Artikkelissaan ”Palvelutuotteena toivo – kuntouttava työtoiminta osana diakoniatyötä” Hanna Kelokaski ja Tiina Haukijärvi (teoksessa Diakonia.Nyt. 2022) tarkastelevat kuntouttavaa työtoimintaa palvelun tuottamisen ja diakoniatyön kontekstissa. Konkreettisena esimerkkinä tästä rajapinnasta esitellään Tampereen Messukylän seurakunnan vuosina 2016 – 2017 pilotoima Voimavararyhmä -toiminta. Sen kohderyhmänä ovat ihmiset, joiden elinpiiri on erittäin kaventunut, tilanteet komplisoituneita ja tuen tarpeet erittäin laaja-alaisia. Alkuvaiheen pilotoinnin jälkeen konseptilla osallistuttiin kuntouttavan työtoiminnan ryhmäpalveluiden kilpailutukseen, ja syksystä 2019 eteenpäin toimintaa on toteutettu palveluntuottajana. Palvelusta tuotettu mallinnus on mahdollistanut konseptin laajentamisen muillekin paikkakunnille.
Diakoniatyöllä on ollut aina tärkeä jalansija yhteiskunnallisen hyvinvoinnin rakentamisessa. Diakoniatyö vähentää köyhyyttä ja sosiaalista epätasa-arvoa, tarjoaa henkistä tukea sekä edistää yhteisöllistä toimintaa ja sitä vahvistavia arvoja. Diakoniatyö tuo toivoa ja apua haavoittuvassa asemassa oleville, nostaen esiin äänen heiltä, jotka eivät muutoin tule kuulluksi. Yhteistyössä muiden sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden kanssa diakoniatyö täydentää heikoimmassa asemassa oleville ihmisille suunnattuja palveluja.
Kuntouttavan työtoiminnan tarjoamisessa konkretisoituu yhteyden rakentaminen kirkossa harvemmin kohdattaviin asiakkaisiin, heille tarjottujen yhteen tulemisen mahdollisuuksien lisääminen sekä uusien tapojen löytäminen toimintojen rahoittamiseen.
Osana kirkon diakoniatyön palvelujen kehittämistä osa seurakunnista on lähtenyt tarjoamaan palveluntuottajana kuntouttavaa työtoimintaa. Toiminnan taustalla nähdään sekä taloudellisia että kirkon perustehtävää täydentäviä näkökohtia. Kuntouttavan työtoiminnan tarjoamisessa konkretisoituu yhteyden rakentaminen kirkossa harvemmin kohdattaviin asiakkaisiin, heille tarjottujen yhteen tulemisen mahdollisuuksien lisääminen sekä uusien tapojen löytäminen toimintojen rahoittamiseen.
Olen toiminut yli 20 vuotta diakonisen työn ja sosiaali- ja terveysalan kentillä erilaisissa asiantuntija- ja kehittämistehtävissä. Tarkastelen tässä kirjoituksessa diakonian mahdollisuuksia kuntouttavassa työtoiminnassa keskustellen Kelokasken ja Haukijärven artikkelin kanssa.
Diakoniatyön kuntouttava työtoiminta – silta sosiaalisen hyvinvoinnin laajentamisessa palvelurakenteiden rajapinnoilla sekä sisäisen yhteistyön vahvistamisessa
Hanna Kelokasken ja Tiina Haukijärven artikkelin kirjoittamisen jälkeen kuntouttavan työtoiminnan järjestämisvastuu sosiaalihuollon palveluna on siirtynyt kunnilta hyvinvointialueille. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa edelleen kuntouttavan työtoiminnan lainsäädännöstä ja kehittämisestä. Kuntouttavasta työtoiminnasta säädetään kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa. Kuntouttava työtoiminta on sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalipalvelu, jonka tavoitteena on ehkäistä työttömyyden aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia asiakkaan toimintakykyyn, vahvistaa asiakkaan elämän- ja arjenhallintaa sekä työ- ja toimintakykyä sekä ehkäistä syrjäytymistä tarjoamalla mahdollisuutta työtoimintaan ja muihin palveluihin. (Laki kuntouttavasta työtoiminnasta 2.3.2001/189.) Lain keskeisenä ajatuksena on tiivis yhteistyö hyvinvointialueiden ja työ- ja elinkeinotoimistojen kesken.
Kuntouttavaa työtoimintaa toteutetaan hyvinvointialueiden omissa yksiköissä ja työpajoilla sekä kunnissa, yhdistyksissä, säätiöissä ja seurakunnissa. Hyvinvointialueuudistuksen myötä muuttuneessa tilanteessa käynnistyneet palvelut ovat alueittain kokeneet erilaisia haasteita esimerkiksi palveluiden kilpailutusmenettelyn aikataulutusten ja asiakaspolutusten jatkuvuuden suhteen. Syksyn 2023 loppupuolella kuntouttavan työtoiminnan kenttä alkoi jo olla alueellisesti jäsentyneempää, ja siihen liittyvät rakenteet ovat myös palvelutuottajille selkeämpiä. Hyvinvointialueuudistus voi parhaimmillaan tarjota täysin uusille toimijoille mahdollisuuden osallistua kuntouttavan työtoiminnan tarjoamiseen. Vastapuolena tähän mahdollisuuteen voidaan nähdä kilpailun lisääntyminen sekä sen myötä tapahtuva palvelun hinnoittelun kiristyminen ja mahdollisesti myös laadun heikentyminen.
Kirkossa toteutettava kuntouttava työtoiminta on osa laajempaa sosiaalista ja diakonista työtä, jota kirkot ja uskonnolliset yhteisöt tarjoavat perustehtävänsä ja julkisen sektorin tarjoamien lakisääteisten palvelujen ohella. Kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen omat perustoiminnot voivat tavoittaa laaja-alaisesti erilaisissa tuen tarpeissa ja palvelujen katveissa olevia ihmisiä: pitkäaikaistyöttömiä, päihdeongelmaisia, mielenterveysongelmista kärsiviä tai muita haavoittuvassa asemassa olevia.
Voimavararyhmän palautteissa on korostunut kiitollisuus nuorten kokemasta lämmöstä ja ymmärryksestä, mutta myös muuttunut käsitys uskosta ja seurakunnasta.
Kelokasken ja Haukijärven artikkelissa todetaan keskustelun kirkon ydintehtävästä jäsentyvän ajatukseen siitä, että myös palveluina tuotettavan toiminnan odotetaan edistävän kirkon sanomaa. Tampereen seurakunnan kehittämä Voimavararyhmä -konsepti onkin vetänyt mukaansa niin etsijöitä, irrallisia kuin kirkkoon kuulumattomiakin – ja ääneen lausutuista ennakkoluuloista huolimatta toiminnasta saatu palaute on ollut äärimmäisen positiivista. Palautteissa on korostunut kiitollisuus nuorten kokemasta lämmöstä ja ymmärryksestä, mutta myös muuttunut käsitys uskosta ja seurakunnasta. Voisiko siis tässä yhteydessä todeta, että diakonisesta viitekehyksestä tuotettu kuntouttava työtoiminta on tuonut sekä toteuttajalleen että kohderyhmälleen uutta näkökulmaa ja toivon liimaa joskus hyvin hatarastikin tilkittyjen palvelurakenteiden vahvistamiseen?
Kelokaski ja Haukijärvi nostavat esiin Tampereen Messukylän seurakunnan voimavararyhmätoiminnan esimerkkinä siitä, miten myös seurakunnan sisäisiä työalarajoja on onnistuneesti päästy purkamaan. Voimavararyhmän toiminnassa yhdistyvät käytännön tasolla pitkäaikaistyöttömyyden juurisyyt, työn murros ja työnteon hiljainen tieto. Kuntouttavan työtoiminnan ja työllisyyspalveluiden asiakkaat ovat usein myös diakoniatyön asiakkaita. Voisi siis todeta, että diakoniatyön kuntouttava työtoiminta toimii siltana sekä ulospäin suuntautuvien palvelurakenteiden vahvistamisessa että seurakunnan sisäisesti eri työmuotojen hyvien käytänteiden yhdistämisessä.
Palvelutuotteena toivo – rekisteröimätön tavaramerkki, johon kaikilla on yhtäläinen oikeus
Kelokasken ja Haukijärven mukaan Voimavararyhmätoiminnan keskeiset vaikuttavuustulokset liittyvät sekä itse konseptin luomiseen ja juurruttamiseen, ymmärrykseen kohderyhmässä ilmeneviin muutoksiin palveluun osallistumisen jälkeen omalla aikajanallaan sekä asiakaslähtöisesti rakennettuihin jatkopolutuksiin. Voimavararyhmän osallistujien keskeisinä haasteina ovat mielenterveyden ongelmat, erityisesti masennus, sekä yksinäisyys. Edellä mainittujen lisäksi pitkittynyt työttömyys sitä aiheuttavine taustatekijöineen (rakenteellinen työttömyys, suhdannetekijät tai henkilökohtaiset esteet) muodostavat osallistujien tilanteista niin kompleksisia, että juurisyiden tavoittaminen tilanteen purkamiseksi olisi kenelle tahansa hyvin hankalaa. Näistä lähtökohdista tarkastellen ryhmän toiminta-aika, kolme kuukautta, onkin todella lyhyt aika luoda valmis työllistymisen polku. Prosessi saadaan kuitenkin käyntiin, ja yksilölliset jatkopolutukset mietitään siten, ettei osallistujia jätetä tyhjän päälle palvelukokonaisuusralliin.
Kokemus kohdatuksi ja arvostetuksi tulemisesta voi olla käänteentekevä asia, joka auttaa suuntaamaan mielen toiveikkaampaa huomista kohti. Kirkon diakoniatyön kuntouttava työtoiminta voi olla se ensimmäinen konkreettinen toivon askelma, jolta osallistuja ponnistaa pysähtyneestä toivottomuudesta eteenpäin.
Voimavararyhmässä erityinen kantava voima on yhteisöllisyys ja siihen kytkeytyvä osallisuuden kokemus ryhmän aktiivisena ja tasavertaisena jäsenenä. Ryhmään kuuluminen luo myönteisiä kokemuksia, lisää iloa elämään sekä luo positiivista tulevaisuususkoa. Omassa elämässään syrjityksi tai syrjäytetyksi tulleelle kokemus kohdatuksi ja arvostetuksi tulemisesta voi olla käänteentekevä asia, joka auttaa suuntaamaan mielen toiveikkaampaa huomista kohti. Kirkon diakoniatyön kuntouttava työtoiminta, tässä tapauksessa Voimavararyhmätoiminta, voi olla se ensimmäinen konkreettinen toivon askelma, jolta osallistuja ponnistaa pysähtyneestä toivottomuudesta eteenpäin.
Toivo palvelutuotteena ei ole fyysiseen pakettiin kääritty tuote tai pilvipalvelusta ladattavissa oleva applikaatio, vaan ihmisestä itsestään nousevien voimavarojen esiin nostamista, aktivointia ja käyttöönottoa. Mennään siis hyvin perinteisiin ihmisen kohtaamisen työvälineisiin: arvostava kuunteleminen, dialogisuus ja voimavarakeskeisyys. Keskeisessä roolissa koko toiminnan ajan on rinnalla kulkeminen kohtaamisen, ihmisyyden ja lähimmäisenrakkauden viitekehyksessä. Ketään ei jätetä yksin ja toivon pilkettä pidetään yllä silloin, kun se hetkellisesti vastoinkäymisten yhteydessä voi piiloutua.
Toivon paketointi palvelujen hankinta- ja kilpailutusprosesseihin, palvelukuvauksiin tai sosiaali- ja terveysalan hankerahoitushakemuksiin olisikin hieno lisä tulevaisuuden toimintoihin ja palvelurakenteiden kehittämiseen. Valitettavasti sitä ei ymmärretä rahoittaja- ja päättäjätasolla, mutta uskon, että asiakaslähtöisen palvelumuotoilun näkökulmasta se olisi hittituote. Toivo on sekä menetelmä, asenne että lopputulos. Kelokaski ja Haukijärvi kiteyttävät myös Voimavararyhmän kuntouttavan työtoiminnan ytimen toivoon: se on suurin lahja, jonka ryhmässä mukana olivat voivat saada. ”Toivo on meissä kaikissa olemassa, silloinkin kun emme sitä tiedosta tai koe. Kun ihminen menettää toivon, elämän tarkoituksen ja elämänhalun löytäminen käy vaikeaksi. Toivo lisää myös terveyttä: toiveikas ihminen kokee mielekkääksi pitää huolta itsestään. Toivo auttaa ihmistä löytämään polun kohti omannäköistä elämää.”
Palvelutuote toivo on ikiaikaisesti ollut kaikkien käytettävissä – ohjausta ja palvelumuotoilua sen käyttöönottoon tarvitaan silti edelleen. Siinä kirkon diakoniatyö on sekä oman perustehtävänsä että yhteiskunnallisen hyvinvoinnin ja siihen liittyvien palvelurakenteiden vahvistamisen ytimessä.
Tanja Tanhua
KM, sosionomi, ratkaisukeskeinen työnohjaaja (valmistuva)
Kelokaski, H. & Haukijärvi, T. (2022). Palvelutuotteena toivo – kuntouttava työtoiminta osana diakoniatyötä. Teoksessa S. Huhanantti & V. Wallenius (toim.), Diakonia. Nyt: Näkökulmia vaikuttavaan auttamistyöhön (s.129–143). Kirjapaja.
Laki kuntouttavasta työtoiminnasta 2.3.2001/189
Kirjoitus on osa Diakonia.Nyt -keskustelujen sarjaa, jossa diakonian ammattilaiset keskustelevat Diakonia.Nyt. Näkökulmia vaikuttavaan auttamistyöhön -kirjan artikkeleiden kanssa. Löydät sarjan aiemmat osat Diakoniaplus.fi sivun Puheenvuoroja -osiosta.
Kuva: Pixabay.
