Diakonian vanha määritelmä viedä apua sinne minne muu apu ei yllä, ei saisi tänäänkään olla turha määritelmä. Sen tulisi ohjata jokaisen ajattelua, jotta pystyisimme tavoittamaan juuri ne ihmiset, joita varten olemme tehtävään siunatut.
Diakonia kuuluu jokaiselle kirkon jäsenelle, se on jokaiseen seurakunnan työmuotoon sisälle rakennettu. Näin sen kuuluisi pohjimmiltaan olla. Miten saisimme diakonisen ajattelun näkyvämmäksi toiminnaksi, ettei se olisi vain puhetta ja kauniita sanoja ja lupauksia, kirjattuina toimintasuunnitelmaan? Diakonisen ajattelun lähtökohta on kristillinen lähimmäisenrakkaus mikä näkyy tekemisissämme. Asiakaslähtöisyys, jossa seurakuntalainen on keskiössä.
Kirkon tekemä diakoniatyö näkyy monessa asiakaskyselyssä yhtenä tärkeimpänä kirkon tehtävänä. Se on kirkon sisällä yksi hyväksytyin työmuoto, johon ei kohdistu kritiikkiä silloin, kun haetaan kirkon brändiä. Kaikki hyvä lähtee liikkeelle uskosta. Kirkko tekee perinteisesti hyvää työtä, auttaa köyhiä, näkee sairaat ja syrjäytyneet. Miten diakonia työmuotona vaikuttaa ihmisten ajatteluun kirkosta? Teemmekö oikeita asioita oikeaan aikaan oikealla tavalla? Työntekijöinä olemme sokeita omille tavoillemme, ehkä emme näe aina metsää puilta. Olemme sitoneet itsemme lukittuihin ajatusmalleihin, olemme itsemme ja työtapojemme vankeja. Tilaa innovaatioille on harvoin, jos emme perkaa turhaa pois.
Asiakasnäkökulma kulkee aina diakonian lähtökohtaisena liikkeelle saattajana. Ihmisen kohtaamisessa on aina kyse paljon enemmästä kuin hänen hädästänsä. Ihminen on enemmän, hän on kokonainen historiansa ja elämänkokemuksensa kanssa. Hän on osa jotain organisaatiota, vaikka vain yhteiskunnan jäsen, mahdollisesti kuuluu kirkkoon tai sitten ei. On osa jotain yhteisöä, vaikuttajana omaan elämäänsä.
Miten saada diakoniaa näkyvämmäksi?
Diakonian ammattilaista sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus. Toimimme aina niin, etteivät meidän asiakkaamme asiat tule esille eikä heidän henkilöllisyytensä paljastu. Näin olemme omaksuneet hiljaisen tavan tehdä näkymättömäksi suuresti arvostetun työmme. Yhteiskunnassamme on tapahtumassa koko ajan suuria muutoksia, jotka koskettavat erityisesti juuri heikompia ja hiljaisempia. Mitkä ovat valmiutemme osallistua tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun niin, että osaamme toimia verkostoissa asiantuntijoina, joilla on osaamista ja sanottavaa?
Toimintaympäristön tuntemus on edellytys hyvään työskentelyyn. Kirkon työntekijöinä emme ole irrallisia, omassa poteroissa olijoita, vaan osana järjestelmää. Asianomistajina, tasavertaisina toimijoina, joilla on hyvä koulutus ja ammatillisuus. Miten saamme tämän osaamisemme näkyväksi ja käyttöön niin, että diakoninen ajattelu leviäsi ympäristöön, osana yhteiskunnalliseen keskusteluun, rakentajina? Asiakkaidemme ääni ei kuulu ilman, että emme toimisi.
Osallistuin muutama vuosi sitten koulutukseen, jossa etsittiin diakoniatyön innovaatioita. Meitä oli kokoontuneita Jyväskylän seudun kurssikeskukseen kirkkopalveluiden, kirkkohallituksen, Lapuan, Mikkelin ja Tampereen hiippakunnan alueelta diakonian sekä teologian ammattilaisia, taisipa joukossa olla muusikkokin.
Kolmen työpajan aiheina olivat, osallisuus, valta sekä omistajuus. Nämä otsikot löysimme pohdittuamme, millaista tulevaisuuden diakoniaa etsimme. Tunsin olevani suurten asioiden keskellä ja huomasin, miten heikosti diakonian ääni omalta osaltani näkyy ja kuuluu. Mitkä olisivat ne keinot, jolla vahvistettaisiin osaamista vaikuttavuuden maastossa
Työ vaatii heittäytymistä
Diakonityö on heittäytymistä usein tuntemattomaan ja epämukavuusalueelle. Tarvitsemme jatkuvasti perehtymistä yhteiskunnalliseen keskusteluun, tarvitsemme tarkempaa paneutumista ilmiöihin. Tämän vuoksi on tärkeää, että emme juuttuisi liiaksi omiin askeliin. Vaikuttamalla saadaan muutoksia ajatteluun ja asenteisiin. Tiedolla on valtaa ja valta on vaikuttamisen väline. Argumentoimalla ja keräämällä mitattavia tietoja voidaan parhaiten saada uskottavuutta ja näkyvyyttä työhön. Pystymme näillä myös kertomaan sidosryhmille, mihin sitoudumme.
Kiinnostus oman työn kehittämiseen kasvaa, kun on tilaa uudistaa käsityksiä ja ottaa tietoa vastaan. Kuuntelemalla ja aidolla kohtaamisella saamme suuren osan tiedosta. Laajemman näkemyksen saamme tutustumalla itse paremmin todelliseen tietoon. Oma elämänhistoriamme täydentää kokonaisuuden.
Kielemme tulee olla ymmärrettävää. Puhumme niillä termeillä, jotka jokainen tuntee ja ymmärtää. Puheiden tulkintaa ei silloin tarvita, eikä sanojen selityksiä. Tähän emme aina pääse, jos emme laajenna toimintaympäristön tuntemusta.
Tunteeko kirkon organisaatio ihmisen hätää?
Työalarajat eivät saa olla kynnyksiä kohtaamisille eivätkä keskusteluille ihmisten hädästä. Vahva työalatyö on usein hidaste yhteisen hädän näkemiselle. Katsomme helposti tehtäväämme omien työnäkyjemme läpi. Ketterä ja liikkuva, ilmiöihin perustuva työote mahdollistaa me hengen luomisen, josta syntyy moniammatillinen ryhmä vapaaehtoisia pois sulkematta. Uudelle saadaan tilaa, kun turha karistetaan pois.
Pilottihankkeen tavoitteena oli saada uusia keinoja vaikuttamiseen sekä seurakunnan että kirkon sisällä. Toisena oli etsiä vastauksia siihen, miksi kirkon pitää tehdä diakoniatyötä, mikä lisäarvo sillä on ihmisille. Suurin haaste hankkeessa oli vaikuttaminen toimintaympäristössä uusin keinoin. Miten nostaa diakoniassa esiintyviä ilmiöitä julkisuuteen oikeaan aikaan oikealla välineellä oikealla kielellä, myös päättäjien tietoisuuteen?
Diakonian resurssit eivät ole lisääntyneet työn lisääntyessä ja muuttuessa entistä haastavammaksi. Tulevaisuudessa on osattava suunnata voimavarat oikein ja tuloksellisesti. On osattava ottaa mukaan laajemmin seurakuntalaisia lähimmäiseksi, työn jakajiksi. Diakonisen ajattelun leviäminen laajemmaksi oli hankkeemme ajatuksen mukainen.
Viestintä on kaikkein tärkein vaikuttamisen keino! Sosiaalinen media on myös tämän päivän diakonian maailma. Olemme lähettiläitä, viestimme olemuksellamme, sanoilla ja teoilla. Toimimalla siellä, missä ihmiset ovat: toreilla ja kaduilla. Matala kynnys tulla luoksemme.
Kysymykset, joita pohdimme tuolloin, eivät ole poistuneet. Edelleen suuri haasteemme on, miten teemme vaikuttavaa diakoniaa näkyväksi. Hitaasti mallit muuttuvat, ehdimmekö olla mieluummin askeleen edessä kuin kulkea jäljessä
Sirkku Nivala
Johtava diakoniatyöntekijä
Kuusankosken seurakunta
(Kuva: Ulla-Maija Hiltunen)
