Kuva: Kirkon saavutettavuusohjelman tapetti-logo.
Tunnemme kaikki varmaankin jonkun pitkänlinjan työtä tehneen niin sanotun vanhan ajan kunnon diakoniatyöntekijän. Ihailemme heitä ja monelle voi tulla tunne, pitäisikö itsekin olla tuollainen ja ehkä jopa alkaen vertailla, että riittääkö tämä oma tekeminen. Pääasia on kuitenkin, että heitä on joukossamme. He eivät useinkaan tee itsestään numeroa, mutta kentällä heidät tunnetaan ja legendat heistä jäävät elämään.
Vammaistyössä on ollut useitakin uraauurtavia diakoniatyöntekijöitä. Kultaisen ansiomerkin sai heistä viime syksynä diakoniatyöntekijä Toini Pieskä.
Kirkon saavutettavuus- ja vammaistyössä tehdään työtä kaikille sopivan kirkon toteutumiseksi. Sillä vain kaikille avoin kirkko on uskottava Kristuksen kirkko. Kirkon vammaistyössä mahdollistetaan ja vahvistetaan kaikkien seurakuntalaisten osallisuutta ja toimijuutta.
Toini Pieskä on edustanut käytännössä kirkossa pisimpään koko Pohjois-Suomea vammaisuuteen ja saavutettavuuteen liittyvissä asioissa. Toini on liioittelematta perehdyttänyt kaikkia alueella työskennelleitä kehitysvammaistyön pappeja ja vammaistyön diakoniatyöntekijöitä heidän työhönsä kannustaen ja tukien. Hän on työuransa varrella osallistunut valtakunnallisesti eri kanaviin ja tilaisuuksiin vammaisuuden ja saavutettavuuden teeman merkeissä sekä samalla tuonut esille Pohjois-Suomen näkökulmaa ja ajankuvaa.
Toini Pieskä on ollut todella pitkänlinjan diakoniatyöntekijä, joka muun muassa asiantuntijaryhmässä on kertonut niin tunturiretkistä näkövammaisten henkilöiden kanssa kuin ratkaisukeskeisyydestä vaikeavammaisten leireillä. Kotikäyntimatkoja Toini on taittanut niin polkupyörällä kuin potkurillakin, koska hänellä ei ole autoa.
Toinin leireillä on ollut niitä vammaisia ihmisiä, joita ei ole otettu muiden yhteiskunnan järjestämien tukijärjestelmien vastaaviin toimintoihin. Toini on nukkunut leiriläisen kanssa samassa huoneessa ja kääntänyt tarvittaessa kyljeltä toiselle.
Toini kertoo, että ratkaisukeskeisyys on ollut hänen työnsä kannatteleva lähtökohta sekä vammaiselta henkilöltä itseltään kysyminen. ”Mitä minä voin tehdä, että voin mahdollistaa juuri tämän ihmisen osallistumisen ja toimimisen seurakunnan toiminnassa?”
Tutustuin diakoniatyöntekijä Toini Pieskään melko pian aloitettuani saavutettavuuden ja vammaisuuden asiantuntijana Kirkkohallituksessa. Myöhemmin Toini tuli hyvinkin tutuksi kirkon kehitysvammaistyön asiantuntijaryhmässä. Vaikutuksen minuun teki hänen omistautumisensa täysin heikoimman äänen esille tuojana.
Vammaiset ihmiset ovat yhteiskunnassa yksi syrjityimmistä vähemmistöistä. Kirkko on vastustanut sortavia rakenteita, mutta kirkossakin osa vammaisista kokee olevansa syrjittyjä. Mielestäni on tärkeää, että kirkon sisällä on työntekijäkunnassa viranhaltijoita, jotka pitävät saavutettavuusasioita näkyvillä ja muistuttavat yhä uudelleen: Ollaksemme uskottavia, meidän tulee olla avoimia ja saavutettavia kaikille.
Vammaisuus on asiantila, joka vammaisen ihmisen kokemuksen kautta väistämättä ajoittain potuttaa. Jatkuva törmääminen syrjiviin rakenteisiin ja joskus myös itse vamma voi rasittaa. Silloin on tärkeää, että äänenpainoja on enemmän.
On niitä, jotka vievät vammaisten ihmisten asioita eteenpäin yhdessä heidän kanssaan, jos vammainen ei itse aina jaksa tai pysty.
Kirkon vammaistyöntekijät ovat kirkon sisäinen solidaarisuusliike, joka yhdessä vammaisten kanssa edistää yhdenvertaisuutta. Siksi Toini Pieskän kaltaisia tarvitaan. Siksi heitä myös pitää palkita. Kirkkohallituksen Diakonia ja sielunhoito -yksikkö myönsi kultaisen ansiomerkin Toini Pieskälle syyskuussa 2020.
Katri Suhonen
saavutettavuuden ja vammaisuuden asiantuntija
Kirkkohallitus
