MINÄ OLEN IHME, SUURI IHME JA KIITÄN SINUA SIITÄ Ps. 139: 14 Meidänkö nuori rippikouluun? Mitä turhaan heille rippikoulua pidetään, eiväthän he mitään ymmärrä, saatikka opi? Miten sinä jaksat ja viitsit, viikko leirillä? Tuleeko osastolle rippikoulu, saavatko nämä nuoret rippijuhlan? Kymmenen vuotta ja noin kolmekymmentä pienryhmä rippikoulua pitäneenä voin ja uskallan sanoa: KAIKKI SAAVAT TULLA – RIPPIKOULUUN!
KASTE on lähtökohta myös pienryhmärippikoulussa. ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa” (Matt.28:18─20) Kasteen sakramentissa katekismuksen mukaan on kysymys nimeltä kutsumisesta. Jumala kutsuu jokaisen nimeltä omakseen kristillisen kirkon jäsenyyteen. Pienryhmärippikoulussa nimeltä kutsuminen on merkityksellisin asia. Nimensä mukaisesti riittävän pieni ryhmä mahdollistaa henkilökohtaisen kohtaamisen ja yhteyden. Yhteys ja kommunikointi ovat jokaisen rippikoululaisen kanssa erilaista. Viittomakieli, selkokieli, kuvat, pistekirjoitus, elekieli, olemuskieli, musiikki ym. ovat rippikoulumme kommunikaatiota, jolla yhteys syntyy. Aina yhteys ei synny ensi tapaamisella. Yhteyden luominen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, nuoren kohtaamista hänen omassa turvallisessa ympäristössään, kotona ja koulussa. Toisinaan se on kuin salapoliisin rikasta ja upeaa työtä. Palkintona hymy, kosketus, halaus tai paljon puhetta. Yhteinen matka pääsee jatkumaan siitä upeasta hetkestä eteenpäin.
PYHÄ HENKI synnyttää meissä uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupaukseen. Pienryhmärippikoulussa saamme elää todeksi päivittäin Hengen työn. Henki herättää uutta uskoa ja rakkautta. Pyhää Henkeä emme voi nähdä, sitä emme voi opettaa konkreettisesti. Jumala on luonut jokaisen rippikoululaisen. Jokaisella nuorella on omat kyvyt ja lahjat. Samassa nuoressa ovat haasteet ja hoivaa vaativat piirteet. Pienryhmärippikoulussa nuoret ovat mahdollisuuksia, Jumalan omaksi kuvakseen luomia yksilöitä. Yhdessä rippikoulussa syntyy yhteys, hyväksyntä ja vahva kokemus siitä, että jokaisella on oma paikkansa omana arvokkaana itsenään toisten nuorten joukossa. “Kun Jumala sanallaan sinutkin loi, hän tarkoitti samalla näin. Sä arvokas oot, sä osaat ja voit. Mä tuollaisena rakastan sua!”
Elämä, usko ja rakkaus
Rippikoulu alkaa arkielämän todellisuudesta. Jokainen tulee omasta maailmastaan ja ympäristöstään: koulusta, kodista, asumisyksiköstä tai perhetukikeskuksesta. Turvallisuuden ja luottamuksen luominen on silta leirijaksolle tai yhteisiin rippikoulutunteihin. Hyväksyvä katse, kosketus, hymy ja annettu aika ovat hedelmiä, joilla pääsemme yhteiseen rippikoulumatkaan. Rippikoulun opettajien ja avustajien asenteet, valmiudet ja vahvuudet erilaisuuden kohtaamiselle ovat osa rippikoulumatkaa. Rippikoulu on myös matka työntekijälle ja avustajille; uskaltautumista ja heittäytymistä yhdessä tekemiseen ja vastuun kantamiseen.
Nuoret synnyttävät monenlaisia tunteita aikuisissa. On päästettävä lähelle nuori, on uskallettava asettaa rajoja, on istuttava vierellä ja kannettava nuoren tuskaa ja pahaa oloa hetkellisesti. Työntekijä ja avustaja ovat näissä hetkissä viemässä käytännössä evankeliumia eteenpäin. Jumalan armahtavat kasvot välittyvät työntekijän kautta rippikoululaiselle hänen tuntiessa sielussaan Kristuksen sijaiskärsimyksen. Aikuinen on vierellä, minua varten, ja auttaa minua eteenpäin omien voimakkaiden ja vaikeiden tunteiden kanssa.
Kontekstuaalinen teologia tarkoittaa, että kristillinen tulkinta on aina jollakin tapaa ympäristöönsä sidottua. Rippikoulun sisällössä otamme huomioon rippikoululaisen sosiaalisen kontekstin. Kristinuskon asiat ja kontekstin välinen suhde on ikään kuin käännettävä rippikoululaiselle ymmärrettäväksi. Rippikoululaisen ymmärryksen ja oppimisen taso ja hänen elämänsä tärkeät asiat yhdistetään opetuksen tasoon ja käytännön toteutukseen. Kiireettömyys, konkreettisuus ja kaikkien aistikanavien käyttö yhdessä hyväksyvän ja kannustavan ilmapiirin kanssa ovat toimivaa pedagogiikkaa.
Tärkeät uskonkappaleet
Uskontunnustuksen ensimmäisen uskonkappaleen, luomisen, merkitys on tärkein. Jumala on luonut jokaisen rippikoululaisen juuri sellaisena kun hän on. Mikään ei ole väärin tai vierasta. Tämä asia eletään rippikoulun jokaisessa hetkessä. Aikuinen antaa tarvittavan avun ja mahdollistaa osallistumisen tasa-arvoisena rippikoulun hetkiin.
Toinen uskonkappale, lunastus, opetetaan kinesteettistä oppimistapaa käyttäen. Jeesuksen vertauksia, elämää ja hänen viimeisiä hetkiään näytellään ja kuljetaan luonnossa kokien ja aistien. Ristin kantaminen antaa konkreettista elämystä siitä, että Jeesus on ottanut kantaakseen meidän pahan olomme, kivun ja tuskan. Laskiessamme painavan ristin maahan Jeesus muistuttaa meitä Jumalan anteeksiannosta ja armahduksesta. Jumala on ottanut ihmisten ristiriidat ja heikkoudet ja julistaa valtakuntaa, jossa arvoton on arvokas ja näkymätön on näkyvä.
Kolmas uskonkappale, pyhitys. Pyhä, hyvyys, rakkaus, musiikki tai hiljaisuus. Sitä kaikkea se voi olla. Hartaustila itsessään kynttilöineen ja turvallisuuden tunteineen virittää tilaan. Kehitysvammaisilla on käytössään kirkkohetki, jossa toistetaan samaa rituaalia. Tuttuja, selkeitä lauluja ja rukouskynttilän sytytys oman nimen sisältävän laulun saattelemana ovat pyhä ja yhteinen hetki, jossa sanoilla ei ole merkitystä. Jumala ja Pyhä Henki ovat läsnä. Pienryhmärippikoulun hetket, jossa ujokin nuori haluaa arasti viitaten lukea Raamatun tekstiä omalla tavallaan ja ylpeänä, ovat koskettavia ja täynnä tunnetta Jumalan läsnäolosta. Rukous on sydämen puhetta Jumalalle. Toisen ryhmän kanssa on hyvä rukoustunnilla maata tyynyillä ja kuunnella rauhoittavaa musiikkia. Toisinaan käytämme rukoushelmiä sanattoman rukouksen muodossa. Rukouksen tapoja on monenlaisia, mutta rukoukset kuullaan aina. Kuin kynttilän liekki, sanatonkin huokaus nousee kohti taivasta.
Koko rippikoulumatka huipentuu konfirmaatioon. Tunnelma kirkossa on jännittynyt mutta kaunis. Perhe, sukulaiset ja ystävät ovat liikuttuneessa tilassa ja ylpeitä nuoristaan. Minun nuoreni on tässä tänään konfirmoitavana. Konfirmaatiot ovat aina yksilöllisiä, räätälöityjä juuri sen ryhmän tarpeisiin. Konfirmaatiossa nuori ja seurakunta tuntevat Pyhän Hengen, joka lahjoittaa uskon ja rakkauden.
Usko ja rakkaus
”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” ( Matt. 28: 20)
Rippikoulumatkalla nuoret ovat saaneet tasavertaisuuden ja hyväksytyksi tulemisen kokemisen. Kastekäskyn lupaus kattaa koko elämän matkan. Rippikoulun opettajan rukous on, että näillä nuorilla on koko elämän matkalla ympärillä ihmisiä jotka ymmärtää, tukee ja rukoilee heidän puolestaan.
Mari Tuominen
Erityisdiakoni, työhönvalmentaja
Tampereen ev.lut seurakuntayhtymä
(Kuva: Tiina Peippo)
