Kirkko on tärkeä eettinen keskustelija suomalaisessa yhteiskunnassa. Kirkko ottaa kantaa monilla eri tavoilla: omilla säädöksillä, kannanotoilla, julkisessa keskustelussa sekä seurakuntien ja yksittäisten kristittyjen tekojen kautta.
Kantaa ottava kirkko
Kirkolliskokous, piispainkokous ja kirkkohallitus ovat 2000-luvun aikana laatineet useita kannanottoja, joiden keskeinen viesti on eettinen. Nämä kannanotot ovat keskenään hyvin erilaisia.
Jotkut kirkon kannanotoista on laadittu yksittäisiin lainsäädäntöprosesseihin ja tarkkaan rajattuihin kysymyksiin. Esimerkiksi Kirkkohallituksen lausunto hedelmöityshoitolain valmisteluun vuonna 2005 otti kantaa nimenomaisesti kyseiseen lainvalmisteluun. Kirkkohallitus otti kantaa siihen, mitä piti oikeana ja vääränä: missä tilanteissa lain tulisi sallia hedelmöityshoidot ja missä kieltää. On tulkinnanvaraista, pitäisikö tällaisia kannanottoja pitää kirkon yleisempinä kannanottoina. On selvää, että kannanotto on laadittu yksittäistä tarkoitusta varten, mutta esimerkiksi Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksesta 31.8.2016 antaa kohtalaisen paljon painoarvoa Perustevaliokunnan mietinnölle 4/2010 kuvatessaan kirkon nykyistä avioliitto-opetusta.
Toiset kannanotoista nostavat tiettyjä asioita yleiseen keskusteluun ja pyrkivät herättämään ihmisiä toimimaan hyvien asioiden puolesta. Tällaisia ovat esimerkiksi Kirkon Ilmasto-ohjelma (2008) tai Piispojen kannanotto maailman ruokaturvan puolesta (2010). Keskeisiä käsitteitä näissä ovat vastuullisuus, yhdessä tekeminen, kiitollisuus, kunnioitus tai kohtuus.
Myös kirkon omat säädökset voivat toimia keskustelupuheenvuoroina. Vuoden 2015 alusta voimaan tullut Kirkkojärjestyksen säädös lapsivaikutusten arvioinnista on viesti ympäröivälle yhteiskunnalle. Lapsivaikutusten arvioinnin ohjeistuksessa sanotaan näin:
Kirkko on suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävä toimija lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisessä. [‒ ‒] Lapsivaikutusten arvioinnin toteuttaminen kirkossa vahvistaa kirkon liittymistä eri toimijoiden yhteiseen ponnisteluun kaikkien lasten ja nuorten paremman elämän puolesta.
Toiminnan ja moniäänisen keskustelun kirkko
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on melkein 4 miljoonaa jäsentä ja noin 20000 työntekijää. Heidän elämänsä, vakaumuksensa, työnsä ja toimintansa ovat kirkon tärkein eettinen puheenvuoro. Esimerkiksi Reilun kaupan tuotteiden suosiminen seurakunnissa on sekä konkreettista tuottajien elinoloihin vaikuttamista että yhteiskunnallista viestimistä. Vuonna 2015 seurakuntien, kirkon työntekijöiden ja seurakuntalaisten toiminta turvapaikanhakijoiden hyväksi sai paljon positiivista julkisuutta. Esimerkiksi Liedon kirkkoherran perheen majoittama syyrialainen turvapaikanhakija antoi kasvot kirkon tekemälle auttamistyölle. Toiminta on sanoja voimakkaampi viesti.
Usein kun kysytään, mitä kirkko tekee tai saa aikaan, ajatellaan vain työntekijöiden tai virallisten toimielinten toimintaa. Mutta todellista kirkon ja seurakuntien elämää elävät seurakuntalaiset, kristityt, yksittäiset ihmiset. He myös käyttävät kirkon ääntä julkisessa keskustelussa. Noin 70 % suomalaisista on kirkon jäseniä, joten noin 70 % suomalaisesta julkisesta keskustelusta on kirkon jäsenten keskustelua.
Toiminnassa ja myös julkisessa keskustelussa kirkko on moniääninen. Kirkon edustajien (tai sellaiseksi miellettyjen yksittäisten ihmisten) puheenvuorot ja teot nostavat uskon näkyväksi. Toisaalta taas kirkon edustajien (tai sellaisena pidettyjen ihmisten) epäeettiset teot tai puheenvuorot herättävät kysymyksiä tekopyhyydestä ja sanojen ja tekojen ristiriidasta.
Usko joka saa ihmiset liikkeelle?
Kirkon kannanotot puhuvat uskosta, joka saa aikaan hyviä tekoja. Erityisesti Kirkon ilmasto-ohjelma ja Piispojen kannanotto maailman ruokaturvan puolesta kutsuvat seurakuntia ja kristittyjä mukaan ”ihmiskunnan yhteisiin talkoisiin” tekemään hyviä tekoja. Armo saa ihmiset liikkeelle.
Armo on kiitollisuutta synnyttävä ja liikkeelle saava lähtökohta kristityn elämässä. Osallisuus iankaikkisen elämän toivosta antaa luonnon ja lähimmäisen kunnioittamiseen johtavan näyn hyvyydestä. (Ilmasto-ohjelma s. 29)
Ilmasto-ohjelmassa armo saa ihmiset liikkeelle nimenomaan ympäristökysymyksissä. Piispojen laatimassa parisuhteita ja perheitä koskevassa puheenvuorossa Rakkauden lahjassa (2008) Kristuksen rakkaus saa ihmiset rakastamaan lähimmäisiään.
Kristuksen rakkaus on voimanlähde, joka voi uudistaa elämämme. Joka katsoo Kristukseen, ei voi olla rakastamatta lähimmäisiään. (Rakkauden lahja, s. 27)
Kirkon on oman olemuksensa vuoksi oltava diakonian kirkko. Piispojen kannanotto maailman ruokaturvan puolesta muistuttaa tästä.
Tässä tilanteessa kristillisellä kirkolla voi olla vain yksi viesti. Maailman ruokaturvan puolesta on toimittava nyt, yhdessä, nopeasti ja päättäväisesti, jokainen mahdollisuuksiensa ja parhaan ymmärryksensä mukaan. (Ruokaturvakannanotto, s. 19)
Pelastus ei ole pelkästään tuonpuoleinen asia, vaan kristityt toimivat Jumalan käsinä ja jalkoina tässä maailmassa. Pelastus on totta jo tänä päivänä. Hyvien tekojen korostus ei kuulu pelkästään vapautuksen teologiaan, vaan myös luterilaiset tunnustuskirjat puhuvat hyvien tekojen välttämättömyydestä. Augsburgin tunnustuksen 20. artikla puhuu samanaikaisesti pelastuksesta yksin armosta, ja hyvien tekojen välttämättömyydestä:
”[M]eidän tekomme eivät voi sovittaa Jumalaa tai ansaita syntien anteeksiantamusta ja armoa, vaan sen me saavutamme yksin uskon kautta, kun uskomme, että meidät otetaan armoon Kristuksen tähden, [‒ ‒]
Edelleen meikäläiset opettavat, että hyvien tekojen tekeminen on välttämätöntä. Niitä ei ole tehtävä sen takia, että luottaisimme niillä ansaitsevamme armon, vaan sen takia, että se on Jumalan tahto. Ainoastaan uskolla otetaan vastaan syntien anteeksiantamus ja armo. Ja koska uskolla otetaan vastaan Pyhä Henki, niin sydämet uudistuvat heti ja saavat uuden mielensuunnan, niin että ne voivat saada aikaan hyviä tekoja.”
Rohkeasti viestivä kirkko?
Usko saa ihmiset liikkeelle. Ihmiset rakastavat hyviä tarinoita, erityisesti tositarinoita. Ne saavat ihmiset mukaan tekemään hyvää. Seurakuntien viranhaltijoita sitoo monessa kohdassa vaitiolovelvollisuus. Silti haaveilen kirkosta, joka toimii itse entistä rohkeammin hyvien asioiden puolesta, kertoo rohkeasti hyvän tekemisestä ja kutsuu omalla esimerkillään tavalliset suomalaiset tekemään hyvää.
Tuomas Hynynen
Kirjoittaja on Lopen seurakunnan kirkkoherra, joka valmistelee väitöskirjaa aiheesta ”Oppi, usko ja etiikka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eettisissä kannanotoissa 2005-2010”. Tämä kirjoitus pohjautuu seminaariesitelmään Kirkon tutkimuskeskuksen Kirkko etsii paikkaansa -seminaarissa 20.4.2015 ja kirjoitukseen Diakonia-lehdessä 3/2015.
