Vaihto Cepaim/Barcelona – matkaraportti 3.-7.11.2019
Ulla Siirto
Johdanto
Kirkkohallitus on jäsen paperittomien asiaa ajavan PICUM-nimisen järjestössä. Olen ollut työskentelyssä nyt mukana reilun vuoden aloitettuani työn Kirkkohallituksessa. Olen alaryhmien paperittomien terveydenhuolto ja alaikäiset paperittomat lapset jäsen. PICUM tuottaa materiaalia, valmennusta ja työkaluja työhön paperittomien parissa sekä ajaa heidän asiaansa esimerkiksi EUssa.
PICUM on saanut rahoitusta työelämätutustumisiin toisessa jäsenjärjestössä. Hain rahoitusta tutustumisvaihtoon Espanjaan Cepaim-nimiseen järjestöön. Idea vaihdosta juuri tähän järjestöön syntyi viime kevään yleiskokouksessa, jossa Cepaimin edustaja puhui. Hänen esityksessään vilahti Cepaimin slogan ”convivència y cohesió social”. Koska olen ollut mukana Luterilaisen Maailmanliiton conviviality-prosessissa vuodesta 2011, oli tämä kiinnostusta herättävä ja halusin tutustua järjestön työhön paremmin.
Cepaim yhtenä Espanjan kansainvälisen suojelun toimijana
Cepaim toimii maanlaajuisesti sekä juuri tulleiden turvapaikanhakijoiden kanssa että paperittomien kanssa, jotka ovat jo pitkään olleet maassa. Rahoitus tulee pääasiassa valtiolta, mutta myös EUlta erilaisten projektien kautta. Järjestöllä on toimipaikkoja ympäri Espanjaa ja siinä työskentelee asiakastyötä tekeviä sosiaalityöntekijöitä, sosiaalikasvattajia, psykologeja, lakimiehiä ja muita kenttätyöntekijöitä sekä myös hallinnollisia työntekijöitä.
Espanjan kansainvälinen suojelu ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto on käytännössä ulkoistettu lähes kokonaan järjestöjen hoidettavaksi. Aikaa on annettu 1½ vuotta, mikä monen tilanteessa on lyhytnäköistä. Vain kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevat ryhmät saavat kahden vuoden ajan tukea. Hyvää on se, että kotouttamistoimet alkavat välittömästi ja kielikursseille ja muuhunkin koulutukseen pääsee heti, vaikkei olisi tietoakaan siitä, mikä päätös on. Noin 80 % turvapaikkapäätöksistä on negatiivisia. Nämä henkilöt jäävät paperittomina Espanjaan, mikäli palautussopimusta ei ole, kuten esimerkiksi Sengalista tulleet. Niihin maihin, joiden kanssa palautussopimus on, palautetaan negatiivisen päätöksen saaneet. Heidät laitetaan säilöön odottamaan palautusta.
Turvapaikanhakijat asutetaan pääasiassa kerrostaloasuntoihin, jotka Cepaim vuokraa. Kuitenkin esimerkiksi Punaisella Ristillä on isojakin vastaanottokeskuksia. Cepaimissa ollaan tyytyväisiä, että ihmiset saavat heti kodinomaisen asumisen, joskin asuminen täytyy usein jakaa usean muun henkilön tai toisen perheen kanssa. Turvapaikanhakijoita saapuu pääasiassa Itä-Euroopasta, Länsi- ja Pohjois-Afrikasta sekä Etelä-Amerikasta, esimerkiksi Lähi-Idästä saapuvia ei juurikaan ole.
Jokainen tulija haastatellaan 15 päivän jälkeen saapumisesta. Haastattelun tekee toiminnasta vastaavan järjestön edustaja. Haastatteluja tehdään vielä kolmen ja kuuden kuukauden jälkeen. Tiedot toimitetaan Sisäministeriöön, joka tekee lopullisen turvapaikkapäätöksen. Sisäministeriö on määritellyt haastattelujen ajankohdat ja se myös antaa toiminnalle rahoituksen. Rahoitus on kuitenkin tiukkaan määritelty kohteittain, mihin tarkoitukseen minkäkin summan voi käyttää, esimerkiksi Barcelonassa on vaikea löytää vuokra-asuntoja, ministeriön määrittelemällä hinnalla. Lisähankaluutena on vuokranantajien rasismi erityisesti afrikkalaistaustaisia kohtaan. Tuettua asumista voidaan järjestää vain puoleksi vuodeksi, jonka jälkeen turvapaikanhakijoiden on itse löydettävä asunto. He saavat kuitenkin tukea asumiseen aina puoleentoista vuoteen asti, jonka jälkeen he ovat omillaan. Tällöin heidän katsotaan myös oppineen espanjan (ja katalonian) kielen ja espanjalaisen kulttuurin, yhteiskunnan ja työelämätaidot.
Turvapaikanhakijoiden vastaanottoon ja kotouttamisen tukeen liittyvien tehtävien lisäksi Cepaim järjestää erilaisia kursseja liittyen elämäntaitoon ja -hallintaan. Itse sain esimerkiksi osallistua miesten ryhmään, jossa käsiteltiin sukupuoliperustaista väkivaltaa ja tunteiden hallintaa parisuhteessa ja perheessä. Konkreettista työtä turvapaikanhakijoiden kotoutumis- ja työelämätaitoja kohtaan he kutsuivat sanalla ”convivència”, mikä kuvaa mielestäni mahdollisuuksien tasavertaistamista niiden kanssa, jotka ovat asuneet Espanjassa ikänsä. Olen itsekin määritellyt yhdeksi convivialityn eli yhdessä elämisen määreeksi mahdollisuuksien tasavertaistamisen kuvatessani evankelisluterilaisten seurakuntien työtä turvapaikanhakijoiden parissa Suomessa.
Ministeriön rahan kanssa on kuitenkin oltava tarkka eikä sitä voi käyttää esimerkiksi sellaiseen, johon ministeriö ei ole sitä tarkoittanut, vaikka se olisi turvapaikanhakijan kannalta tärkeää. Sillä on kuitenkin mahdollista maksaa myös esimerkiksi ammatillisen koulutuksen, mikäli ilmaisia koulutuksia ei ole tarjolla. Oleskeluluvan saaneet voivat rekisteröityä suoraan työvoimatoimistoon ja etsiä sieltä itselleen sopivaa työtä tai koulutusta. Tässä kohdin systeemi eroaa selkeästi Suomesta. Kotoutumista edistäviä toimenpiteitä ei aloiteta vastaanottovaiheessa, vaikka toki suomen kielen opetusta tarjotaan. Espanjassa onkin todettu, että on parempi aloittaa kotoutuminen heti eikä vasta 18 kk päästä. Tämä silläkin uhalla, että vain noin 20 % hakijoista saa positiivisen päätöksen.
Tutustumista vastaanottovaiheessa olevien elämään
Pääsin mukaan kahtena päivänä asuntoihin, joihin oli asutettu vastaanottovaiheessa olevia. Asunnoissa asui erimaalaisia turvapaikanhakijoita. Yhdessä asunnossa asui kaksi perhettä. Papereita heillä ei ollut, mutta asukkaat kävivät kielikurssia ensin espanjan ja myöhemmin katalaanin. Heidän tilanteensa oli vielä hyvä: Cepaimin työntekijät ostivat heille ruuat, ja muut kodissa tarvittavat sekä 90 eurolla oli mahdollista hankkia vaatteita, kun tulivat maahan. Vanhat heitettiin roskiin täiden ja muiden syöpäläisten takia. Käynneillä myös keskusteltiin mahdollisista ongelmista. Yhdessä asunnossa oli ongelmia sähkön kanssa ja toisessa asukkaiden välillä. Kumpaankin tilanteeseen etsittiin ratkaisua. Erityisesti kahden perheen välisiin ristiriitoihin haluttiin selvittelyä, jota aiottiin tehdä suunnitteilla olevassa sovittelevassa neuvottelussa
Käynneillä tuli selkeästi ilmi, että Cepaimin työntekijät kokivat joutuvansa tekemään työtään liikaa rahoittajansa eli sisäministeriön ehdoilla. Rahankäytön kohdennus oli mietitty eurolleen jo ministeriössä, joten järjestöllä ei juuri ollut liikkumavaraa. Mikäli muuta apua tarvittiin, otettiin yhteyttä esimerkiksi Caritakseen.
Valtio ei sinällään järjestä mitään turvapaikanhakijoille hakemuksen vastaanottoa ja päätöksen käsittelyä lukuun ottamatta, vaan ohjaa heidät mahdollisimman pian järjestöjen vastuulle, jotka taas saavat rahoitusta valtiolta työhönsä. Tämä sitoo järjestäjien käsiä eikä ole mahdollista ottaa puolestapuhujan roolia, vaan pikemminkin ylläpidetään vallitsevaa tilannetta.
Yhdellä käynnillä tapasin mukavat miehet Senegalista, Jemenistä ja Algeriasta. He olivat juuri sellaisia, joita toivoisi saavansa työtovereiksi ja pääsevän hyvin kiinni elämään. Tulevaisuus on vain toivottomampi, koska Espanja näyttäytyy rasistisena maana, jossa ei juurikaan haluta palkata ulkomaalaisia, varsinkaan tummaihosia. Lisäksi Cepaimin tarjoama tuki on lyhytaikaista, ja sen jälkeen ihmiset joutuvat kadulle, koska vuokrat ovat korkeita ja jos työpaikkaa ei ole, on tilanne erittäin hankala.
Paperittomien elämä on ankeaa
Moni jää kuitenkin asumaan kielteisen päätöksen jälkeen paperittomana Espanjaan. Poliisi ratsaa vain henkilöitä, jotka tulevat maista, joihin voidaan palauttaa ja jättää rauhaan sellaiset henkilöt, joiden palauttaminen on mahdotonta. Pääsin tutustumaan Gorgin kaupunginosassa olevaan keskukseen, jossa asui pääasiassa sengelalilaisia (mutta myös joitakin muita länsiafrikkalaisia) paperittomia siirtolaisia. He olivat ottaneet käyttöönsä vanhan tyhjän teollisuusrakennuksen, joka oli heikossa kunnossa. Rakennuksessa oli sähköt, mutta vesi piti kantaa rakennuksen ulkopuolelta, mikä vaikeutti peseytymistä ja siivousta.
Sain kierrellä Cepaimin kahden työntekijän kanssa rakennukseen tehdyissä asunnoissa. Toinen työntekijöistä oli kotoisin Senegalista. Asunnot muistuttivat slummirakennelmia kangas- ja pahviverhoineen. Ihmiset olivat pääasiassa kotona, jotkut nukkuivat, jotkut katsoivat televisiota. Rakennuksessa oli useita pienimuotoisia ravintoloita, jossa ihmiset voivat käydä syömässä. Ulkona istui joukko joutilaannäköisiä miehiä keskustelemassa, yksi korjaili toisen rastalettejä virkkukoukunnäköisellä koukulla. Juttelimme miesten kanssa (ja joissakin huoneissa myös). Osa heistä puhui englantia, joten meille syntyi suoraan keskustelua elämästä siellä.
Senegalilaisten on vaikea löytää töitä pääasiassa siksi, ettei heitä oikein hyväksytä työmarkkinoilla eikä heille haluta vuokrata esimerkiksi asuntoja. Silloin tällöin on mahdollista saada päivän työkeikka, mutta se on satunnaista ja usein pimeää työtä. Monet olivat päässeet käymään espanjankielen kursseilla, joten kieli oli pääasiassa hallussa. Jotkut heistä olivat matkustelleet (yrittäneet löytää pysyvää asuinpaikkaa) ympäri Eurooppaa, pari oli käynyt Suomessakin ja osasi muutaman sanan suomea, mikä tuotiin pian esille, kun he kuulivat minun olevan Suomesta. Asukkaat keräsivät jätteitä ja myivät myytäväksi kelpaavan eteenpäin. Ilmeisesti he ovat löytäneet myös paljon myytäväksi kelpaamatonta, koska piha-alue oli täynnä erilaisia jätekasoja.
Yllättävää oli, että vielä monen vuodenkin jälkeen monet toivat esille toivoa paremmasta, vaikka minusta tilanne näytti usean vuoden asustamisen ja muuttumattoman tilanteen takia toivottamalta. Ihmiset haaveilivat erityisesti oleskeluluvasta ja työstä, mahdollisesti muutosta johonkin muuhun maahan sen jälkeen. Kun kysyin, miten heidän yhteisönsä on organisoitunut, vastaus oli, että kaikki ovat tasa-arvoisia, heillä ei ole nimettyä johtajaa. Uskontoa on mahdollista harjoittaa sekä yhteisössä että käymällä läheisissä moskeijoissa ja kirkoissa, joissa he tuntevat olevansa tasa-arvoisia.
Käynnin lopuksi eteemme kannettiin senegalilaista ruokaa isossa astiassa ja meidän kunniaksemme tuotiin lusikat kaikille, muutoin ihmiset olisivat syöneet käsin. Olin jo ehtinyt miettiä, miten ruokailu mahtaa sujua, sillä käteni olivat aivan likaiset käteltyäni kymmeniä ihmisiä. Ruoka oli todella hyvää ja minulle ongittiin parhaita paloja kalasta.
Käynti oli koskettava ja mietin, miten me Suomessa voisimme välttää vastaavan tilanteen, jossa paperittomat muodostavat varjoyhteiskunnan. Yhteisö toki antaa voimaa, mutta toisaalta se myös sulkee heidät muun yhteiskunnan ulkopuolelle. Heidän yhteisönsä naapurusto muodostui kiinalaisista, jotka eivät heistä pitäneet. Muualla laajempaa yhteisöä he näkyivät lähinnä kärryjensä kanssa keräämässä jätettä tai myymässä laittomia merkkitavaroiden kopioita. Tarinat kertovat myös rikollisuudesta, jonka kohteeksi joutuvat esimerkiksi turistit La Ramblalla.
Paperittomuudesta ulospääsy on mahdollista
Paperittomien ihmisten on toki mahdollista saada oleskelulupa kolmen Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen. Se vaatii kuitenkin vähintään yhden vuoden työsuhteen ja voimassa olevat matkustusasiakirjat (passin). Mikäli työsopimusta ja passia ei ole, elämän rakentaminen Espanjassa on hankalaa. Cepaim auttaa hankkimaan matkustusasiakirjat, mikä tuo toivoa työnhakuun ja sitä kautta myös työllistymiseen ja oleskelulupaan.
Työhön perustuvaa oleskelulupaa haetaan ensin vuodeksi ja sen jälkeen sitä voi vielä hakea kaksi kertaa kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vasta tämän jälkeen on mahdollista hake pysyvää oleskelulupaa. Vaikka oleskelulupaa ei olisi, ihmiset voivat kuitenkin rekisteröityä kaupungin asukkaiksi, mikäli heillä on passi. Tästä rekisteröitymispäivästä aletaan laskea kolmen vuoden asumisaika
Lopuksi
Lyhyt työelämävaihto antoi mahdollisuuden kurkistaa toisenlaiseen todellisuuteen. Se myös toimi peilinä suomalaiselle todellisuudelle. En haluaisi, että meille syntyy paperittomien varjoyhteiskunta, jossa ihmiset elävät aivan toista todellisuutta kuin mitä oleskeluluvan saaneet ja paikalliset elävät. Näin syntyy myös kahdenlaisia työmarkkinoita, joissa toisessa tehdään pimeää työtä. Tässä työssä kärsivät eniten paperittomat ja voittajia ovat työnantajat, jotka voivat kerätä suuremmat voitot palkkaamalla halvalla työtä kipeästi tarvitsevia. Syntyy myös ihmiskauppaa, jossa paperittomat suostuvat sellaisiin tehtäviin ja ehtoihin, jotka käytännössä ovat hänen riistämistään ja alistamistaan. Myös rikollisuus voi olla ainoa mahdollisuus jollekin selvitä päivästä toiseen. Rikollisuus luo turvattomuutta ja vahvistaa negatiivisia asenteita muualta tulleita kohtaan.
Suomessa olisi hyvä mahdollisimman pian tarkastella paperittomuutta monelta näkökulmalta ja pohtia, millaista Suomea haluamme. Hyvä keino olisi antaa paperittomille mahdollisuus hakea työtä ja antaa työlupa sen löydyttyä. Suomessa on käytössä muukalaispassijärjestelmä, jota voisi laajentaa niihin töitä löytäneisiin paperittomiin, joiden on mahdoton saada oman maansa passia.
Espanja tunnetaan maana, jossa kristityt, muslimit ja juutalaiset ovat voineet elää hyvää yhteistä elämään keskiajalla. Tältä ajalta on peräisin käsite convivència (engl. conviviality) eli solidaarinen yhdessä eläminen. Ihmiset elivät tällöin rinnakkain ja yhteydessä toisiinsa toinen toistaan kunnioittaen. Koska se on ollut joskus mahdollista, voisi se olla mahdollista nykyisinkin. Sitä täytyy vain haluta.
Ulla Siirto
