Kuva: Kirkkosalin lattian saaminen yhteen tasoon on yksi merkittävimmistä muutoksista Liedon kirkon peruskorjauksessa. Ennen remonttia alttarialueelle oli kolmen porrasaskelman nousu. Esteettömyyttä lisäävät myös kiinteiden kirkonpenkkien vaihtuminen liikuteltavissa oleviin tuoleihin. Antti Partanen/Kaftor
Liedon keskiaikaisessa harmaakivikirkossa on menossa mittava peruskorjaus. Kirkossa uusitaan talotekniikan lisäksi kalusteet, kirkkotekstiilit sekä urut. Kiinteät kirkonpenkit vaihtuvat liikuteltaviin tuoleihin, mikä parantaa tilan monikäyttöisyyttä, muunneltavuutta ja osin esteettömyyttäkin.
Esteettömyyden näkökulmasta merkittävin muutos on kirkkosalin puoleisen lattian korottaminen ja toisaalta alttarialueen lattian laskeminen niin, että alttarille pääsee jatkossa nousematta ensin kolmea porrasta. Kirkon lattia nousee pääovelta lähtien maltillisesti siten, ettei nousu ei ole liian jyrkkä pyörätuolilla liikkuvallekaan.
Suurin haave projektissa on saada kirkon kylkeen erillinen uusi tila, ”Leipähuone”. Uudisosa rakennettaisiin niin kutsutun Pikkukirkon yhteyteen. Pikkukirkko rakennettiin 1900-luvun alussa alttarialueen taakse. Kulku Leipähuoneeseen tapahtuisi Pikkukirkon seinään puhkaistun oviaukon kautta. Leipähuoneeseen on suunniteltu pientä keittiötä sekä inva-wc:tä.
Tämä mahdollistaisi esimerkiksi kirkkokahvien järjestämisen luontevasti kirkonmenojen jälkeen sekä erilaisten ryhmien kokoontumisen arkena Pikkukirkon puolella. Kuuluuhan seurakunnan ryhmään kuin ryhmään usein pieni tarjoilu kahvin kera.
Näin kahvituksen järjestäminen sujuisi näppärästi. Seurakuntatalo ei tosin ole kuin tien ylityksen päässä ja inva-wc hautausmaan ulkorakennuksessa, mutta erityisryhmien järjestämisen kannalta ne ovat liian kaukana.
Yksi remontin keskeisistä tavoitteista on rakentaa kirkkotila, joka voisi todellisesti palvella seurakuntalaisia eri ryhmien ja tapahtumien myötä, muutenkin kuin vain jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten yhteydessä. Unelma Leipähuoneesta on nyt vaarassa jäädä toteutumatta.
Seurakuntaelämän ydinjoukon, seurakuntalaisten, luottamushenkilöiden ja työntekijöiden haave uhkaa kaatua säädöksiin, historiallisten rakennusten suojeluhaluihin ja viranomaisten vastakkaisiin näkemyksiin.
Kyse voi olla myös pelosta: muutos voisi innostaa vastaaviin ratkaisuihin muissakin, satoja vuosia samannäköisinä pysyneissä kirkoissa. Pelon kohteena taitaa olla enemmän ulkonäön muutokset, kuin ihmisten uusi tapa elää uskonsa arkea kirkon seinien sisällä.
”Kaikki saavat tulla armoa omistamaan.
Mitä syntiä ollut on sulla,
se anteeksi nyt annetaan.
Kaikki saavat löytää
avun ja pelastuksen,
sillä lähellä Jumalan pöytää
tasavertainen on jokainen.”
Näin lauletaan Pekka Simojoen laulussa. Saavatko kaikki tulla myös uudistuneeseen Liedon harmaakivikirkkoon? Ihmisen perustarpeisiin kuuluvat muun muassa ruoka, vesi, uni, eli kaikki kehoamme koskevat asiat. Ilman näiden tarpeiden tyydyttymistä, ei ihminen voi keskittyä muihinkaan tarpeisiinsa, hengen ja sielun tarpeisiin. Tämän on oivaltanut Pelastusarmeija, jonka tavoitteena on ihmisen kokonaisvaltainen auttaminen. Heidän tunnuslauseensa onkin ”Soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa”. Huomattavaa on, että ne luetellaan juuri tuossa järjestyksessä.
Ihmisen perustarpeiden näkökulmasta niinkin arkinen asia kuin wc-tila on edellytys seurakuntayhteyden osallisuudelle ja esteettömyydelle. Siksi siitä on puhuttava myös niin juhlallisen ja pyhän rakennuksen kuin kirkon yhteydessä. Jos sen puuttuminen aiheuttaa esteen yhteydelle, niin eikö se muodosta esteen myös ”armon omistamiselle ja tasavertaisuuden kokemukselle”, kuten Simojoki laulussaan toteaa?
Kynnyksettömästä lattiasta iloitsevat sekä pyörätuolilla että rollaattorilla liikkuvat ja myös he, joiden askel ja tasapaino on haparoiva ja näkökyvyssä on rajoitteita. Uusi kirkkotila tulee siis olemaan esteetön eli liikkuminen on mahdollista. Entä sosiaalinen saavutettavuus? Sosiaalinen saavutettavuus liittyy asenteisiin, syrjimättömyyteen ja yhdenvertaisuuteen. Se merkitsee yhdenvertaista mahdollisuutta osallistua ja toimia sekä myönteistä asennoitumista ihmisen moninaisuutta kohtaan kaikissa ihmisten välisissä kohtaamisissa. Sen näkyvä merkki on arvostava käyttäytyminen muita kohtaan. Kuinka paljon on korjattavaa asenteissamme ja käyttäytymisessämme?
Mitä tulee olemaan kirkon tilojen arki diakonian näkökulmasta? Mahtuuko sinne esimerkiksi kehitysvammaisten värikäs, touhukas ja ääntä täynnä oleva joukko askartelemaan ja jättämään jälkeensä kädentaitojen sivutuotokset: paperisilpun, langanpätkät ja puunpalat? Entä ikääntyneiden päihteidenkäyttäjien Pilke-porukka, jonka kokoontumisiin saa tulla sellaisena kuin on – vaikka päihtyneenä? Pilke-kokoontumisten tavoitteena kun on välittää myönteistä asennetta ihmisten moninaisuutta kohtaan ja osoittaa se arvostavalla käytöksellä. Osallistua saa siksi päihtyneenäkin.
Sosiaalisen saavutettavuuden sisällöt ovat diakoniatyön ydintä. Kirkon remontissa lattian tasoituksen yhteydessä eivät tasoitu kulmikkaat asenteet.
Muutamalle saarnalle, diakoniakasvatuksen puheenvuorolle ja itsetutkistelulle voi olla tarve, ennen kuin Liedon harmaakivikirkko on saavutettava – esteettömyyden lisäksi. Jotta kaikki saisivat tulla.
Taru Sahla
vastaava diakoniatyöntekijä
Liedon seurakunta
