjelmaan.
Kahden vuoden takainen ruoka-apu-kampanja poiki yhteistyön, johon valtakunnalliset ruoka-aputoimijat sitoutuivat. Yhteistyön tuloksena julkistetaan tämän kevään aikana ”ruoka-apu.fi” verkkosivusto, jonka karttapalvelulle pyritään saamaan eri toimijoiden koko maan ruoka-aputoiminnot.
Moniammatillisuus ja työalarajat ylittävä yhteistyö.
Tämän vuoden teemana Yhteisvastuussa on vanhemmuuden tukeminen. Aiheen puitteissa voidaan seurakunnissa murtaa työalojen välisiä raja-aitoja perustellusti. Vanhemmuutta tukevaa toimintaa tehdään useilla työaloilla, mm. diakoniassa, kasvatuksessa ja perhetyössä.
Yhteistyö on myös Yhteisvastuun tehostamisen keskeinen periaate. Kirkkohallituksen täysistunnon hyväksymän uudistamissuunnitelman keskeinen periaate on: ”Yhteisvastuusta tehdään koko kirkon, sen kaikkien tasojen ja kaikkien työalojen yhteinen diakonian suurtapahtuma.” Seurakunnilta saamamme palautteen mukaan tavoitteen toteutumisen keskeiset edellytykset ovat:
- Tärkeintä on johdon sitoutuminen uudistamiseen
- Kaikkien työalojen yhteistyö ja työnjako
- Suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus
- Innostunut ja innostava keräyspäällikkö
- Rohkeus uusiin kokeiluihin
- Modernien rahankeräysvälineiden (esim. MobilePay) käyttöönotto.
- Tiedottaminen
- Vapaaehtoisten sitouttaminen ja näille tilan antaminen
Mitä tästä voi seurata?
Koska oman seurakunnan käyttöön jää 20 % YV:n keräystuotosta, voidaan tehostetulla toiminnalla vahvistaa omia diakonian resursseja merkittävästikin.
Kampanja kutsuu myös paikallisia lapsi- ja perhetyön toimijoita yhteistyöhön. Seurakunta voi olla tässä kokonkutsujana. Paikallisen verkostoituneen yhteistyön ja työnjaon avulla voidaan järkeistää ja tehostaa paikallisten resurssien kohdentamista myös perhetyössä.
Yhteisvastuun viestintämateriaalin (https://www.yhteisvastuu.fi/medialle/) hyödyntäminen mahdollistaa paikallisen auttamistoiminnan näkyväksi tekemisen. Paikallismedioihin kannattaa olla yhteydessä ja viestiä Yhteisvastuun tämänvuotisesta teemasta sekä paikallisista eritystarpeista. Samassa yhteydessä voidaan kertoa, millä tavoin seurakunnan eri työmuodot jo nyt tukevat perheitä ja toteuttavat kirkon perustehtävää, diakoniaa.
Yhteistyöstämme kiitollisena!
Tapio Pajunen
sosiaalineuvos, keräysjohtaja