Kuva: Muurin ikkuna-aukosta avautuva maisema / Airi Raitaranta
Näin luki Raamatussa vielä vuonna 1980. Kieli on sittemmin nykyaikaistettu, mutta viesti Kuninkaan oikealla puolella oleville on edelleen sama. Kunpa saisin kuulla nuo sanat myös viimeisellä tuomiolla!
Ensimmäisen kerran tutustuin vankilaan ja vankeihin jo 1970-luvulla. Me seurakuntanuoret saimme silloin käydä papin kanssa pitämässä hengellisiä tilaisuuksia Pelson varavankilassa. Oli luonnollista, että paikallinen seurakunta huolehti vangituista ihmisistä, – ja vaikka vangeista kukaan ei tainnut edes kuulua Vaalan seurakuntaan.
Sittemmin olen todellakin saanut tulla vankilaan. Vietin opiskeluaikana laitosharjoittelukesän 1980 nimenomaan vankilassa. Kun ensimmäisenä vankila-aamuna otin rohkaisuksi Raamatusta peukalonpaikan, sain ihmeekseni otsakkeessa olevan jakeen. Kesäkokemus antoi aikanaan rohkeutta hakea vankilasta myös kirkon erityisvirkaa.
Olen työskennellyt vuodesta 1987 alkaen Pelson vankilassa. Olen kokenut, että minut on johdatettu vangittujen keskuuteen, mutta yksin en voi työtäni tehdä. Täällä tarvitaan edelleen kotiseurakuntien vankilavierailuja!
Yksi työtehtävistäni on järjestellä hengellisen toiminnan vankilavierailujen aikataulutus. Seurakuntia saamme kiittää siitä, että ne lähettävät viranhaltijoita ja vapaaehtoisia luoksemme keskustelemaan vangittujen kanssa sekä toimittamaan messuja, hartauksia ja muita hengellisiä tilaisuuksia. Viranhaltijoita ja vapaaehtoisia kiitämme siitä, että he ovat motivoituneet saapumaan tänne!
Mielellämme otamme seurakuntien vierailuja vastaan. Vangitut odottavat evankeliumin sanomaa sekä kuulumisia kotipaikkakunnilta. Ne auttavat heitä jaksamaan laitosarjessa ja luovat toivoa tulevaisuuden järjestymiseen.
Olen saanut myös kokea, että viranhaltijan ja vangitun välille syntyy ihan erilainen luottamussuhde, kun asiakkuus aloitetaan jo täällä vankeuden aikana. Täällä tavattaessa asiakas on aina selvin päin ja keskustelu on asiallisempaa kuin mahdollisesti aineiden vaikutuksen alaisena vapautumisen jälkeen. Toisaalta myös kirkon kynnys mataloituu, kun tutuksi tullaan jo täällä. Kotipaikkakunnalla on aikanaan helpompi astella tutun työntekijän juttusille.
Viranhaltijoita ei voi velvoittaa saapumaan tänne, ja voimmekin olla yhteyksissä myös puhelimitse. Vapautuvaa tuntuu aina jännittävän lähestyvä siviiliin pääseminen ja jopa puhelinkeskustelu oman diakoniatyöntekijän kanssa. Joskus voi olla tarpeen jutella edes sen verran, että varataan keskusteluaika vapautumisen jälkeisille päiville.
Joka tapauksessa kotiseurakuntien viranhaltijat ovat vangeille tärkeitä jo pelkästään olemassa olevina avuntarjoajina. Olen nähnyt, kuinka huojentavaa on saada kuulla, minkä nimisiä ihmisiä siellä siviilissä on ”ihan minuakin varten”, – kuten eräs heistä kerran totesi. Helpottaa paljon, kun tietää, että on olemassa jotain, jonka yhteydessä voi rakentaa uudenlaista yhteiskuntakelpoista elämää ja jonka puoleen voi kääntyä hädän hetkellä.
Koen, että yksi osa työtäni on tuoda vangituille tiedoksi sanoma rakastavasta ja anteeksiantavasta Vapahtajasta. Sanoman konkreettisena osoituksena vankilassa on diakoni, mutta laajemmassa elämän historiassa nimenomaan sanoman todellisuutta ilmentävät oman seurakunnan työntekijät ja sen vapaaehtoiset.
Jumala toimii meidänkin kauttamme! Hyvä Paimen käyttää meitäkin kutsuessaan kadonneita lampaita vankiloista luoksensa. Hän itse kulkee täälläkin sydämeltä sydämelle ja pääsee läpi lukkojenkin, kuten pääsiäisvirressä laulamme. Meidän on hyvä kuljettaa sanomaa niin sanallisesti ja suullisesti kuin hyvällä tavalla näkyvästi rakkaassa – ja usein myös raskaassa, diakoniatyössä.
Myös me saamme luottaa siihen, että Herra on kanssamme. Hän pitää juoksutytöistään ja -pojistaan huolen vaikka vankilan käytävillä, mutta Hän tahtoo tulla myös meidänkin sydäntemme lukkojen lävitse.
Yhteistyössä on voimaa! Sanotaan, että yksi plus yksi on yhdessä enemmän kuin vain kaksi erikseen. Niinpä me kirkon työntekijät siis avustavien vapaaehtoisten kanssa jatkamme yhteistä työtä tässä vankilan kivikkoisella työsarallakin aina yhden ihmisen parhaaksi kerrallaan. – Aivan kuten Jeesus jätti 99 lammasta toisten hoitoon ja etsi yhtä kadonnutta lammasta.
Tervetuloa vankilavierailuille ja kiitos, kun pidätte huolta vankien perheistä, vankilassa olevista ja vapautuneista. Työmme vaikutukset ovat isommissa käsissä ja siksi saammekin turvallisesti luottaa, että työllämme on hyvä vaikutus!
Tuula Karjalainen, diakoni
Pelson vankilasta 6.10.2020
- Tuula Karjalainen sai Kirkkohallituksen myöntämän diakonian kultaisen ansiomerkin syksyn 2020 Diakonian päivillä.
