Kuva: Kirkon käytävä, jossa ihminen takaapäin kuvattuna. Kuvassa teksti "Sinä et kelpaa Jumalalle".
Vihapuhetta Jumalan nimessä: Sinä et kelpaa Jumalalle
Tämä on seitsemänosaisen julkaisusarjan neljäs osa. Tekstit pohjaavat kirkon erityisnuorisotyöntekijänäkin työskennelleen Mio Kivelän Facebook-julkaisuihin, joissa hän kommentoi Leena Julinin musiikkivideosarjaa Vihapuhetta Jumalan nimessä. Musiikkivideosarjassa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvasta vihapuheesta on tehty kirkkomusiikilta kuulostavia kappaleita. Tällä kertaa itsekin sukupuoli- sekä seksuaalivähemmistön kuuluvan Mion teksti käsittelee teosta, jonka nimi on Sinä et kelpaa Jumalalle.
Löydät sen täältä: https://tinyurl.com/y4trf6bc
Koko videosarja löytyy täältä: https://www.youtube.com/c/sateenkaariyhdistysmalkus/playlists
Olen jakanut ja tarkastellut kristillisten piirien sisällä puhutusta ja kirjoitetusta vihapuheesta tehtyä kirkkomusiikkia. Nyt vuorossa on itselleni kenties tästä sarjasta merkityksellisin. Kaikessa karmeudessaan se on myös voimauttava, sillä tuntuu, että viimein se tekee näkyväksi jotain tärkeää. Sen, jota on ollut niin vaikeaa selittää. Ei vain konkreettisia sanoja, vaan myös jotain paljon syvempää.
Kappale on niin perinteisen virren oloinen, ettei kukaan useamman kerran virsilaulua kuullut voi olla yhdistämättä sitä kirkkoon ja virsien veisuuseen. Sen rinnalle laitetut sanat luovat sen kontrastin, jonka keskellä eläminen on kenties kivuliainta minulle itselleni kristittynä sateenkaari-ihmisenä.
Tätä virttä kuunnellessani koin ensimmäistä kertaa, että ehkä joskus joku vähemmistöön kuulumatonkin voi ymmärtää jotain siitä, miltä tuntuu kuulla ja lukea vihapuhetta, vähättelyä, tuomitsemista yms. oman hengellisen kontekstinsa sisällä. Kuinka sekavaksi se saa oman olon, kun kauniissa ja rakkaudentäyteisessä paketissa annetaan jotain, mikä satuttaa syvimpään soluun asti ja kiistää arvosi, olemassaolosi sekä vakaumuksesi.
Minua se satuttaa jopa pahemmin kuin mikään sana. Se, kuinka se väkivalta ja vähättely kääritään yhteen minulle rakkaimpaan ja tärkeimpään asiaan. Johonkin, joka tekee minusta minut. Asiaan, jonka takia olen olemassa ja johon koko elämäni nojaa. Siihen käärittynä minun olemassaoloni ja arvoni kiistetään sekä väitetään, etten ole osa sitä, mikä tekee minusta minut.
Se saa sekaisin. Se sattuu entistäkin kovempaa, kun näet, että sen kuuluisi olla kaunista ja rakkaudellista. Kuinka tekijän näkökulmasta se voi sitä jopa olla, mutta sinut se vetää polvillesi ja tuhansiksi palasiksi. Se saa sekaisin. Ei vain käsitystäsi uskostasi, vaan myös pahimmillaan omasta arvostasi sekä Jumalasta itsestään.
En pysty sitä varmaan koskaan tarpeeksi painottamaan, kuinka satuttavaa se on. Kuinka tuhoavaa. Kuinka rikkovaa, niin monella tasolla. Kun se kaikki, mikä saa ihmisen epäilemään arvoaan, miettimään ansaitseeko rakkautta, uskoaan, itseään tai edes elämää, laitetaan kauniiseen rakkaudella kirjailtuun pakettiin. Kuinka palasiksi se laittaa, että samat lauseet voivat satuttaa ja hoitaa. Kuinka araksi, pelokkaaksi ja varovaiseksi se tekee, kun kaikki voikin kääntyä. Kun kauniiden sanojen takana voikin olla jotain muuta. Kun hymyilevät ja rakastavat kasvot voivatkin satuttaa pahemmin kuin uskoitkaan.
Kuinka paljon se sattuukaan! Kuinka paljon se pelottaa! Eikä se pelko lähde pois. Sitä ei pääse pakoon. Sillä ne samat raamit toistuvat kaikkialla. Ne samat tuhoavat raamit voivat pitää sisällään myös sitä kaikkea hyvää, hoitavaa ja kaunista. Et siis voi koskaan tietää.
Opit pelkäämään sitä, mitä rakastat: omaa uskoasi, sitä, joka sinua myös hoitaa. Kuinka sairasta se on! Se on se, mitä minä ehkä tahdon sanoa tänään. Kuinka kipeää ja sairasta on, että joudumme pelkäämään omaa uskoamme, että se on käännetty joksikin, joka voi hetkenä minä hyvänsä räjähtäen kääntyä koko olemassaoloamme vastaan.
Jos sen jälkeen mietit, kuinka meistä kukaan enää tahtoo seistä tässä, kirkossa ja muiden kristittyjen rinnalla, uskossa. Toivon, että ymmärrät, kuinka suuri ihme se on. Meidän uskoamme kyseenalaistetaan päivästä toisen ja samaan aikaan, kaikesta tuosta huolimatta, me seisomme tässä. Älkää siis kukaan enää koskaan kehdatko epäillä, etteikö uskomme tai tämä kirkko olisi meille tärkeä.
Mio Kivelä
sosionomi (amk) + kirkon nuorisotyönohjaaja, teol.yo.
Kirjoittaja on työskennellyt kirkossa erityisnuorisotyönohjaajana ja toimii tällä hetkellä opintojen ohella freelancerina. Kirjoitukset ovat alun perin Mion Facebook-postauksia. Sateenkaariyhdistys Malkus ry:n Taakasta voimavaraksi -hanke ehdotti Diakonia-lehdelle, että niistä voisi tehdä julkaisusarjan. INFOBOXI: Kyseessä on taideprojekti, joka pyrkii nostamaan esiin kirkossa esiintyvän vihapuheen. Säveltäjä ja teologi Leena Julin on kerännyt kirkon piirissä esitettyjä kommentteja, pidettyjä puheita ja työntekijöille lähetettyjä palautteita, koonnut tekstit kuudeksi kokonaisuudeksi muuttamatta sisältöjä ja lisäämättä mitään, ja säveltänyt niihin perinteisen kuuloista kirkkomusiikkia. Tavoitteena on, että musiikin ja tekstin välinen ristiriita herättää näkemään, että myös uskonnolla perusteltu vihapuhe on julmaa ja loukkaavaa vihapuhetta. Taideprojektiin kuuluu kuusi teosta. Sisältövaroitus! Videot sisältävät materiaalia, joka voi aktivoida syrjintään ja hengelliseen väkivaltaan liittyviä traumoja.
