Kirkon monikulttuurisen työn neuvottelupäivillä Keravalla 27.10.2017 tarkasteltiin kahden vuoden takaista, vuoden 2015 pakolaisten vastaanottamista otsikolla ”Hätämajoituksesta Aleppon kelloihin – mitä olemme oppineet? Näkökulmia seurakuntien työhön ja sen kehittämiseen”.
Yliopettaja Mikko Malkavaaran (DIAK) näkökulma oli yhteiskunnallinen ja teologinen, Siilinjärven seurakunnan johtavan diakoniatyöntekijän, Liisa Tiilikaisen seurakuntien valmiuksien kehittyminen, ja kirkkoherra Kaisa Huhtalan kirkon yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja vaikuttaminen Porin Teljän seurakunnan näkökulmasta.
Yhteiskunnan ja kirkkohistorian lahjakkaana tulkitsijana Malkavaara johdatti kuulijat muutamissa minuuteissa läpi satojen vuosien kirkkohistorian. Matka alkoi 200-luvulta, jolloin kristityt tulivat tunnetuksi sairaiden palvelustaan. 300-luvulla kristinusko menetti vastakulttuurisen luonteensa ja siitä tuli kulttuuriin kannattaja. Lähetystyön ajatus syntyi, kun valtakulttuurin asemassa ollut kristinusko kohtasi toisen, vähemmistöasemassa olevan kulttuuriin ja uskonnon.
1700-luvun valistuksen aika mursi kirkon monopoliaseman.1800-luvulla syntynyt ajatus kansallisvaltiosta johti vähitellen kansakuntien kulttuuriseksi yhdenmukaisuudeksi, ihanteeksi, joka omaksuttiin myös Suomessa itsenäistymisen airueksi. Malkavaara herätti kuulijat ymmärtämään, mitä tämän aatteen takana on: nationalismi. Kansallismielisyys rakennusaineena saa aikaan kaikkien yhteenkuuluvuutta, mutta sen ääriliikkeet päinvastoin rikkovat sitä erotellen, ketkä kuuluvat kansaan ja ketkä eivät.
Armo kuuluu niin omille kuin vieraille
Malkavaara nosti esiin Vanhan Testamentin teksteistä välittyvän arvopohjan kulttuurin yhtenäisyydestä, perheestä ja kansasta sekä sanoman yhteenkuuluvuutta vahvistavasta ajatuksesta valitusta kansasta, meikäläisyydestä ja toisaalta toiseuden tunnustamisesta.
Vanhassa Testamentissa vieraanvaraisuuden osoittaminen nimenomaan muukalaista kohtaan oli osa yhteistä jaettua ymmärrystä. Ohjeita annettiin muukalaisen rakastamiseen ja vieraanvaraisuuteen. Sadonkorjuusta jätettiin osa köyhille, ja oikeudenmukaisuuden lähtökohtana nähtiin jokainen ihminen Jumalan kuvana. Armon sanoman välittämisessä ylitettiin rajat. Arjessa näytettiin omalla esimerkillä sitä, kuinka armo kuuluu niin omille kuin vieraille.
Uusi Testamentti toi uudet tulkinnat rakkaudesta ja kärsimyksestä kehottamalla menemään oman piirin ulkopuolelle. Luukas kirjoittaa Laupiaan samarialaisen kertomuksessa muukalaisen toiminnan esimerkiksi laupeudesta. Matteus korostaa Vuorisaarnassaan kansalliset rajat ylittävää lähimmäisyyttä. Lähimmäisen luo meneminen ymmärrettiin Kristuksen luo menemisenä.
Vaikeuksien keskellä vastuun kantajiksi
Liisa Tiilikainen, Siilinjärven seurakunnan johtava diakoni, kertoi kuluneiden kahden vuoden pakottaneen seurakunnan oppimaan nopeasti uutta. Vuonna 2015 seurakunnassa jouduttiin tilanteeseen, johon ei ollut aikaisempaa toimintamallia. Tiilikainen kuvaili parin vuoden takaista aikaa sumuiseksi, paljon työaikaa ja resursseja kuluttaneeksi jaksoksi.
Tiedon tarve oli valtaisa, vapaaehtoisia auttajia alussa sankoin joukoin ja työn rajaaminen sekä tekeminen ilman mallia vaativaa. Työ piti tehdä ilman budjetoituja varoja ja priorisoida akuuteimmat tarpeet. Vaikeaan tilanteeseen tartuttiin tahdolla ja tekemisellä. Tiilikaisen toteamukset ”äkkiä hyppäämään”, ”ei ollut aikaa miettiä”, ”lähetyssihteerin kanssa mietittiin” kuvasivat hyvin toimintaympäristön haasteellisuutta.
Valmiudet vastaisuuden varalle kehittyivät haasteet voittamalla. Työn tekemisen malliksi muotoutui pian moniammatillinen tiimi: pappi, diakoni, lähetyssihteeri, nuorisotyöntekijä, lapsityöntekijä ja tiedottaja. Kaiken perustana olivat kristinuskon arvot: kristityn tehtävänä on auttaa hädässä olevia.
Vieraanvaraisuutta ja vaikuttamista
Porin Teljän seurakunnan kirkkoherra Kaisa Huhtala painotti yhteiskunnallisesti vaikuttavaa toimintaa ja kulkemista ihmisen rinnalla. Seurakunnan moniammatillinen tiimi, kansainvälisen työn sihteeri, diakoni ja pappi, olivat olleet aktiivisia ja aikaansaavia yhteistyössä paikallisen vastaanottokeskuksen kanssa ja auttaessaan turvapaikkahakuprosessissa apua tarvitsevia.
Kirkkoturvaprosessissa seurakunnan kirkkoherra oli ollut aktiivinen vaikuttaja suoraan ministeriöön. Ihmisarvon ensisijaisuutta oli nostettu esiin.
Seurakunta oli ollut aktiivinen keskustelija sosiaalisen median eri kanavilla ja erityisesti seurakunnan omalla Facebook-sivulla. Ihmisten kysymykset olivat tulleet näkyviin, keskustelu oli ollut aktiivista ja näkyvää.
Karjalan evakkojen jälkeläiset ja paljasjalkaiset porilaiset olivat vastaanottaneet ja toivottaneet tervetulleeksi vastaanottokeskuksen ihmiset messuun ja seurakunnan toimintaan, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan.
Mitä opittiin
Siilinjärven seurakunta oppi paljon parin vuoden takaisesta. Nyt seurakunnassa on selkeästi paremmat valmiudet vastaisuuden varalle ja dokumentoitua tietoa tarvittavan työn sisällöstä. Onnistumisen tärkeimpiä taustatekijöitä olivat onnistunut työnohjaus ja mentorointi. Tilanteessa, jossa työnantajan tuki oli koettu riittämättömäksi, Marja-Liisa Laihian tuki Kirkkohallituksesta käsin koettiin erittäin tärkeäksi.
Porin Teljän seurakunnassa merkitykselliseksi havaittujen asioiden lista on pitkä. Huhtala piti tärkeänä henkilökohtaista kohtaamista, perehtyneisyyttä, asiantuntemusta, vaikuttamista työntekijän työnäkynä, innostuneisuutta ja oma-aloitteisuutta. Huhtala korosti yhdessä toimimista ja paikallisia ekumeenisia yhteyksiä – sekä ylipäänsä jokaisen työntekijän yksittäistä roolia ja merkitystä fasilitaattorina, toiminnan mahdollistajana ja näkyväksi tekijänä.
Porissa huomiota oli kiinnitetty seurakunnan työkulttuuriin ja toimintaa tiukasti ohjaavaan budjetointiin, piispojen rooliin ja merkitykseen yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa ja epäonnistumisten aikaansaamien tunnekokemusten käsittelemiseen työn jatkamisen ja työsssä jaksamisen edellytyksenä. Näihin toivottiin kiinnitettävän huomiota muissakin seurakunnissa.
Ihmisarvon puolustamista
Kaisa Huhtala antoi kiitosta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta evankelis-luterilaisen kirkon piispoille sekä Suomen Ekumeeniselle Neuvostolle. Parasta kaiken keskellä oli ollut nähdä, kuinka pappien adressi otettiin ministeriössä vastaan papin ammattitaitoa arvostaen.
Kirkkoturvakäsitteeseen ilmiönä ja käytänteenä Huhtala toivoi kiinnitettävän huomioita. Viranomaisyhteistyössä tapahtuneiden muutosten seurauksena viralliset ohjeistukset kirkkoturvasta ovat nyt vanhentuneet suhteessa nykytilanteeseen.
Huhtala nosti esiin myös valitettavan havainnon: ihmisarvo ei ole kaikissa ev.lut.kirkon rakenteissa yhteisesti jaettu. Kirkkohallituksen ohjeistuksessa paperittomista ihmisistä käytetään sanaa ’laiton’. Huhtala herätteli kuulijoita kirkon sisäiseen vaikuttamiseen. Kovien arvojen aikana ihmisarvon puolustaminen on erityisen tärkeää ja merkityksellistä.
Vastakulttuurisen kristillisyyden aika
Kaisa Huhtala korosti jokaisen työntekijän osallistamista, keskinäistä jakamista ja vapaaehtoisten osallistamista, kannusti näyttämään, ettei mielikuva luterilaisesta kirkosta valkoisten kirkkona, kyvyttömänä uudistua, pidä paikkaansa. Huhtala kutsui kuulijoita: ”Ruvetaan kristityiksi, tekemään.”
Yhteiskunnallinen ja teologinen näkökulma löysivät toisensa Malkavaaran tulkitessa ajankohtaista tilannetta Suomessa. Nationalismi ei ole kristinuskoa eikä äärimmäisyydessään edes kristillistä. Arvostamani yhteiskunnallisten virtojen tutkija ja teologi totesi nyt olevan vastakulttuurisen toiminnan etsimisen aika.
Virpi Paulanto
kansainvälisyys- ja lähetystyön sihteeri
Vantaankosken seurakunta
