JOS SINÄ KANTAISIT
Kun ei ole sanoja
Kun on vain
voimalla puskeva avuttomuus
joka tyhjentää kaiken
lamaa mielen
ja vetää veltoksi kehon
Kun ei ole mitään
millä muuttaisi suunnan
Kun on vain
kipu
ja syvä yksinäisyys
On vain hengitettävä
Jäätävä kellumaan
jos sinä kantaisit
pitäisit kiinni
Jumala
-Kirsi-Maria Männistö
Kestävä diakonia -verkostossa syntyi ajatus luontosururyhmämallin luomisesta. Tässä artikkelissa kerromme luontosururyhmän luomisprosessista sekä perusideoista. Luontosururyhmä on vapaasti käytettävissä ja materiaalia saa myös soveltaa. Pyydä materiaali diakoniatyöntekijä Kirsi-Maria Männistöltä (kirsi.mannisto@evl.fi).
Siemen ohjatusta sururyhmästä kokonaan luontoympäristössä alkoi itää Kirsi-Marian mielessä, kun hän käsitteli oman rakkaan läheisensä kuolemaa luonnossa liikkuessaan. Lähipiirini lisäksi luonto oli sellainen kumppani, joka kuunteli, otti vastaan tunteita, lohdutti ja myös “puhui”. Vaikka luonto on aina ollut tärkeä voimavara, surun käsittelemisen myötä luontokumppanuus sai uudenlaista syvyyttä. Surun keskellä toivoa toi kokemus siitä, että joku kannattelee. Jumala, joka on kaiken Luoja, toimii myös luomansa luonnon kautta.
Ajatus luontosururyhmästä sai kannatusta Kestävän diakonian verkostossa ja kun kirkkohallituksen diakonian kehittämisen asiantuntija Titi Gävert ehdotti tällaisen yhteiskehittämistä, mukaan uuden toimintamallin luomiseen lähti Kirsin lisäksi neljä muuta diakoniatyöntekijää eri seurakunnista: Marjut Kuusijoensuu-Prusi, Katriina Mäkinen, Anneli Palonen ja Virve Pihlajamäki. Halusimme tuoda perinteisen sururyhmän rinnalle hieman erilaisen mahdollisuuden läheisensä menettäneiden tukemiseen kaikkien asiasta kiinnostuneiden käytettäväksi.
Sururyhmästä luontosururyhmään
Sururyhmät koetaan tärkeiksi vertaistuellisiksi paikoiksi. Surevalla ei ehkä ole lähipiirissään ketään, kenelle voisi omaa suruaan jakaa, eikä haluta liiaksi kuormittaa ihan lähimpiä. Surusta puhuminen auttaa surun kestämisessä ja käsittelemisessä. Niin tärkeitä kuin sururyhmät ovatkin, usein niihin hakeutuu pääosin varttuneempia ihmisiä. Mietimme, voisiko sururyhmä luonnossa saada nuorempiakin osallistumaan.
Joskus sanat voivat olla lukossa ja tuntuu vieraalta kertoa omista tuntemuksistaan. Suru voi jäädä jumiin kehoon. Luonto voi tässä tulla avuksi, sillä luonnon monimuotoisuus voi antaa syvää samaistumispintaa omaan suruun. Vuodenajat luonnossa puhuvat omaa kieltään ja sureva voi löytää vertauskuvia, jotka lohduttavat ja hoitavat. Luonto itsessään jo tukee ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia – tutkitustikin. Luonnossa oleilu ja viipyily hoitaa niin mieltä kuin kehoakin ja se voi olla paikka kohdata Pyhä. Ohjatut luontolähtöiset menetelmät toimivat vankkana runkona surun käsittelyssä kokonaan luontoympäristössä, ne luovat turvaa ja kantavat surevia eteenpäin. Ajan ja tilan antaminen niin luonnossa työskentelyyn kuin yhteiseen jakamiseen on erittäin tärkeää. On hyvä sanoittaa ääneen, että mitään ei tarvitse suorittaa, on lupa antaa luonnon kannatella.
Yhteiskehittäminen teamsissa toimi hyvin
Yhteiskehittämisen prosessi eteni hyvin Kirsi-Marian johdolla. Kaikilla kehittämisryhmän diakoniatyöntekijöillä on pitkä työura seurakunnassa ja kokemusta niin yksilö- kuin pienryhmätyöstä sekä sururyhmäkohtaamisista. Kaikkia heitä yhdistää rakkaus luontoon sekä halu olla vierellä kulkijana ihmisen elämän haasteiden keskellä. Tämä oli hyvä lähtökohta lähteä pohtimaan materiaalipaketin sisältöä.
Kehittämisryhmän kokoontumiset pidettiin pelkästään teamsissa. Kokoonnuimme säännöllisesti tuoden palavereihin ajatuksiamme, suunnitelmiamme ja jo aiemmin kokeiltuja luontolähtöisiä menetelmiä. Väliajoille jaoimme tehtävät, joiden kautta jokainen vei prosessia eteenpäin. Materiaalipaketin suunnittelu lähti liikkeelle sekalaisista ajatuksista, mutta yhteisesti niitä pohtien ja saimme luotua raamit raakaversiolle toteutuksineen. Pidimme koko ajan mielessä sen, että kokonaisuuden pitää olla turvallinen niin fyysisesti, psyykkisesti kuin henkisestikin. Halusimme, että ihminen, joka osallistuu luontosururyhmään, saa kokea itsensä kannetuksi ja olonsa turvalliseksi.
Luontosururyhmän opas on vapaasti käytettävissä
Luontosururyhmän oppaasta löytyy valmis runko kuuteen ryhmäkertaan. Jokainen ryhmäkerta alkaa läsnäoloharjoituksella ja päättyy keholliseen Herran siunaukseen. Oppaan luontotyöskentelyt on helppo toteuttaa ilman suuria valmisteluja. Mahdolliset ennakkovalmistelut ja lista tarvittavista materiaaleista on koottu jokaisen ryhmäkerran alkuun. Oppaaseen kannattaa tutustua rauhassa, erityisesti jos ohjaaja ei ole aiemmin käyttänyt luontolähtöisiä menetelmiä. Kokeilemalla oppii!
Kaikkea materiaalia saa käyttää luovasti ja vapaasti muunnellen. Oppaan lopussa olevasta materiaalipankista löytyy lisää erilaisia työskentelyehdotuksia, läsnäoloharjoituksia, kehollinen Herran siunaus ja Raamatunkohtia. Materiaalipankin runot on kirjoittanut diakoniatyöntekijä Kirsi-Maria Männistö ja niitä saa vapaasti käyttää, kun mainitsee runoilijan nimen.
Ensimmäisen luontosururyhmän kokemukset ovat kannustavia
Kirsi-Maria Männistö on jo ohjannut yhden luontosururyhmän Tainionvirran seurakunnassa Hartolassa. Ryhmän ensimmäiset viisi kertaa ajoittuivat toukokuun alusta kesäkuun alkuun, jonka jälkeen ryhmässä on ollut tauko. Kuudes eli viimeinen kokoontuminen on elokuun lopussa. Tässä luontosururyhmässä kokoontumispaikkoja eli “kotipesiä” on kaksi, joissa on kokoonnuttu vuorokerroin. Toinen on puutarhapaviljonki ja toinen nuotiopaikka, molemmat esteettömiä ja saavutettavia monimuotoisen luonnon ympäröimiä. Kokoontumispaikan suhteen voikin tehdä erilaisia ratkaisuja, kunhan paikka luontoympäristössä on turvallinen, rauhallinen ja luottamuksellisiin keskusteluihin sopiva. Kirsillä on ollut päävastuu ohjaamisesta ja hänen ohjaajaparinaan toimi Ulla Miettinen.
Luontosururyhmän osallistujat ovat kokeneet ilmapiirin turvalliseksi ja luottamukselliseksi, mikä on näkynyt myös työskentelyjen annissa ja yhteisessä jakamisessa. Tämän kertaisessa ryhmässä oli neljä osallistujaa, ja mielestämme ryhmän koko on ollut oikein sopiva. Aloitukseen ja työskentelyihin on ollut hyvin aikaa ja jokaiselle on ollut riittävästi tilaa jakaa omasta surustaan. Palaute on ollut hyvin myönteistä, työskentelyt on koettu hoitaviksi ja monipuolisiksi. Työskentelyjen erilaisuus on osallistujien mielestä tukenut surun käsittelyä.
Myös ohjaajien näkökulmasta luontosururyhmä on ollut toimiva konsepti. Luonto itsessään kantaa myös ohjaajaa. Luontoympäristössä aistit aukeavat kuulemaan ja huomaamaan asioita eri tavalla, mikä tuo uudenlaista syvyyttä ohjaamiseen. Lämmin suositus työskentelylle luontoympäristössä yhdessä luonnon kanssa!
Kirsi-Maria Männistö, diakoniatyöntekijä, Tainionvirran seurakunta
Virve Pihlajamäki, diakoniatyöntekijä, Mänttä-Vilppulan seurakunta
