Kuva Kristýna Matlachová Pixabaystä
Seurakuntien resurssit päihdetyön toteuttamiseen vaihtelevat, mutta päihdeproblematiikkaa kohdataan kaiken kokoisilla paikkakunnilla. DIAK:ssa diakonin pätevyyttä opiskellut sosionomi (AMK) Satu Rajavaara selvitti aihetta omassa opinnäytetyössään. Aineisto on koottu Oulun seurakuntayhtymän erityisdiakonian kautta. Satu kertoo tässä opinnäytetyöstään.
Päihdeongelmaiset ihmiset muistuttavat meitä elämän moninaisuudesta ja hauraudesta. He haastavat meitä pohtimaan arvojamme ja asenteitamme ja herättävät usein voimakkaita ajatuksia ja mielipiteitä; päihdeongelmaiset naiset ehkä vielä enemmän ja erityyppisesti kuin päihdeongelmaiset miehet.
Päihdeongelmainen nainen edustaa valtakulttuurista poikkeavaa naiseutta, jossa yhteiskuntamme perinteiset normit ja odotukset naiseuteen ja äitiyteen liittyen ovat rikkoutuneet.
Tilastot kertovat, että naisten alkoholinkäyttö on monikertaistunut muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana. Vuosi 2019 oli päihdetyössä naiserityisyyden teemavuosi, ja paneuduin aiheeseen opinnäytetyössäni haastattelemalla Oulun Seurakuntayhtymän toiminnassa mukana olevia, päihderiippuvuudesta kärsiviä naisia. Keskustelimme haastatteluissa naiserityisyydestä päihderiippuvuudessa, ja pyysin lisäksi palautetta ja toiveita naiserityiselle päihdetyölle.
Seurakunnan päihdetyö koettiin kannattelevaksi toiminnaksi, joka on saatavilla, vaikka muilta yhteiskunnan päihdepalveluilta ei apua syystä tai toisesta tulisi.
Aineistoa tarkasteltaessa naiserityisinä tunteina ja kokemuksina korostuivat häpeän ja syyllisyyden tunteet, kaipaus vertaistukeen sekä äitiyden ja naiseuden kiperät kysymykset. Haastatellut naiset kertoivat suuresta tarpeesta keskustella kyseisistä aiheista, ja he kokivat keskustelemisen nimenomaan vertaisseurassa olennaiseksi. He kertoivat kaipaavansa myös tietoa ja alustuksia noista aiheista monelta kantilta, ja ylipäätään tunteet nousivat esille aiheina, joita on usein vaikea tunnistaa ja joiden taustoja saattaa olla vaikea ymmärtää. Kaikenlaista tunnetyöskentelyä siis kaivataan.
Häpeän ja syyllisyyden kysymykset näyttäytyvät päihderiippuvaisilla naisilla vahvasti, ja ne risteilevät halki elämän eri vaiheiden ja osa-alueiden.
Äitiyden suuri merkitys näkyy naisen valintoja ulkoapäin arvotettaessa ja arvioitaessa: päihderiippuvainen äiti tuomitaan yhteiskunnan ja läheisten taholta usein aivan toisella tavalla kuin päihderiippuvainen isä, ja naisia velvoitetaan vanhemmuudessa miehiä enemmän, mikä puolestaan aiheuttaa naisille paineita ja uupumista sekä riittämättömyyden ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia. Myös pelko lasten menettämisestä on vahvasti läsnä. Vaikkei naisella olisikaan lapsia, niin äidillisten luonteenpiirteiden olettamat ja ihanteet kohdistuvat myös lapsettomiin naisiin. Naisten miehille alisteinen asema tuli esille valtaosassa vastauksia, ja kävi ilmi, että edellä mainituista syistä naisten kynnys ja rohkeus avun hakemiseen voi olla tavattoman suuri.
Sukupuolen koettiin olevan avainasemassa vertaisryhmissä; naisille kipeiden asioiden todellisen ja syvällisen käsittelemisen koettiin olevan mahdollista ainoastaan naisryhmissä. Miesten läsnäolon noissa keskusteluissa kuvattiin typistävän aiheiden käsittelyn pintapuoliseksi. Naiset kertoivat, että sekaryhmissä tapahtuvat keskustelut sulkevat vahvasti pois todellisen, syvällisen pohdinnan ja siten avun saamisen.
Vastauksista välittyi se, että vertaisseurassa naiset saavat elämäänsä jäsentymään ja saavat monenlaisen kaaoksen keskelle kokemusta vaikeiden asioiden ja ahdistuksen hellittämisestä. Myös vertaisryhmien kautta saadun turvan merkitys tuli esille.
Haastatteluvastauksissa tuli esille myös se, että tieto seurakunnan toiminnasta tuntuu tavoittavan ihmisiä aika huonosti. Ilmoitukset seurakuntien omissa lehdissä ja sosiaaliseen mediaan painottunut tiedottaminen vaatinevat rinnalleen jotain vielä konkreettisempaa.
Jalkautuminen työpareina lähiökuppiloihin ja keskustaan ihmisten ilmoille, ja vaikkapa yhteispäivystykseen ja hyvinvointikeskuksiin saattaisi olla kokeilemisen arvoinen työtapa.
Seurakunnan toiminnan kynnystä olisi aineiston valossa entisestään madallettava, ja niin ikään tulee varmasti jatkaa pohdintaa siitä, kuinka nuoremmatkin ihmiset tavoitettaisiin mukaan seurakunnan toimintaan, ja minkälaisia odotuksia ja toiveita heillä seurakunnan suuntaan on. Myös seurakuntien päihderyhmissä nuorempi polvi saattaa olla heikosti edustettuna, vaikka tiedossa on nuorten päihdeongelmien alati kasvava määrä. Varmasti jalkautuminen ja kynnyksen madaltaminen saattaisi olla askel lähemmäksi nuorten maailmaa ja keino saada myös nuoret päihdeongelmaiset seurakuntien päihdepalvelujen piiriin.
Naiserityiselle päihdetyölle on kasvava tarve, ja siihen kannattaa seurakunnissa panostaa monissa eri muodoissa. Teemaryhmät, leirit, säännölliset viikkoryhmät ja ylipäätään naisten saaminen suunnitellusti koolle yhteisten asioiden äärelle järjestämällä kokoontumisille tiloja ja aikaa vaikuttavat aineiston perusteella tärkeiltä ja merkityksellisiltä.
Seurakunnissa tehdään monipuolisesti ja paikkakunnan resurssien mukaan työtä. Seurakunnan yhteistyö esimerkiksi A-kiltojen kanssa on monella paikkakunnalla vakiintunutta, tosin se toiminta ei oikein vedä nuoria aikuisia mukaan. Päihdetyön, niin ennaltaehkäisevän, korjaavan kuin vertaistukeen nojautuvan muodot muuttuvat aikojen saatossa.. Diakonia-ammattikorkeakoulu tarjoaa päihde- ja mielenterveystyön erikoistumiskoulutusta ja avoimen ammattikorkeakoulun opintojaksoja, joilla osaamistaan voi päivittää.
Heini Lekander, lehtori, kirkonala, DIAK
Satu Rajavaara, sosionomi-diakoni (AMK), Oulu
