Suomesssa arvostetaan kirkon tekemää sosiaalityötä. Ensimmäisissä tapaamisissakin diakoniatyöntekijän kanssa asiakas voi avautua hyvinkin kipeistä asioista. Monilla on vahva luottamus seurakunnan diakoniatyöntekijöihin; he tietävät, mistä tukea voi etsiä tiukassakin paikassa. Tietoa toimintamenetelmistä tarvitaan silti paljon. Vihreä virkapaitakin auttaa hyviin keskusteluihin eri-ikäisten ja -taustaisten ihmisten kanssa. Seurakunnan luottamushenkilöillä saattaa myös olla puutteelliset tiedot diakoniatyöntekijöiden koulutuksesta ja osaamisalueista. Voisimmekin enemmän käyttää virkapaitaa, jotta se tulisi tutuksi! Diakoniatoimiston avoimien ovien päiviä tai kesäkahvitilaisuuksia kannattaa järjestää työyhteisölle, yhteistyötahoille ja seurakunnan luottamushenkilöille.
Kirkon ammattitaitoisten ja vahvan kutsumuksen omaavien diakoniatyöntekijöiden voima on siinä, että voimme antaa toivoa ja ainakin kuulevat korvat sekä läsnäoloamme vaikeissa tilanteissa kamppaileville ihmisille. Joskus muuta ei voikaan tehdä, koska esimerkiksi asiakkaan taloudellinen tilanne on karannut yhteiskunnan ja kirkon tukijärjestelmien ulottumattomiin.
Usein kirkon kohtaamme asiakkaita, joiden ongelmat ovat kasaantuneet. Työttömyys, sairaus ja päihdeongelmat sekä erilaiset perhe- ja parisuhteen vaikeudet ovat yleisiä. Toisaalta näemme entistä enemmän lapsiperheitä, joissa vanhemmat käyvät työssä, mutta silti perheen tulot eivät riitä kattamaan kaikkia kuluja. Vaikeimmillaan perheet joutuvat valitsemaan, kuka lapsista harrastaa, milloin ja miten. Pääsääntöisesti tarjoamme keskustelutukea ja sielunhoitoa; keskustelutuki saattaa kestää kymmenenkin vuotta.
Toivon pilkahduksen tarjoaminen
Olemme tänä keväänä aloittaneet diakonian ajanvarausjärjestelmän ja luopuneet perinteisistä täysin avoimista vastaanotoista. Uskomme, että nyt asiakkaiden kohtaamiseen on enemmän aikaa, kuin ruuhkautuneissa avovastaanotoissa. Tiistaisen ajanvarauspäivän aikana annetaan asiakkaalle noin 45 minuutin tapaamisaika työntekijän kanssa johonkin hänelle sopivaan aikaan loppuviikolle.
Asiakas ottaa usein ensimmäisen yhteyden sähköpostilla tai tekstiviestillä. Kutsumme hänet mahdollisimman pian tapaamiseen tai teemme kotikäynnin hänen luokseen, toisinaan yhdessä kunnan sosiaalitoimen perhetyöntekijän tai muun viranomaisen kanssa. Usein tarvitaan myös lähipiirin, velkaneuvojan tai muun tahon rohkaisua ennen kuin meihin ensimmäistä kertaa otetaan yhteyttä.
Jokainen kohtaaminen diakoniatyöntekijän ja asiakkaan välillä on merkityksellinen. Yhdyskuntatyön näyllä olemme jalkautuneet esimerkiksi ostoskeskuksiin tai “kapakkaan” pitämään joululaulutilaisuuksia. Kesällä voimme aloittaa työpäivän torikahvilassa.
Viime syksynä käynnistimme yhdessä aikuissosiaalityön ja järjestötahojen kanssa Juttukahvila Vänskän, jossa kahdesti kuukaudessa tiistaisin pidämme kohtaamispaikkakahvilaa merkittävän Lähimmäistuki ry:n ruokajakopalvelun yhteydessä. Olemme vahvasti jalkautuneina siellä missä tuen tarve on suurta. Tuloksia ei kannata odottaa heti. Myönteinen palaute saattaa tulla vasta vuosienkin päästä; keskusteluilla ja kohtaamisilla on ollut merkitystä kyseisen ihmisen elämässä, joskus koko elämä saattaa muuttua paremmaksi. Esimerkiksi käyntimme eräällä työpaikalla yt-neuvottelujen aikana ei välittömästi tuonut monia kontakteja, mutta kuukausien päästä joitakin ihmisiä saapui diakoniavastaanotolle. Käyntimme oli jäänyt mieleen.
Paikkakunnan yhteistyö rakenteiksi
Toimiva yhteistyö ympäristössämme perustuu ihmisten välisiin, henkilöistä nouseviin suhteisiin. Monet seurakuntalaiset ja yhteistyökumppanit lähestyvät meitä nimenomaan yksittäisinä työntekijöinä; usein käytetään vain etunimiä eikä aina kovin hyvin tunneta työalojamme. Tämä lienee myös tulevaisuutta. Uskon, että organisaation sisäinen työalakeskeisyys ohenee myös seurakuntien rakenneuudistuksen kautta. Edustamme viranhaltijoina ennen kaikkea seurakuntaamme paikallistasolla. Diakonisten arvojen ja ilmiöiden esille tuominen omassa seurakuntahallinnossa on keskeistä, tämä ei aina ole itsestäänselvyys. Työalat eivät henkilöstömääriltään ole tasamittaisia, ja ajoittain hallinnossa voi syntyä kilpailutilanteita työalojen ja priorisointien välillä. Luottamushenkilöitä kannattaa informoida ja kutsua heitä erilaisiin tilaisuuksiin.
Paikkakunnalla verkostoitumiseen tarvitaan säännöllisiä yhteistyöfoorumeita ja rakenteita esimerkiksi diakoniatiimin ja sosiaalitoimen tai sosiaalipäivystyksen työryhmien välillä. Päiväseminaareja kannattaa pitää yhdessä, vaikkapa toimistoympäristön ulkopuolella retkimuotoisina. Koollekutsumisessa diakoniatyöntekijät voivat olla aloitteellisia. Meidän on muistutettava olemassaolostamme.
Kehitämme kohtaamisen ja jakamisen paikkoja strategisesti, niitä on kirjattu myös työalamme toimintasuunnitelmaan. Kolmesti viikossa eri kaupunginosissa pidettävät arkiaamujen säännölliset Puuroporinta-tilaisuudet tavoittavat paljon eritaustaisia ihmisiä. Toteutuneita hankkeita on hyvä arvioida yhdessä avoimesti ja rohkeasti. Pidetään vahvasti kiinni siitä mikä toimii, ja luodaan samalla uusia perinteitä. Perhediakoniassa toteutamme taas kesällä perhepuutarhahankkeen. Asunnottomien yö toteutettiin viime syksynä hyvin laajamittaisena yhteistyötapahtumana Tuomiokirkon piha-alueella.
Suurten yritysten kanssa on tehty pitkään yhteistyötä, vaikeiden hetkien, kuten yt-neuvotteluiden aikana ja onnettomuustilanteissa, sekä olemme varautuneet niihin henkisen huollon ja kriisityön tehtävissä. Paikallisen suuren teollisuuslaitoksen keväiseen suurseisokkijaksoon osallistuimme muutama vuosi sitten papiston kanssa niin, että arkisin päivystimme työpareina henkilöstön ruokalassa. Lisäksi järjestämme yrityksen kausityöntekijöille mm. saaristoristeilyn ja Tuomiokirkkomme esittelyjä eri kielillä. Yhteiskunnallinen näkymme ja vastuumme korostuu; pidämme kiinni hyvästä yhteistyöstä, ja rakennamme luottamusta myös merkittävien yritystahojen kanssa.
Tulevaisuuden mahdollisuudet ja haasteet
Palkatuilla diakonian viranhaltijoilla on tukenaan yhä laajempi ja monipuolisempi joukko taitavia vapaaehtoisia. Itä- Helsingin seurakuntien Rahaneuvontarinki-toiminnan rohkaisemina meillä toimii myös noin kymmenen aktiivisen vapaaehtoisen ryhmä tukemassa talousvaikeuksissa olevia asiakkaita. Parhaimmillaan seurakunnassa on loistavasti toimivia vertaisryhmiä, joille työntekijät antavat puitteet. Työntekijät ovat vain virkavastuulla tässä välittämisen ja kristillisen lähimmäisenrakkauden arvoja vaalivassa kokonaisuudessa. Diakoniaa voi olla myös kirkon ulkopuolella eli siellä, mistä emme heti osaa katsoa. Vapaaehtoiset eivät voi kuitenkaan kokonaan korvata pitkän koulutuksen saaneita diakonian ammattilaisia. Esimerkiksi viranomaisyhteistyössä ja taloudellisen tilanteen selvittelyissä moni osa-alue vaatii jo lainsäädännöllisesti virkavastuuta.
Diakonian asema yhä enemmän moniarvoistuvassa yhteiskunnassa ja epävarmassa kansainvälisessä tilanteessa nousee erityisesti paikallisten toimintaympäristöjen yhteistyöstä ja hankkeista. Ajankohtaiset ilmiöt paikkakunnalla on huomioitava herkällä mielellä muiden toimijoiden ja yhteisöjen kanssa. Diakoniatyöntekijöiden näkyvyys tiedotusvälineissä sekä yhteiskunnallinen työnäky ja valmius ovat keskeisiä. Erilaiset yhteisöjä, kuten kouluja ja työyhteisöjä, koskettavat yllättävät tilanteet ja tapahtumat voivat vaatia arkipäivän yhteistyön lisäksi kirkon ja diakoniatyön vahvaa reaktiivista läsnäoloa. Monikulttuurisen yhteiskunnan mahdollisuuksia täytyy puolustaa ja tuoda esille väestöryhmien avoimen kanssakäymisen ja vuoropuhelun merkitys. Seurakunnan tilaisuudet voisivat lähtökohtaisesti olla monikulttuurisia: tuetaan kaikki yhdessä maahanmuuttajia kotoutumaan omaan seurakuntaamme.
Valtakunnan tasolla kirkon diakonian näkyvyys on ajoittaista, kuten viranhaltijoiden muutaman vuoden takainen voimakas kannanotto omaishoitajien puolesta. Kriisityössä olemme saaneet tilaa ja hyvät toimintamahdollisuudet, viranomaisten antamat vaativat tehtävät on käsittääkseni hoidettu hyvin ja ammattitaidolla. Kriisityövalmius ja siinä jaksaminen edellyttävät kuitenkin jatkuvaa kouluttautumista ja vastuullista seurakunnan kriisityöntekijöiden oman itsensä hoitamista. Seurakunnan päättäjien ja johdon on hyvä antaa oikein ajoitettua tukea, tunnustusta ja resursseja työllemme.
Äkillisissä katastrofeissa, kuten tulipalon sattuessa, aineellisten perustarpeiden nopeaan tukemiseen kirkon avustusjärjestelmä on kankea ja hidas. Yllättävissä onnettomuuksissa järjestöt reagoivat usein tehokkaammin. Diakoniatyössä olemme ensin katsoneet, mitä apua katastrofin kokeneet ovat saaneet esimerkiksi vakuutuksesta. Huopia, eväsleipiä ja huoneen lämpöäkin meiltä voidaan yllättävissä onnettomuuksissa odottaa! Tietyissä tilanteissa on syytä toimia rohkeasti ja madaltaa päätöksentekohierarkiaa.
Pasi Nieminen
Porvoon suomalaisen seurakunnan diakoniajohtaja
(Kuva: Jori Gustafsson)
