Kuva: Avoin hauta hautausmaalla / Airi Raitaranta
Suomessa koronakuolemia on tilastojen mukaan tänään (31.3.2021) 826. Jokaisen luvun takana on ihminen ja koko elämä. Kun ihminen kuolee, hän ei vain poistu tästä elämästä, useimmiten myös lähellä elävien elämä järkkyy ja haurastuu pitkäksi aikaa monin tavoin.
Elämänpiirin kapeneminen neljän seinän sisälle on muuttanut erityisesti nuorten arkea monin tavoin.
Sekä sosiaaliset suhteet että tukiverkostot ovat kaventuneet sosiaalisen eristäytymisen vuoksi. Lasten, nuorten ja ikäihmisten hyvinvointi on enemmän riippuvainen julkisista palveluista ja yhteiskunnan toiminnasta koskevasta päätöksenteosta kuin työikäisen väestön, vaikka välimatka- ja etäelämä on muuttanut kaikkien arkea.
Entä kun nuori ei enää jaksa elää ja tekee itsemurhan? Pitäisikö se laskea koronakuolemaksi?
Korona-ajan tuomat riskit lasten ja nuorten hyvinvoinnille liittyvät valtaosin pandemian hillitsemiseksi valittuihin toimenpiteisiin ja niistä seuranneisiin nuorten ystäväpiirin, opiskelun, harrastusten ja arjen muutoksiin. Erityisenä haasteena on eriarvoistuminen tilanteissa, joissa fyysinen, henkinen tai materiaalinen pahoinvointi kasaantuu niille, joiden resurssit ovat jo alun perin muita heikompia.
Turvattomuus, ahdistus ja muut mielen hyvinvointiin vaikuttavat kysymykset ovat näkyneet esimerkiksi auttavissa nuorten puhelin- ja nettipalveluissa sekä psykiatristen lähetteiden määrän kasvussa.
Koronakriisi on tutkitusti lisännyt nuorten epävarmuutta ja huolta omasta arjesta ja tulevaisuudesta. On tärkeää kaikin tavoin vahvistaa nuorten tulevaisuudenuskoa, toiveikkuutta ja myönteisiä osallisuuden kokemuksia.
Mitä voimme tehdä virkatyönä, päättäjinä ja suomalaisina? Mikä on paikkani arjessa ja ihmisenä nuoren lähellä? Kokoontumisten paheksuminen, epävarmuuden ja uhkakuvien rakentelu tuskin auttaa ketään.
Aito kiinnostus, pysähtyminen ja ”mitä kuuluu” kysyminen voisivat olla se teko, jota yksinkertaisimmillaan estää inhimillisen kärsimyksen kasvua ja jopa koronakuolemia.
Olisiko se teko, johon jokainen meistä voisi sitoutua lähiviikkoina?
Ajattelen ja suren tänäänkin sinua, jonka kohdalla en ehtinyt enkä ymmärtänyt pysähtyä.
Airi Raitaranta, asiantuntija
Kirkon diakonia ja sielunhoito, Kirkkohallitus
