Kirkon diakonian päivät järjestettiin syyskuussa Lahdessa teemalla ”Hyppy”. Nykymuotoisilla päivillä on kaksi pääjuurta. Ensimmäinen juuri ulottuu Diakoniatyöntekijöiden päiviin, jotka Diakoniatyöntekijöiden liitto aikanaan käynnisti. Toinen juuri on keskushallinnon järjestämissä Diakoniapäivissä, joille kutsuttiin seurakuntien diakoniatyöntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten lisäksi muita diakonia-alan ammattilaisia.
Valtakunnallisille kasvokkain tapahtuville diakonian suurtapahtumille on tarvetta. Monet seurakunnat onneksi edelleen mahdollistavat osallistumisen. Samalla kirkossa tulee kehittää näitä yhteentulemisia, kun resurssit vähenevät, rakenteet ja vuorovaikuttumisen keinot uudistuvat.
Hyppy-teema liittyi Lahtea määrittävään hyppyrimäkeen. Hyppyä uuteen ei ole järkevä tehdä valmistautumattomana. Jossain vaiheessa tulee silti se hetki, jolloin on syytä päästää irti ja hypätä. Kirkossamme ja yhteiskunnassamme rakenteet muuttuvat. Osin uutta kehitetään suunnitellen ja simuloiden. Osin taas kokeilemalla kehittäminen on vain verho vastuuttomalle häsläämiselle.
Diakonian päivillä saimme ilahduttavia väläyksiä oivaltavasta ja vastuullisesta kehittämisestä, tutkimisesta ja viestinnästä. Löydöt oli myös paketoitu luovalla tavalla. Diakonian tunnettuutta ja mielikuvia oli tutkittu paikallisesti, niin lahtelaisen torikansan kuin nk. diakonian asiakkaiden näkökulmista. Ihmiset näyttivät tuntevan yllättävän hyvin, mitä diakonia on. Asiakkaiden kiitollinen palaute kertoo, että puheella kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta diakoniatyön vahvuutena on katetta. Ihmiset kokivat tulleensa autetuiksi.
Tärkeä viesti oli, että meidän tulisi tuottaa vastaavaa ymmärrystä myös tuleville luottamushenkilöille. Jokaisella seurakunnalla ei ole mahdollisuutta tuottaa tietopakettia omin voimin, vaikka se olisikin erityisen hyödyllistä juuri sen paikallisuuden vuoksi. Siksi sitä on syytä tukea ja toteuttaa myös valtakunnallisesti.
Lahdessa julkistettiin tuore, järjestyksessään kymmenes diakoniabarometri. Tällä kertaa barometrin tekemisessä oivaltavaa oli, että sen tutkijoina toimi neljä ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittajaa Diakista. Heillä jokaisella oli kokemusta diakoniatyöstä ja kykyä tulkita tuloksia työnsä kannalta. Kokeilu onnistui ilahduttavasti ja sen tulokset antavat aihetta jatkokeskustelulle ja -selvityksille.
Diakoniabarometriprosessissa kiteytyy diakonian tutkimuksen toimijoiden laaja-alainen yhteistyö. Vastaavan soisi toteutua muutoinkin kirkon piirissä diakonia-alan ja muiden toimijoiden kesken. Haaskaamme edelleen kohtuuttomasti voimavaroja, kun hädänalaisen ihmisen asian ajamisen sijaan olemme kiinnostuneita enemmän ajamaan omaa henkilökohtaista ja/tai taustaorganisaatiomme asiaa.
Kalle Kuusimäki
