Kirkon diakoniarahaston kaltaisen organisaation vuosijuhla on varmasti kokemuksena erilainen kuin omalle kohdalle osuvat pyöreät vuodet. Merkittävä ero on ainakin tavassa, jolla ikääntymiseen havahtuu. Vai kuinka moni on huomannut oman lähestyvän merkkipäivänsä toimintasuunnitelman laadinnan yhteydessä?
Ehkä organisaation syntymäpäivät eivät ole kuitenkaan niin poikkeuksellisia, etteikö niissä olisi joitain yhtymäkohtia myös henkilökohtaisiin juhliin. Ainakin lähestyvä virstanpylväs herättää monenlaisia tunteita juhlakaluissa.
Vuosikymmenten jatkumo on jotain, mistä voi olla ylpeä, mutta samalla tulee miettineeksi kriittisesti omia aikaansaannoksiaan. Juhlapäivän lähestyessä harmillisten asioiden merkitys vaikuttaa moninkertaistuvan. Kirkon diakoniarahaston osalta avustustoiminta jatkui normaalisti koko vuoden 2017 ajan, ja samalla syntyi myös kielteisiä avustuspäätöksiä. Oman auttamisen rajat kohdatessa mieleen voi hiipiä kysymys siitä, mitä mieltä on juhlia rahastoa, joka ei kyennyt auttamaan tässä tai tuossa tilanteessa? Onko tämä toiminta oikeasti vaikuttavaa?
Mikä on ajankohtaista juuri nyt?
Diakoniarahaston hallitus päätti heti juhlavuoden valmistelun alkajaisiksi, että tilaisuutta ei käytetä rahaston itsensä esille nostamiseen. Sen sijaan hallitus toivoi, että juhlavuoden nojalla tuettaisiin laajemminkin diakonian näkyvyyttä. Juhlajulkaisuun koottiin kirjoituksia laajalta joukolta asiantuntijoita muiden muassa avustusten saajien, kirkon, valtionhallinnon, oppilaitosten ja järjestökentän näkökulmista. Juhlatilaisuuteen taas varatiin paljon aikaa vapaalle keskustelulle. Mietittiin, mikä on diakoniassa ajankohtaista juuri nyt.
Juhlan järjestämisessä riittää työtä, ja sen vuoksi työtä on hyvä tehdä yhdessä muiden kanssa. Onneksi ainakin tässä tapauksessa tukea lisäksi aktiivisesti tarjottiin, koska esimerkiksi juhlajulkaisusta olisi tullut huomattavasti vaatimattomampi, jos se olisi päädytty tekemään rahaston työntekijöiden omin voimin ilman ammattilaisapua. Ammattilaisten kanssa on myös mukavaa tehdä juhlaa, oli kyse sitten Helsingin tuomiokirkon suntioista, Helsingin Työkanavan pitopalvelusta tai mainiosta Milo & Moses -jazztriosta.
Helsingin tuomiokirkon krypta osoittautui hienoksi ja toimivaksi tilaksi juhlaa varten. Juhlan edetessä saatiin kuulla useita tervehdyksiä, ja lisäksi tilaisuuden juontanut Kirkkohallituksen viestintäpäällikkö Eevu Heikura pyysi juhlavierailta vapaamuotoisia puheenvuoroja.
Rahaston työ vaikuttaa
Puheenvuorot alkoivat vähitellen hälventää sitä juhlaa edeltänyttä epäilystä, ettei rahaston työllä olisi merkitystä. Puhe toisensa jälkeen nosti esille avustustoiminnan merkityksen paitsi yksittäisten ihmisten kohdalla, myös yhteiskunnallisesti. Eikä vain avustustoiminnan, niin kuin se olisi irrallinen muusta diakoniasta: juhlassa vallitsi yhteinen näkemys taloudellisesta avustamisesta kiinteänä osana diakoniaa. Rahasto ja diakonia eivät ole omia itsejään ilman toisiaan.
Kirkon diakoniarahaston 50. toimintavuosi ei ollut vain juhlien valmistelua ja menneiden aikaansaannosten muistelua, vaan samalla iskettiin uusi vaihde silmään toiminnan suunnittelussa ja uudistamisessa. Tämä tarkoitti esimerkiksi uuden työotteen, kokeilemalla kehittämisen ennakkoluulotonta hyödyntämistä. Kokeilut näkyivät diakonian taloudellisen avustamisen paikallisten mallien kehittämisessä rovastikunnissa ympäri Suomea.
Työelämä on jatkuvaa itsensä kehittämistä iästä huolimatta. Kun oman avustustyön rajat tulevat vastaan, tulee selvittää uusien, kattavampien toimintatapojen mahdollisuutta. Muutoksia on tulossa Kirkkohallituksessa ja laajemminkin kirkossa. Kirkon diakoniarahaston on luontevaa elää ajassa mukana viisikymppisen viisaudella ja välillä villisti uudesta innostuen.
Jaakko Kiilunen
KDR
Juhlakirjan Toivoa ja täsmätukea – Kirkon diakoniarahasto 50 vuotta sähköinen versio ja tilausohjeet: http://sakasti.evl.fi/julkaisu/Toivoa-ja-täsmätukea
