Millaisia ajatuksia otsikko sinussa herättää? Selasin 2010-luvulla ilmestyneitä suomenkielistä diakoniaa tai diakoniatyötä käsitteleviä teoksia ja oppikirjoja ja etsin, mitä niissä mainitaan nuorista ja rippikoulusta. Tulos on melko laiha.
Vuonna 2012 ilmestyneessä diakoniatyön oppikirjassa on alaotsikko rippikoulutyöstä ja lyhyt kappale, joka käsittelee diakoniatyöntekijän roolia rippikoulussa. Diakonian käsikirjassa avataan diakoniakasvatus-termiä lyhyesti, mutta siinä yhteydessä ei varsinaisesti puhuta nuorista. Nuorisodiakoniasta tai nuorten ja diakonian yhdistämisestä ei Diakoniatyön käsikirjassa kerrota mitään. Jään pohtimaan, mistä nuorten huomiotta jättäminen diakoniatyön perusteoksissa kertoo. Mitä diakoniatyössä tiedetään nuorisotyöstä ja kuinka diakoniatyössä huomioidaan ja kohdataan nuoria?
Onko yhteistyö luontevaa?
Nykyisessä rippikoulusuunnitelmassa kannustetaan seurakuntia luomaan rippikouluihin moniammatillisia opettaja- ja ohjaajatiimejä. Moniammatilliset tiimit rikastuttavat rippikouluopetusta, ja työntekijät tuovat omalla ammattitaidollaan nuorten elämään palasen omasta arvomaailmastaan. Tämän tiimin pitäisi sisältää suunnitelman mukaan myös diakoniatyöntekijöitä, kuten varmasti monessa seurakunnassa onkin. Rippikoulussa mukana olo saattaa tuntua haastavalta niistä diakoniatyöntekijöistä, jotka eivät koe luontevana nuorten parissa työskentelyä ja kieltäytyvät siitä. Mietin, nähdäänkö diakoniatyössä nuoret ja se lisäarvo, jolla nuoret voivat rikastuttaa diakoniatyötä, tai se ihmiselämän moninainen ymmärrys, jolla diakoniatyöntekijä voi rikastuttaa nuorten elämää. Tutustuminen kirkon monipuoliseen nuorisotyöhön ja yhtymäkohtien etsiminen nuorisotyön kanssa voisivat olla rakentamassa diakoniaa, joka huomio nuoret. Varmasti monissa seurakunnissa diakoniatyö ja nuorisotyö tekevät luontevaa yhteistyötä muun muassa rippikoulussa, isoskoulutuksessa ja nuorten sekä heidän perheittensä kysymyksissä.
Osa nuorista ja varhaisnuorista tarvitsee erityistä tukea jo varhaisessa lapsuudessa. Kirkon nuorisotyössä on käytetty käsitteitä nuorisodiakonia ja diakoninen nuorisotyö, kun on tarkoitettu työtä erityistä tukea tarvitsevien nuorten parissa. Työntekijänä on voinut olla nuorisotyöntekijä tai diakoni. Tarkkaa rajaa tässä työssä diakonian ja nuorisotyön välille ei varmaan ole tarvetta vetää. Tärkeintä on, että tätä työtä tehdään seurakunnassa. Yhteiskunnan muuttuminen ja nuorten ongelmien monimutkaistuminen asettavat myös yhteisen haasteen sekä kirkon nuorisotyölle että diakoniatyölle. Miten vastaamme näihin muutoksiin ja miten uudistamme työtämme, niin että olemme siellä, missä meitä eniten tarvitaan?
Diakonia opastaa nuoria haasteiden kohtaamisessa
Maailmamme muuttuessa nopeasti lasten ja nuorten ongelmat vaikeutuvat. Nuoret tuleva yhä useammin diakoniatyön asiakkaiksi ollessaan ilman työtä, asuntoa, opiskelupaikkaa tai menettäessään taloutensa hallinnan. Heidän suhteensa omaisuuteen, avustuksiin tai rahaan voi olla erilainen kuin vanhemmilla ikäpolvilla. Se saattaa hämmentää työntekijää. Diakoniatyöntekijä voi toimia nuoren tutorina ja yhteiskunnan järjestelmien tulkkina ja oppaana. Monilla nuorilla tätä opastusta ei välttämättä ole tarjolla kotoa. Diakoniatyöntekijä on ensiarvoisen tärkeässä roolissa esimerkiksi diakoniaoppitunnilla rippikoulussa, jossa hän voi hyödyntää vastaanottotyössään havaitsemiaan yhtäläisyyksiä nuorten talousongelmista ja siirtää tämän tietotaidon nuorten elämään sidotuiksi esimerkeiksi talousneuvonnasta. Näistä lähtökohdista saa helposti keskustelua nuorten kanssa esimerkiksi rahasta, pikavipeistä, velkojen takaamisesta, ammattikoulutukseen hakeutumisesta, uusien tavaroiden omistamisesta vaikka tulot ovat pienet tai niitä ei ole, arvoista ja yhteiskunnan toimintaperiaatteista. Myös ehdottoman ihmisarvon ja sosiaalisen/kansainvälisen oikeudenmukaisuuden kysymykset ovat aiheita, joissa diakoniatyöntekijöillä on paljon annettavaa.
Kirkon nuorisotyö on syntynyt samoista juurista diakoniatyön kanssa, kun nuorisonohjaajien koulutus aloitettiin 1945. Diakonissojen koulutuksen rinnalle oli tuolloin jo syntynyt diakonin koulutus, joka oli avoin myös miehille. Sen aikaisessa diakoniatyössä oli nähty tarve nuorisodiakonialle, ja nuorisotyön koulutus syntyi näin ollen myös tarpeesta kehittää diakoniatyötä. Nykyisin kirkon nuorisotyönohjaajat ja diakonit valmistuvat samoista oppilaitoksista, opiskelevat yhdessä samoja kursseja ja valmistuvat molemmat sosionomeiksi Kirkon nuorisotyönohjaajan tai diakonin tutkinnon lisäksi. Kirkon nuorisotyönohjaajan ja diakonin tutkinnot voivat erota toisistaan muutaman opintokurssin verran. Koulutuksensa perusteella kirkon nuorisotyönohjaajat ja diakonit ovat todella lähekkäin toisiaan, ja siksi ammattikunnat voisivat olla luontevia yhteistyökumppaneita keskenään seurakunnissa. Diakonin ja kirkon nuorisotyönohjaajan koulutuksissa on enemmän yhtymäkohtia keskenään kuin diakonien ja diakonissojen koulutuksessa.
Kohtaamisia nuorten ja vanhempien kanssa
Nuoria ja heidän vanhempiaan kohdataan kirkon nuorisotyössä monenlaisessa toiminnassa. Nuorisotyöntekijä saattaa saada pyynnön tulla selvittelemään solmuun menneitä nuoren ja hänen vanhempiensa välejä. Mikäli tilanne on nuorisotyöntekijälle uusi, voi hän saada tukea näihin keskusteluihin diakoniatyöntekijältä ja perheneuvojalta. Leireillä ja muussa toiminnassa nuorisotyönohjaaja on nuoren luottoaikuinen, jolle uskalletaan kertoa elämän kipeät murheet ja perhetilanteet. Perhevierailulla nuorisotyönohjaaja saattaa törmätä hyvin samanlaisiin tilanteisiin kuin diakoniatyöntekijä kotikäynnillä perheessä. Nuorisotyön näkökulma on nuoren hyvinvointi/pahoinvointi perheessä. Nuorisotyönohjaajan keskustellessa nuoren kanssa hänen elämänsä vaikeista tilanteista saattavat asiat olla hyvin samanlaisia kuin diakoniatyöntekijän keskusteluissa aikuisen ongelmista. Osa kirkon nuorisotyöntekijöiden tekemästä työstä nuorten parissa on omasta mielestäni yksiselitteistä diakoniaa, josta kuitenkin käytetään nimeä kirkon nuorisotyö.
Diakoniatyöntekijä, joka osaa luontevasti kohdata erilaisista taustoista tulevia ihmisiä, osaa kohdata myös nuoria. Ihmisyyden tärkeimmät tarpeet ovat tulla nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään, tulla kohdatuksi kunnioittavasti toisen ihmisen taholta ja tulla kuulluksi. Nämä pätevät kaikenikäisten ihmisten kohdalla. Nuorten kohtaaminen ei vaadi nuorisokulttuurin syvää tietämystä, työntekijän nuorta ikää eikä erikoisia temppuja. Riittää, että on turvallinen ja nuoresta kiinnostunut aikuinen, jota nuori uskaltaa lähestyä.
Itselleni tärkeä työväline keskusteluihin ja eri-ikäisten tai -taustaisten ihmisten kohtaamisiin diakonia- ja nuorisotyössä ovat olleet dialoginen ajattelu ja dialogipedagogiikka, joista voisi käyttää nimitystä yhdessä ajattelemisen taito. Dialogisessa keskustelussa ei etsitä yhtenevää mielipidettä vaan toisen ymmärtämistä. Dialogi perustuu tasa-arvoisuuden ajatukseen ja valta-asetelmien purkamiseen. Kaikki dialogin osapuolet ovat oppimassa toisiltaan sitä, miten toinen näkee maailman. Dialogilla ei tarkoitetta tavanomaista tapaa keskustella. Dialogi on erinomainen väline esimerkiksi erilaisiin arvokeskusteluihin nuorten kanssa. Diakoniatyöntekijä on tärkeällä paikalla nuorten parissa pitäessään esillä ajatuksia ehdottomasta ihmisarvosta, kaikkien yhtäläisestä tasa-arvosta ja vastuusta muista ihmisistä. Dialogista ja dialogipedagogiikasta työvälineenä on kirjoitettu ja suomennettu useita teoksia ja opinnäytetöitä, joista löytyy lisätietoa kiinnostuneille.
Anne Immonen
Diakoni ja kirkon nuorisotyönohjaaja
(Kuva: Kirkon kuvapankki)
