Viime aikoina tutkijat ovat tuottaneet kiintoisia jäsennyksiä koskien merkityksellistä elämää. On havaittu, että vapautuminen yhteisöistä ja perinteistä, etenkin uskonnollisista, yhdessä taloudellista ja aineellista menestystä painottavan kulttuurin kanssa on synnyttänyt merkityksellisyysvajeen. Tämä näkyy länsimaissa mm. lisääntyneinä mielenterveysongelmina.
Tutkija Elina Marttisen mukaan suomalaiset nuoret ovat aiempaa enemmän ahdistuneita siitä, mitä he tekisivät elämällään. Muihin eurooppalaisiin nähden suomalaiset nuoret ovat myös selvästi enemmän ymmällään. Mahdollisuuksien runsaus yhdessä koettujen vaatimusten ja epävarman tulevaisuuden kanssa ajavat monet päättämättömyyden tilaan. Ahdistava kysymys siitä, mitä sinusta tulee isona, tulisikin muuttaa armollisemmaksi kysymykseksi, mitä teet seuraavaksi.
Merkityksellisyyden etsintä on synnyttänyt runsasta elämäntaitotarjontaa. Osa tarjonnasta perustuu myös tutkimukselliseen toimintaan, jossa tarjotaan rakennuspuita niin yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kuin yksilölliseen työstämiseen.
Emily Esfahani Smith on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota kirjallaan, joka on myös suomennettu (Merkityksellisyyden voima). Teoksen erityinen ansio on, että se kokoaa tuoretta tutkimuksellista tarjontaa yhteen. Esfahani Smith jäsentää merkityksellisen elämän tukipylväät neljään: yhteenkuuluvuus, tarkoitus, tarinankerronta ja itsen ylittäminen (transsendenssi).
Yhteenkuuluvuus tarkoittaa ihmisen kokemusta siitä, että kuuluu yhteisöihin, joissa saa osakseen huolenpitoa, rakkautta ja arvostusta. Elämää, jossa on säännöllisesti kanssakäymisessä toisten kanssa. Seurakunta voi olla osaltaan tällainen paikka, mutta se voi olla myös tällaisten yhteisöjen alusta ja mahdollistaja.
Tarkoitus viittaa siihen, miten ihminen kokee antavansa oman panoksensa maailman parantamiseksi. Kristinusko on perinteisesti tarjonnut monelle tavoitteen edistää toisten ihmisten ja luomakunnan hyvää. Kirkon töihin on hakeutunut ammatinvaihtajia, koska he haluavat kokea palvelevansa suurempaa tarkoitusta. Osaammeko vapaaehtoistoiminnassa vastata tähän tarkoituksen tarpeeseen?
Tarinankerronta auttaa ihmistä jäsentämään kokemuksiaan ja kirjoittamaan parantavaa tarinaa elämästään. Kristinusko on tarjonnut suuren kertomuksen tuen monelle juurikin siihen kuuluvan traagisuuden ja toivon kautta.
Itsen ylittäminen (transsendenssi) viittaa kokemukseen, jossa minä sulautuu osaksi suurempaa kokonaisuutta. Kokemus voi olla uskonnollisesti virittynyt mutta ei välttämättä.
Uudemmat pohdinnat merkityksellisen elämän tekijöistä näyttävät tarjoavan myös kirkon piirissä välineitä, joilla on hyvä jäsentää, sanoittaa ja suunnata omaa toimintaa merkityksellisyyden kulttuurien vahvistajana.
Kalle Kuusimäki
