Kestävä elämä maaseudulla

Kestävä diakonia lähtee liikkeelle rakkaudesta. Meidän tehtävämme on rakastaa Jumalaa, lähimmäistä ja itseämme. Rakkaus näkyy tekoina, huolenpitona toisistamme ja luomakunnastamme. Siihen sisältyy vastuu pitää ääntä heikoimpien puolesta.

Yhteiskunnassa on tehtävä kestäviä ratkaisuja vähenevillä taloudellisilla resursseilla, mutta kysyn, keiden kustannuksella niitä tehdään? Eikö kaikilla pitäisi olla ihmisarvo? Miten voi olla kestävää se, että ihmisten hyvinvointia kavennetaan viemällä palvelut kauemmas, vähentämällä julkista liikennettä ja kurjistamalla jo ennestään taloudellisesti tiukoilla olevien elämää?

“En ole politiikan asiantuntija, mutta tunnen hyvin maaseudulla asuvien pienituloisten, sairaiden ja yksinäisten elämää. Kestävä diakonia on ensisijaisesti heikoimman puolella olemista. Ja kyllä, myös yhteiskunnassa, jossa halutaan rakentaa kestävää elämää, on katsottava asioita heikoimmassa asemassa olevien näkökulmasta.”

Maalla on hyvä asua

Valitettavan usein keskusteluissa ja ratkaisuissa keskitytään kaupunki-näkökulmaan. Puhutaan julkisesta liikenteestä, polttoaineiden hintojen nostosta ja palveluiden keskittämisestä isoihin kaupunkeihin. Ymmärrettävää sinänsä, mutta nämä vaikuttavat hyvin merkittävästi maaseudulla asuvien ja erityisesti pienituloisten asemaan. Kestävä ratkaisu ei suinkaan ole se, että ihmiset pakotetaan muuttamaan maalta kaupunkiin. Lisäisikö se onnellisuutta ja hyvinvointia?

Tyytyväisyys omaan elämään ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä: tyytyväisyys lisää hyvinvointia ja hyvinvointi tyytyväisyyttä. Nämä tai näiden puute näkyvät sosiaali- ja terveydenhuollon menoissa. Ihmisen tyytyväisyyttä ja hyvinvointia lisäävät mm. kokemukset osallisuudesta, yhteisöllisyydestä ja turvallisuudesta.

Kielteinen yksinäisyys koskettaa myös maalla asuvia, siksi olisi tärkeää lisätä erilaisia osallisuuden mahdollisuuksia. Pelkät kerhot ja kokoontumiset eivät kuitenkaan riitä, jos niihin ei pääse.

“Kun kysyin vanhemman väen kerholaisten näkemyksiä kestävästä elämästä maaseudulla, kolme näkökulmaa nousi erityisesti esiin.

Ensiksi se, että maalla on hyvä asua. Luonto, puhdas ilma, metsässä liikkuminen ja marjastaminen, lintujen laulun kuunteleminen olivat asioita, jotka lisäävät hyvinvointia. ”Pysyy järjissään”, joku sanoittikin. Yhteisöllisyys nousi esiin hyvänä asiana. Kiitollisuutta oli siitä, että läheiset olivat lähellä.

Toiseksi todettiin, että palveluita saa, jos on varaa maksaa. Tämä on kovin riipaiseva todellisuus. Moni apua tarvitseva jää ilman riittäviä palveluja. Palveluja on myös viety kauemmas, kaupunkiin.

Kolmas esille nostettu asia oli liikkumisen haasteet. ”Tiet ovat retuperällä”, ei julkista liikennettä. Polttoaineiden hintojen nousu rajoittaisi entisestään liikkumista.”

Arjen haasteet ja uudet innovaatiot

Diakoniatyön arjessa näkyvät samat haasteet. Jos sairaudenhoito vaatii käyntiä keskussairaalassa, Kela-taksin 50€ omavastuuosuus meno-paluuna voi olla kynnyskysymys. Lisäksi tulee sairaalamaksu ja mahdolliset lääkekulut. Kestävästä elämästä ei voi puhua, jos ihmiset eivät pysty hoitamaan sairauksiaan. Tätäkö me todella haluamme?

Kestävästä elämästä maaseudulla on pidettävä huolta. Tarvitaan innovatiivisia ideoita. ”Mummotaksia” ehdotettiin kerhossamme. Vai voisiko kylillä ajaa osallistava kyläbussi, johon otettaisiin kyytiin tulijoita matkan varrelta ja pysähdyspaikalla juotaisiin kahvit ja pelattaisiin vaikka korttipeliä?

Kirsi Männistö
Tainionvirran seurakunnan diakonissa