Kuva: kaksi naista vihkiparina kirkon portailla, kuvassa teksti kirkon portailla
Vihapuhetta Jumalan nimessä: Kirkon portaat
Tämä on seitsemänosaisen julkaisusarjan kolmas osa. Tekstit pohjaavat kirkon erityisnuorisotyöntekijänäkin työskennelleen Mio Kivelän Facebook-julkaisuihin, joissa hän kommentoi Leena Julinin musiikkivideosarjaa Vihapuhetta Jumalan nimessä. Musiikkivideosarjassa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuvasta vihapuheesta on tehty kirkkomusiikilta kuulostavia kappaleita. Tällä kertaa itsekin sukupuoli- sekä seksuaalivähemmistön kuuluvan Mion teksti käsittelee teosta, jonka nimi on Kirkon portaat. Löydät sen täältä: https://tinyurl.com/y237nt44
Koko videosarja löytyy täältä: https://www.youtube.com/c/sateenkaariyhdistysmalkus/playlists
Viimeksi kirjoitin kappaleesta, jossa laulettiin 6 minuuttia siitä, kuinka sellaiset ihmiset kuin minä, eivät kelpaa avioliittoon. Sitä Facebookissa jakaessa, kirjoitin kuinka varmasti monet voisivat allekirjoittaa sen sanat. Voin nyt paljastaa, että sen lauseen loppuun kirjoitin kahdesti, kuinka joskus minusta tuntuu, että se näyttää kirkon viralliselta linjalta. Kirjoitin, mutta pyyhin sen pois. Niin pyyhin ensin tästäkin, mutta nyt en enää suostunut pyyhkimään.
Pyyhin sen, koska kyllähän minä tiedän, että oikeasti vihkiviä pappeja ja avoimia tiloja löytyy. Pyyhin, koska kyllähän minä tiedän, että suurin osa esimerkiksi papistosta tahtoisi vihkimisen olevan virallisesti mahdollista. Pyyhin, koska mietin, että saanko muka oikeasti tuntea niin, kun kerran tiedän tuon kaiken muunkin.
Nyt en enää kuitenkaan pyyhkinyt, sillä tässä kappaleessa on se, miksi tunnen, ja saan tuntea niin, vaikka tiedän tuon kaiken muunkin. Minä tiedän, että yli puolet tahtoisi. Minä tiedän, että tekijöitä ja paikkoja löytyy jo nytkin. Mutta minä tiedän sekä tunnen myös sen, että emme kuitenkaan – edelleenkään – pääse täysin sisään.
Olemme arvokkaita, mutta emme niin arvokkaita, että saisimme oikeuden siihen samaan, jota tekin selkeästi pidätte tärkeänä.Tämä kappale tiivistää sen niin hyvin. Kuinka sanotaan, että olemme kyllä arvokkaita, tervetulleita ja huomioituja, mutta sitten jätetään portaille odottamaan. Kuinka sanotaan, että sisällä olevia ahdistaa, että kohtahan me tullaan jo sisään tai ihmetellään miksi me sieltä pihalta oikein huudellaan.
Tiedättekö, en enää tahtoisi kuulla teidän huolianne kirkon jäsenmääristä. Tai siitä, kuinka kasteiden tai kirkollisten vihkimisten määrä vähenee. En tahdo enää kuulla huolia siitä, ettei ihmisiä kiinnosta uskon asiat tai halu kuulua kirkkoon.
En jaksa kuunnella niitä. En vaan niin todellakaan jaksa! En niin kauan, kun niin järjestelmällisesti ja kerta toisensa jälkeen jätetään joukko ihmisiä kirkon portaille. Ovien ulkopuolelle.
Ja kyllä, minä tiedän, että teitä on monia, jotka tahdotte kutsua meidät sisään. Minä tiedän, että on monia, jotka välitätte. Monia, jotka aidosti käytätte aikaa ja energiaanne siihen, ettei meidän enää tarvitsisi missään seistä vain portailla. Teitä, jotka yritätte raivata tietämme sisään.
Teille tahdon kuitenkin sanoa, että toivon, teidän ymmärtävän, että joskus minun, ehkä monen meistä, voi olla vaikeaa nojata tai luottaa teihinkään.
On vaikeaa luottaa, koska tämän olemme kirkon maailmasta oppineet: että kutsun ja kauniiden sanojen jälkeen voi tulla ulossulkeminen. Olemme oppineet, että yhdenvertaisessa kirkossa ja tasaveroisten, Jumalan luotujen, keskuudessa olemme kuitenkin käytännössä vähän vähemmän. Olemme oppineet, että niiden kauneimpienkin ajatusten ja sanojen jälkeen tulee käytännössä “mutta”.
Sen tahdon sanoa tänään. Että kaikista kauniista sanoistanne huolimatta me olemme kirkon portailla.
Mio Kivelä
sosionomi (amk) + kirkon nuorisotyönohjaaja, teol.yo.
Kirjoittaja on työskennellyt kirkossa erityisnuorisotyönohjaajana ja toimii tällä hetkellä opintojen ohella freelancerina. Kirjoitukset ovat alun perin Mion Facebook-postauksia. Sateenkaariyhdistys Malkus ry:n Taakasta voimavaraksi -hanke ehdotti Diakonia-lehdelle, että niistä voisi tehdä julkaisusarjan.
INFOBOXI:
Kyseessä on taideprojekti, joka pyrkii nostamaan esiin kirkossa esiintyvän vihapuheen. Säveltäjä ja teologi Leena Julin on kerännyt kirkon piirissä esitettyjä kommentteja, pidettyjä puheita ja työntekijöille lähetettyjä palautteita, koonnut tekstit kuudeksi kokonaisuudeksi muuttamatta sisältöjä ja lisäämättä mitään, ja säveltänyt niihin perinteisen kuuloista kirkkomusiikkia. Tavoitteena on, että musiikin ja tekstin välinen ristiriita herättää näkemään, että myös uskonnolla perusteltu vihapuhe on julmaa ja loukkaavaa vihapuhetta. Taideprojektiin kuuluu kuusi teosta. Sisältövaroitus! Videot sisältävät materiaalia, joka voi aktivoida syrjintään ja hengelliseen väkivaltaan liittyviä traumoja.
